maanantai 30. marraskuuta 2009

9 kuukautta

No nyt on sitten 9 kk tullut täyteen. Kun tulin tänne tilanne oli tämä:

En osannut puhua ranskaa, paitsi muutamia lauseita, kuten "Je suis blonde mais intelligente." ("Olen blondi, mutta älykäs.") En tuntenut ketään, paitsi etäisesti joitakin poikaystäväni ystäviä. Minulla ei ollut minkäänlaisia kontakteja työelämään, esimerkiksi mahdollisiin työnantajiin tai oman alan ihmisiin. Saavuin ison matkalaukun ja pehmolelutiikerini kanssa, autuaan tietämättömänä siitä, millainen sotku minua odotti kodin ulkopuolella, ja millainen ylitsevuotava järjestys ja musertava siisteys minua odotti uudessa kodissani. Uudessa kodissani, joka oli kaikkea muuta kuin koti minulle, tyhjine kiiltävine pintoineen ja sisustuslehdestä repäistyine kalliine ja uudenhajuisine kalusteineen (valkoinen design-nahkasohva ja parin tonnin pöytä, joka pitää peittää rumalla pöytäliinalla, koska se on liian kallis käytettäväksi). Missä oli kaikki vaaleanpunainen ja kimalteleva, ja se hallittu kaaos jonka seasta entisessä kodissani löysin kaiken ihan helposti. Joo-o, kyllä, ihan helposti!

No entäs nyt? Taistelun, kaaoksen, masennuksen, yritysten ja erehdysten kautta olen tullut nykytilanteeseeni, joka näyttää (varsinki näin kirjoitettuna) kaikkea muuta kuin huonolta:

Puhun ranskaa sujuvasti. No okei, välillä en löydä sanoja, enkä ymmärrä kaikkia ranskalaisia sanontoja tai erityissanastoa, mutta pystyn keskustelemaan ihmisten kanssa ilman suurempia ongelmia. Suomesta käymässä oleva ihana ystävätär muistutti, että jos joku vastaa hetkelliseen kielelliseen kompurointiin nenän nyrpistyksillä, tältä ranskikselta voi toki kysyä, miten hän puhuu neljättä/viidettä kieltään. Heh heh. Kaikki vähänkin jotain ranskalaisista tietävät ymmärtänevät vitsin.

Minulla on kymmenisen hyvää ja ihanaa ystävää - joista noin puolet todella läheisiä - ja kolmisenkymmentä kaveria/tuttua. Sain myös universumin lahjana aivan mahtavan ystävän muutama kuukausi sitten, kun olin juuri toivonut itselleni ystävää, jolta saisin samanlaista posiitivista energiaa, kuin itse (toivottavasti) annan muille. Nykyään kotipuhelimeemme soitetaan myös minulle, kännykkääni tulee tekstiviestejä, bileisiin voi kutsua muitakin kuin poikaystäväni ystäviä, ja kun olen tarvinnut täällä ystävieni tukea vaikeissa tilanteissa, olen sitä todellakin saanut.

Työtilannekin on edennyt: Kuten aiemmin olen jo maininnut, olen näyttelijänä pienessä ammattilaisseurueessa, kun Suomessa vastaavaan tilanteeseen pääseminen olisi vaatinut ainakin muuton pääkaupungista pois, ja sittenkään työllistyminen ei olisi ollut varmaa. Vedän myös jonkun verran tanssitunteja ja tiiviskursseja. Niin, ja tämänpäiväisen palaverin/työhaastattelun jälkeen kohta myös teatteriryhmiä lapsille - ehkä jossain vaiheessa myös aikuisille. Olen myös ollut avustajana muutamassa elokuvassa ja näytellyt pienissä prokkiksissa eri tahoilla, ranskaksi, englanniksi ja suomeksi. Ensimmäistä kertaa elämässäni uskallan sanoa olevani näyttelijä. Ammatti-identiteettini on vahvistunut täällä, ja oikeastaanhan ihmisen pitää lopulta itse määritellä, kuka on ja mitä tekee. Tuntuu hassulta, että minä - jopa ihan oikean teatteri-alan koulutuksen saanut ihminen - olen epäillyt itseäni tähän asti näin paljon, varsinkin kun täällä Ranskassa olen törmännyt enemmän kouluttamattomiin kuin koulutettuihin näyttelijöihin.


Kotimme on minulle yhä välillä vieraan hajuinen ja makuinen, mutta valkoiselle design-sohvalle on ilmestynyt uusia tyynyjä: vaaleanpunainen, glitteröity, sekä vaaleanpunainen ja glitteröity. (Kuvassa ei vielä ole nitä kaikkia... Mutta sen sijaan tiikerini näkyyy!) Niin, ja vessassa on pinkki matto, seinällä on ihanien superrakkaiden Suomen-ystävieni tekemä pinkki leikkaa-liimaa-lisää glitterliimaa-taideteos ja lattialla lahjaksi saatu pieni pinkki lamppu. Makuuhuoneen seinällä roikkuu myöskin lahjaksi saatu pinkki glitterverho ja verhotangosta roikkuu ihka-aito diskopallo. Kyllä tämäkin kämppä saadaan pikkuhiljaa hyvään kitch-kuntoon, nou hätä! Kirppiksiltä mies ei ole vielä kelpuuttanut mitään, mutta kotimme on silti myös muuttunut ekologisemmaksi, mm. puhdistusaineiden, kierrätyksen ja kasvispainotteisen ruokailun suhteen. Sekin tekee oloni kodikkaammaksi.

Ja ne sotkut, no, niitä ei edelleenkään ole paljoa, olen nimittäin opetellut siivoamaan jälkiäni. Jostain sitä ehkä voi luopua, diskopallon ja glitterverhon kunniaksi.

Ei kommentteja: