tiistai 10. marraskuuta 2009

Kulttuurishokkeja ja kaurapuuroa


"C'est pas une femme c'est une poupée!" ("Se ei ole nainen vaan nukke!")

- Tuntematon mies kadulla kaverilleen minusta

Vanha tuttu tarina, rakastuin ranskalaiseen. Lomaromanssi otti yllättävän suunnan, ja muutin Ranskaan vajaa vuosi sitten, ison kaupungin läheisyyteen poikaystäväni luokse. Näyttelijäntöiden hakeminen ja uuden elämänpiirin löytäminen on vienyt tähän asti leijonaosan energiastani - kulttuurishokeista, masennuksesta ja ruuansulatusongelmista toipumisen lisäksi. Onneksi olen löytänyt supermarketin hyllyltä melko edullisia luomukaurahiutaleita...

Muistan kuulleeni kerran, että muutto on ihmiselle läheisen kuolemaan ja avioeroon verrattavissa oleva kriisi. Entäs ulkomaille muutto? Minulle kokemukseen antoi oman lisänsä se, että valmistuin juuri ennen muuttoa. Opiskelujen lopettamisen jälkeinen tyhjyys iski siis uudessa maassa entistä syvemmin. Ulkopuolisuus, kielitaidottomuus ja eristyneisyys pikkukaupungissa lannistivat minut ja kadotin melkein entisen, valoisan itseni. Melkein.

Nyt alan nousta suosta, jonne olin hyvää vauhtia upottautumassa. Masennukseni on aina ollut ailahtelevaa, ja olen teini-iästä asti ollut hyvä piilottamaan pahan oloni, mutta nykyään hyviä päiviä/hetkiä on yhä useammin. Kun sain käsiini kirjan nimeltä "Luova visualisointi" (Shakti Gawain), päätin muuttaa elämäni. Tämän päätöksen jälkeen minut valittiin pieneen ammattilaisteatteriseurueeseen, ja sain vähän lisätöitä tanssinopettajana. Olin myös onneksi vuoristoratamaisesta masennuksestani huolimatta (ja sen vuoksi) kerännyt alusta asti täällä ympärilleni ystäväverkkoa ja yhtäkkiä aloin huomata, etten ollut yksin. En edes silloin, kun tarvitsin hengähdyshetken parisuhteestani. Ystävieni sohvilla tunsin yhtäkkiä sen saman ystäväverkoston aiheuttaman turvallisuudentunteen, jonka olin tuntenut viimeksi Suomessa asuessani. Kriisini on siis koetellut parisuhdettanikin, mutta olen onnekseni todennut, että se on lujalla pohjalla.

Kaikki tuntuu yhä kaoottiselta ja paranemis- ja voimaantumisprosessi jatkuu. Elämä Ranskassa on kaukana Amélien haitarisointueuforiasta, mutta voin kertoa teille, että ruoka on hyvää ja kesä kestää puoli vuotta.

Muita kulttuurihuomioita luvassa tuonnenpana. Blondiuden iloja ja suruja unohtamatta.

Ei kommentteja: