keskiviikko 11. marraskuuta 2009

Minä, blondi, ajotaidoton, rahaton...

...ekointoilija, henkinen ikisinkku, seikkailija, boheemi, sotkuinen, hedonisti, kriiseilijä, kielifriikki...

Täällä minut ympäröivässä arvomaailmassa (varsinkin poikaystäväni ystäväpiirissä) on aikaisempaan elämääni verrattuna normaalimpaa omistaa auto, olla varakas, olla "kunnon" töissä, pukeutua hienosti (ja kalliisti), antaa kalliita hää-/syntymäpäivälahjoja, syödä hienoissa ravintoloissa ja ostaa kotiinkin kalliita ja laadukkaita ruoka-aineksia, ostaa kaikki asiat uutena, pysyä syntymäpaikkakunnalla tai samoilla seuduilla koko elämä, tavata aina samaa kaveriporukkaa jonkun kodissa ulos menemisen sijasta, olla aika lailla kielitaidoton tai puhua ranskan lisäksi hiukan ontuvaa englantia, pysyä perustuksiltaan horjuvassa parisuhteessa tottumuksen vuoksi, olla naimisissa, rakentaa suuri ja moderni talo jonnekin rauhaisalle alueelle, hankkia lapsia...

On sanomattakin selvää, että tunnen itseni erilaiseksi.

Minä, sisäinen hippi, joka haluan ostaa mahdollisimman paljon vaatteita ja tavaroita käytettynä, ostaa mahdollisimman vähän vaatteita ja tavaroita ja vältellä autoilua viimeiseen asti. (Tosin on sanottava, että täällä pikkukaupungissa auto käy välillä välttämättömäksi bussien ja ratikoiden puuttuessa.) Yritän kierrättää täälläkin, mutta suhtaudun epäilevästi keltakantiseen roskalaatikkoon, johon laitetaan kaikki pakkausmateriaali kartongista muoviin ja metalliin. Erotteleekohan joku ne jossain ihan oikeasti? Biojätettä tavalliseen roskikseen kumotessani meinaan purskahtaa itkuun, ja suunnittelen rakentavani sitten joskus (kun masennus ja kriiseily vähän hellittää) rakennuksemme takana olevan ei-kenenkään-maan nurkkaan oman kompostin. Tai vaikka koko korttelin! Syntymäpaikkakunnalla pysyminen olisi tietysti ollut monellakin tavalla ekologisempaa...

Minä, sydänveriä myöten omia intohimojani seuraava taiteilija, joka haluaa tehdä just sitä, mikä tekee minut onnelliseksi. Ja on onnistunut siinä tähän asti oikein hyvin! (Jos nyt pieniä rahattomuusvaiheita ei lasketa...)

Minä, köyhäilijä, joka on tottunut olemaan luova tomaattimurskan, mausteenjämien, pastan ja soijarouheen kanssa. Nam! Minä, aina uusiin kriisitilanteisiin hankkiutuva sekopää joka rakastui ranskalaiseen ja päätti muutaman kuukauden etäsuhteen jälkeen muuttaa Ranskaan, osaamatta puhua ranskaa, tuhansien kilometrien päähän syntymäpaikastani. Minä, joka rupesin 7 kuukaudessa ranskalaiseksi näyttelijäksi. Minä, joka hankin uusia ystäviä vaikka metrosta.

Minä, jolle naimisiinmeno ei tällä hetkellä juuri merkitse (omalla kohdallani) muuta kuin valkoisia marenkiunelmamekkoja jotka symboloivat naisen neitseyttä ennen avioliittoa (yäk!), sukunimen vaihtamista miehen sukunimeksi koska kuulut nyt miehellesi (yäk!), perinteisiä häitä tuttujen ohjelmanumerojen kanssa (yäk!) ja viimeisimmistäkin sinkkuuden rippeistä luopumista (yäk!). Toisaalta, kavereiden häissä kaikki ällötysvibat ovat unohtuneet ja olen kyynelehtinyt ilosta kun ihanat tyypit ovat löytäneet toisensa. Eli terkkuja vaan kaikille valkoisiin (ja muihinkin väreihin) pukeutuneille ja nimensä vaihtaneille tai vaihtamatta jättäneille kultsipuppeleilleni!

Minä, joka kirjoitin kerran erottuani (taas) listan siitä, mitä haluan parisuhteeltani. Siihen tuli 28 kohtaa. Minä, joka en tee enää lähes minkäänlaisia kompromisseja kumppanin valinnassa. Parisuhteen edetessä niitä voi sitten jo harkita, heh heh.

Minä, joka tykkään lapsista tosi paljon, kun ne ovat käymässä. Kunhan ne eivät kohtele mun pehmolelutiikeriä liian kaltoin tai riko mun vaaleenpunasia muovihelmiä. Minä, ihan liian lapsi hankkimaan lapsia.

No, oppia ikä kaikki. Vaikka nyt tuntuukin tältä, niin ehkä joskus rupeaa tuntumaan ihan joltain muulta. Ensimmäinen muutoskohta olisi varmaan, että koska köyhäilynkin on kai joskus loputtava ja pienen ihmisen pikkuruisen aikuistuttava ja käytännöllistyttävä, niin ajattelin ruveta menestyneeksi ja kuuluisaksi näyttelijäksi ihan kohta! Watch me... Mutta ekoilusta en luovu! Enkä tiikeristä ja vaaleanpunaisista muovihelmistä!

3 kommenttia:

Uhma kirjoitti...

Ei pehmoleluista ja helmistä tarvitse luopua! Ihan turha itseään on lähteä muuttamaan vain koska muut on aikuisia ja vakavia ja tylsiä. Ehkä nekin salaa haluaisi pukeutua niihin muovihelmiin mutta eivät uskalla :)
Tuo kierrätys kyllä mietityttää itseäkin, kuka ne keltaisen saavin tavarat lajittelee lopulta?? Ehkä tää on taas yksi tapaa työllistää ihmisiä! Paskaduuneja kaikille :D

Uhma kirjoitti...

Ja tosiaan, jos tuntuu elämä liian siistiltä ja aikuiselta, tule kylään meille, saat hiukan perspektiiviä niihin kiiltäviin omakotitaloihin :D

Mademoiselle Fromage kirjoitti...

Hih, en luovukaan! Ehkä toi onkin juuri mun ongelmani, hyppäsin yhtäkkiä tällaiseen "aikuisten" maailmaan mun pikku teatterialanopiskelijatanssinopettaja-maailmastani. :D