perjantai 18. joulukuuta 2009

Inspiraatiosta, yhteydestä ja rakkaudesta


Omia ja kanssaihmisten toimia, puheita ja kirjoitteluja seurailtuani ja Deepak Chopran (joskus vähän ärsyttävän kaupallinen, mutta muuten mielenkiintoinen kaveri) kirjaa "Polku rakkauteen" luettuani olen päätynyt pohtimaan rakkautta, inspiraatiota ja yhteyttä kanssaihmisiin. Rakkaus voi olla ymmärrrystä, empatiaa, koskettamista, kuuntelemista, näkemistä, nauramista, pysähtymistä, armollisuutta, hellyyttä, anteeksiantoa, tsemppausta, luopumista, antautumista, iloa, huolenpitoa, hyväksyntää, hellittämistä, joo:n sanomista yllättäville asioille... Kun ajattelemme näitä kaikkia asioita rakkauden kautta, voimme huomata itsessämme täysin vastakkaisia toimintamalleja ja defenssimekanismeja, joita pidämme ehkä täysin normaaleina ja tarpeellisina.

Kuten Chopra mainitsee, me emme ole tunteitamme, ja negatiiviset käyttäytymismallit eivät ole kiinteä osa meitä. Voimme irroittaa niistä harjoittelemalla uusia rakkaudellisempia tapoja kohdata kanssaihmisemme ja itsemme. (Olen tykästynyt sanaan "kanssaihminen", jotenkin se muistuttaa minua siitä, että olemme samassa veneessä, yhdessä tällä planeetalla!) Lähiaikoina olen hankalan tilanteen tai tunteen keskellä yrittänyt pysähtyä ja hengitellä hetken, tiedostaa vanhat käyttäytymismallit ja sanoa ääneen jotain, joka veisi kohti rakkautta. Uuvuttavan riidan keskellä olen sanonut ääneen, että olen pahoillani, ilmaista, että ymmärrän toisen olotilan, syyn pahaan mieleen ja kertoa myös avoimesti miltä minusta tuntuu, syyllistämättä. Olen pyrkinyt löytämään ratkaisuja ja tuomaan esiin rakkauttani ja haluani löytää molempia tyydyttävä tilanne. Vaikka tällainen voi tuntua vaikealta, on tunnelma aina muuttunut ja yhteisymmärrys kasvanut pikkuhiljaa. Myös toisen ihmisen koskettaminen, halaaminen ja silmiin katsominen "rakkaudellisiin" sanoihin yhdistettynä on edesauttanut yhteisymmärryksen ja/tai hyvän olon saavuttamista.

Empatia syntyy yhteyden kokemuksesta, siitä että olemme siinä samassa veneessä ja voimme ymmärtää toisiamme paremmin kuin osaamme usein kuvitellakaan! Ulkonäöstämme, tyylistämme tai syömästämme ruuasta huolimatta olemme arvokkaita, kauniita, tärkeitä ja samalla matkalla. Ulkoisten ja pinnallisten huomioiden sijaan voimme tehdä huomioita toisistamme selvänäköisemmin ja kirkkaammin, kun katsomme toisiamme rakkauden ja hyväksynnän silmin. Silloin näemmekin samanlaisen olennon kuin me, jolla on hyvin samanlaiset tarpeet ja toiveet elämältä, kuten eräs rakas ystäväni. Hän uskalsi työpaikan menettämisen partaalla pettymyksestään huolimatta nähdä "kilpailijansa" ihmisenä, joka tarvitsi työpaikan kipeämmin kuin hän, ja uskoi surunkin keskellä, että hänen itsensä eteen tulisi varmasti uusi ja parempi tilaisuus. Ja arvatkaa, miten hänelle tällä asenteella kävi? ;)

Tällainen rakkaudellinen näkemys on aidoin inspiraation lähde, jos haluamme muuttaa maailmaa. Omaan erilaisuuteen sulkeutuminen on monella tapaa vahingollista, vaikka en tietysti väitäkään, että kaikki olisivat samanlaisia. Pointtina on, että erillisyys ja täysi erilaisuus on harhaa, ja jos tämä kuulostaa huuhaalta, niin puhumalla kanssaihmisten kanssa se alkaakin kuulostaa todelliselta; meillä on yhteistä, me pelkäämme, toivomme, jännitämme, suremme, iloitsemme, uskallamme, rakastamme. Me voimme ymmärtää toisiamme! Olin kerran kurssilla, jonka vetäjä totesi, että mitä pienemmät rajat teet itsesi ympärille, sen suurempi on tila, jonka jätät ulkopuolellesi. Avataan ovemme rakkaudelle, toisillemme ja uusista oivalluksista inspiroitumiselle! (Nyt tuli korkealentoista tavaraa, mutta ensi kerralla voin sitten puhua tukkani värjäämisestä tai värjäämättä jättämisestä.)

Ei kommentteja: