keskiviikko 23. joulukuuta 2009

(Kulttuuri)shokkeja ja blondiuden katoavuus


No nyt ollaan sitten täällä hangen ja nietosten keskellä. Ihana joulusää, ja ehdin jo nähdä muutamia ystäviäkin ja juoda glögiä ja syödä pipareita. Saapuminen ei ollut mutkatonta, koneen laskeuduttua Suomeen kapteeni ilmoitti, että toinen moottoreista on rikki ja odotimme tunnin kiitoradalla hinausautoa. Sen jälkeen odotimme 2 tuntia matkatavaroitamme. Ei kyllä harmittanut yhtään, olin vaan kiitollinen, ettei ollut ongelmia koneen ollessa ilmassa. Ja laukkukin löytyi lopulta, onneksi se on pinkki, joten erottaa hyvin muiden laukkujen seasta...

Katselin ja kuuntelin koneessa odotellessamme ihmisiä ympärilläni. Huomasin, että suomalaiset olivat kielitaitoista porukkaa, esimerkiksi edessä oleva härmäläinen herrasmies avasi yllättäen suunsa ja selitti tuntemattomalle ranskalaiselle vierustoverilleen RANSKAKSI, miksi joudumme odottamaan kiitoradalla. Takanani istuva suomalaisnainen taas rupatteli aviomiehelleen espanjaksi ja sitten leperteli vauvalleen suomeksi. Hyvä suomalaiset! Tajusin myös, mihin soppaan olen lusikkani pistänyt, kun katselin muitakin monikulttuurisia pariskuntia lapsineen. Apua, jokajouluinen ja -kesäinen Suomeen lentely on kyllä vihoviimeinen teko, jos välittää vähänkään ympäristöstä. No, tulevaisuudessa pitää miettiä, josko junat ja laivat korvaisivat ilmakyydin.

Yllättäviä oivalluksia ja kulttuurishokkeja:

1. Tiskiharja. Olen kääntänyt kelkkani ja ruvennut pitämään sienistä, joilla Ranskassa tiskataan. Ympäristövaikutuksia en ole selvittänyt, mutta muoviharjan ja luonton hajoavan sienen välillä on ainakin yksi ero. Kuka arvaa? No, toisaalta puinen harja puisilla vaihtopäillä voisi olla paras. Ehkä. Jatkotutkimuksia vaaditaan.

2. Teininä kirosin vanhempieni asuinpaikkakunnan huonoa julkista liikennettä, nyt ylistän sitä! Sekä busseja että junia Helsinkiin ja takaisin, myös yöllä!

3. Pukeuduin -8 asteen säähän, kuin olisin menossa valloittamaan Mount Everestin. Bussipysäkillä kaksi teinityttöä seisoi vieressäni trikoissaan ja ohuissa kaulahuiveissaan, tietysti ilman pipoa. Minulla oli kuuma, ja tunsin itseni turistiksi.

3. Kun saavuin Helsinkiin, näin Kampin lähellä kampaamon ovessa tekstin "Olet ihana!" ja heti sen jälkeen lippakioskiin spreijatun sydämen ja lauseen "Love each other!" Tapasin ihania ystäviäni ja nauroin sydämeni pohjasta. Juttelin yöjunassa työkaverini kavereiden kanssa heidän tulevasta Gambian matkastaan ja he toivottivat sydämellisesti hyvää joulua lähtiessään. Ai mikä juro tuppisuukulttuuri?

4. Suomessa on ihan älyttämön kauniita naisia! Herranjumala sentään, nyt ymmärrän mistä yksi ranskalainen miespuolinen Helsingissä asunut ystäväni aina vouhkasi.

5. Suomeakin voi puhua helposti väärin. Täällä minua ei kuitenkaan korjata niin usein, lukuunottamatta isääni, jolle sanan "keli" käyttö väärässä yhteydessä aiheutti tänään huomattavan stressitilan. Eli nyt kaikille tiedoksi, keli ei tarkoita säätä, vaan ajokeliä, hiihtokeliä, ylipäätään jotain paikasta toiseen liikkumista helpottavaa/vaikeuttavaa sääolosuhdetta. Tulipas sekin nyt selväksi.

Ja sitten tärkeimpään asiaan: Minun hiuksiini. Olen nyt vaiheillut jo jonkin aikaa, (vaiheilla = olla epävarma kahden eri vaihtoehdon välillä, sori iskä) että värjäänkö hiuksiani enää ollenkaan. Löysin ihanan ja värikkäästi sisustetun ekokampaamon Ranskasta, mutta hinnat olivat melkoisen suolaisia. (suolaisia = korkeita, epämiellyttävän olon aiheuttavia) Toinen vaihtoehto on varata kaverin kampaamotuolista hieman epäekologisempi ja halvempi, sekä juorupitoisempi aika. Ja sitten tietysti voin myös säästää rahani ja erittäin pitkän juurikasvuni. Myönnän sen nyt tässä sitten julkisesti, hei olen Mademoiselle Fromage ja olen maantienharmaa. Kuten äidillänikin kävi, hiukseni ovat tummenneet iän myötä. Nyt 26-vuotiaana olen jopa löytänyt muutamia tummanruskeita hiuksia takaraivostani. Kääk. Jos siis haluan välttää blondiuden katoamisen (siis fyysisen blondiuden, henkinen on ja pysyy, amen) niin, öö, tota, mun täytyis kai löytää joku sellanen väri, joka sit niinku, öö, lupaa "peittää tummanruskeat hiukset"? Vai?

Noh, vakavasti puhuen, hiusteni tähänastinen väri on harmillista kyllä aika hyvä valttikortti Ranskan työmarkkinoilla, vaikka halua muistuttaa kaikkia lukijoitani siitä, ettei se tietenkään korvaa ammattitaitoa. Vakavan sävyn saavuttaminen kirjoittamiseeni on tänään näemmä minulle haastavaa, mutta kysymys kuuluu yhä, mitä teen hiuksilleni nyt. To be blonde or not to be, siinäpä tosiaan visainen kysymys. Tosin tiedän jo, mitä (naispuolinen ja myöskin blondi) ranskalainen teatteriohjaajani vastaisi tähän.

2 kommenttia:

Daniela / Daily Eko kirjoitti...

Hauska postaus! Kulttuurishokeista / -eroista on aina kiva lukea!

Toivottavasti joulusi oli mahtava, ja toivottavasti kampaajaongelmasi ratkeaa :)

Mademoiselle Fromage kirjoitti...

Kiitos kommentista Daniela, kampaamo-ongelma tosiaan ratkesi hieman vähemmän ekolla tavalla, mutta kun käyn sellaisissa NIIIIIIN harvoin, annan itselleni tällä kertaa anteeksi. ;) Ja ens kerralla (kun olen rikas ja kuuluisa, eli ihan pian ;D) mä menen sinne ekokampaamoon jonka löysin Ranskasta, siellä oli niin hyvät energiatkin! :) Ihanaa uutta vuotta!!