torstai 4. helmikuuta 2010

Joogaan polkupyörällä

Joillekin otsikon kaltainen toiminta on ehkä arkipäiväistä ja normaalia eli melkoisen pieni askel ihmiskunnalle. Minulle se oli kuitenkin VALTAVA harppaus! Mikä vapauden tunne, kun ei tarvitsekaan lähteä melkein tuntia ennen kotoa (otti sitten bussin tai käveli), ei tarvinnut pyytää autokyytiä kanssaihmisiltä ja mikä parasta, sai huristella vauhdikkaasti pinkki pyöräilykypärä päässä kaikkien harmillisen tuttavallisten pojankoltiaisten ohi. Hassua, mutta tunsin yhtäkkiä olevani se, jolla on valta. Sen sijaan, että olisin kiemurrellut tienreunaa pitkin vältellen katsekontaktia (mikä kyllä toisinaan helpottaa elämää hiukan), hymyilin leveästi ja toivotin pojillekin takaisin oikein "bonne soirée" elikkäs hyvää iltaa. Heh, huvittava lisäefekti, jota en kyllä olisi osannut ennustaa aiemmin.

Pyörän sain siis poikaystäväni vanhemmilta, joilla se pölyyntyi vaan autotallin nurkassa. Se on oikein sopiva pyörä minulle, valkoinen ja hieman vanha ja kulunut, pienellä koristelulla siitä tulee täydellinen. Glitteriä runkoon ja pari rusettia ohjaustankoon... Heh heh, Neiti Juusto was here!

Jooga on kyllä myös ollut yksi pelastuksistani silloin kun kulttuurishokkeilu ja muu angstailu on ollut pahimmillaan. Tänään mietin, että olen alusta asti tuntenut oloni täydellisen turvalliseksi salin lattialla rentoutuessani. Itselleni hathajooga on ollut paras vaihtoehto, astangajooga sai minussa oudon kilpailu- ja suoritusvietin heräämään. Onneksi opettaja on kuitenkin melko aktiivinen ja vaativakin, joten rentoutuksen ja rauhallisen rytmin vastapainoksi teemme myös rankkoja ja vaativiakin asanoita, joihin eivät ihan kaikki sedät ja tädit taivu. (Tosin yksi sedistä minuakin paremmin!!) Tykkään tasapainosta levon ja tehokkuuden kanssa, ja taitaa päteä muuten muuhunkin kuin joogaan...

Joka tapauksessa, ihana olo pyöräilyn ja joogan jälkeen! Suosittelen!

Ps. Sain vieläpä viettää rauhallisen koti-illan pitkästä aikaa yksin, kun poikaystäväni meni näkemään siskoaan. On sanottava, että toisinaan tunnen itseni aika miehekkääksi (kovin vanhanaikaisella tavalla) tässä parisuhteessa: Poikakaverini valittaa sotkuista, menee siskonsa luokse juoruilemaan, päättää pestä lieden juuri kun minulla olisi ollut jotain muuta mielessä, kysyy arasti että haluanhan minä kuitenkin sitten ehkä-joskus lapsia, raahaa minut puoliväkisin mukanaan shoppailemaan uusia vaatteita (huokaus), valittelee pöytäliinan rasvatahroja ja suunnittelee uusia sisustushankintoja. Kyllä kelpaa äijäillä siinä rinnalla, varsinkin kun sanoisin että yleisesti täällä ollaan vielä Suomea jäljessä monenlaisissa tasa-arvokysymyksissä... Terveisin nimimerkki "Oho sä ehdit jo siivota!"

Ei kommentteja: