keskiviikko 10. helmikuuta 2010

Määrittele itse kuka olet ja mihin pystyt!


No niin, nyt sitten siitä koe-esiintymisestä. (Ja vähän myös ihan oikeasta esiintymisestä.)

Kyse oli siis tietynlaiseen "työharjoitteluun" hakemisesta, ja siihen pääseminen olisi mahdollistanut työskentelyn monessa eri kovan luokan ammattiteatterissa ja -teatteriseurueessa, kohtuullisen korvauksen kera. En halua vähätellä liikaa omaa (ammatti)teatteriseuruettani, mutta todettakoon kuitenkin, että rahan takia en siinä ole. Kunnollisen palkan lisäksi muita etuja olisivat tietysti olleet kontaktit, uudet haasteet ja oppimismahdollisuudet, sekä ihan vaan se, että olisi saanut ihan kunnollisen päivätyön itselleen melko pitkäksi aikaa.

Noh, koe-esiintymisten taso oli kova ja muiden kohtauksia katsellessa tunsin välillä itseni pieneksi ja kokemattomaksi. Huomasin jo siinä vaiheessa, että olin nöyränä suomalaisena noudattanut alle 5 minuutin aikarajaa liian kiltisti, muut kun porskuttelivat menemään ihan reilusti sen yli. Minulla oli liian vähän tekstiä, ja liian lyhyet kohtaukset. Spekulointi sikseen, vedin täysillä omat vetoni ja olin kohtuullisen tyytyväinen, varsinkin toiseen kohtauksistani, jonka teksti oli norjalaisen Jon Fossen käsialaa. Muistelin kouluaikoja, ja sitä kun hahmometodikurssilla istuimme yleisön edessä tekemättä mitään. Lavalla yritin irroittaa itseni kontrollista ja kuunnella sen hetkistä olotilaa, antaa mennä ja seurata impulsseja. Onnistuin. Tuli hyvä fiilis ja muutkin kehuivat esitystäni. Aloin uskoa itseeni, vaikka aiemmin olinkin jo ajatellut, että tulipahan koettua tämäkin koe-esiintyminen.

Pitkän ja uuvuttavan päivän jälkeen jonotin henkilökohtaiseen haastatteluun muutaman tunnin. Sisään astuttuani pönäkkä, harmaahiuksinen ja vakavakasvoinen setä (joka muodosti puolet raadista) totesi minulle, etten sovi heidän kategoriaansa. Ensimmäistä kohtaustani hän kritisoi osittain ihan ymmärrettävin argumentein. Toisesta kohtauksesta hän ei myöskään ollut pitänyt ollenkaan, paitsi lopusta. "Mikset sinä näytellyt koko sitä kohtausta samalla tavalla?" "Eikä Jon Fossea kuulu näytellä noin realistisesti!" Istuin mykkänä, kun setä antoi palaa ja kritisoi tapaani olla lavalla, valitsemiani tekstejä ja taitojani näyttelijänä. Lopulta hän päätteli, että kyse oli myös suurelta osin kielitaidostani, ja pohti ääneen, etten varmastikaan vielä ajattele ranskaksi. "No, olet kuitenkin aivan selvästi näyttelijätär, sinussa on karismaa ja läsnäoloa, sinua haluaa katsoa lavalla! Älä nyt vaan anna tämän masentaa", muistutti setä vielä ennen kun avasi oven seuraavalle jännittäjälle.

Kävin läpi vuorotellen pettymyksen, raivon, epätoivon ja itsesäälin tunteita. Palasin ripsivärit naamalla räntäsateessa kotiin häntä koipien välissä ja itkin poikaystäväni sylissä omaa huonouttani ja sitä että olin tullut tänne Ranskaan vaan epäonnistumaan. Näinköhän tämä nyt oli? Kelataanpa neljä päivää taaksepäin: 217 lipun ostanutta katsojaa istuu ranskalaisen teatterisalin katsomossa ja nauraa blondille punahilkalle, joka selittää isolle pahalle sudelle, kuinka tämä voi vielä löytää itsestään hyvyyttä ja aloittaa uuden, paremman elämän. Ranskaksi. Ja vielä vähän pikakelausta: Vuosi sitten samainen näyttelijätär saapuu Ranskaan kielitaidottomana ja ilman hajuakaan mistään kontakteista.

Kirje raatisedälle:

Arvoisa herra koe-esiintymisen raatisetä! Ehkä minä en olekaan juuri ja pelkästään sellainen, joksi minut määrittelit 8 minuutin lavallaolon perusteella? Mistä sinä tiedät, millä kielellä minä ajattelen? Kellä on päätösvalta siihen, miten Jon Fossen tekstejä pitää näytellä? Sinulla, joka lausut hänen nimensä ihan päin honkia? Huomasitko ehkä, että minä otin mukaan ensimmäiseen kohtaukseeni muut kokelaat minua avustamaan, että puhuin sujuvaa ranskaa oltuani täällä vain vuoden, että tanssin pitkän koreografian samalla kun puhuin sujuvaa ranskaa, että olin ainoa ulkomaalainen? Kiitos kuitenkin kannustavasta loppukommentista, että olen selvästi näyttelijätär, ja ettei minun pidä luovuttaa, hyvä setä!

Sedällä oli tosiaan ihan hyviäkin pointteja, kuten se, että kannattaa lukea 1 sivu ranskankielisestä kirjasta joka päivä, ja että tekstini eivät olleet tarpeeksi pitkiä, ja että yritän lavalla välillä liikaa. Kuitenkin suosittelisin muillekin, ettette anna tuntemattomien ja välinpitämättömien ihmisten määritellä teitä. Kun joku määrittelee teidät, kuunnelkaa sydäntänne, kysykää siltä, onko tällä tekemistä totuuden kanssa vai ei? Kuunnelkaa niitä ihmisiä, joiden mielipidettä arvostatte, kuunnelkaa rehellisiä, viisaita ja aitoja ääniä ympärillänne - ja ennen kaikkea sydämessänne! Sen jälkeen, määritelkää itse itsenne ja eläkää elämäänne sen määritelmän mukaisesti!

Ja sitten tällainenkin näkökulma koe-esiintymisen jälkeisiin fiiliksiin: 2 ihmistä vastaan 217.

5 kommenttia:

Uhma kirjoitti...

Voin kyllä täydestä sydämestäni sanoa että lauantaisen jälkeen on aivan turha epäillä omia kykyjään, aivan sama mitä tympeä setä julisti. Kyllä kyse on aivan jostain muusta kuin epäonnistumisesta ja sen voi todistaa useampi sata ihmistä :)
Ja ottaen huomioon, kuinka monta ihmistä varmaan siinäkin ranskisjoukossa varmaan oli yrittämässä sisään sitä toista tai kolmatta kertaa....
Mä tiedän että sä tuut vielä näyttämään niille närhen munat, korkojen kanssa(lauantai oli jo aikamoinen päänavaus)

Iso hali ja etiäpäin!

Mademoiselle Fromage kirjoitti...

Kiitoksia, tämä kommentti edisti taas optimismia ja pettymyksestä toipumista merkittävästi! Hyvä saada ulkopuolista näkökulmaa... :)

Mademoiselle Fromage kirjoitti...

....ja vieläpä yhdeltä niistä 217-päisen yleisön edustajista. ;)

Daniela kirjoitti...

Vaikken valitettavasti ollutkaan paikalla, niin uskon kirjoituksesi perusteella, että nappiin meni :) Ja success brings success joten eiköhän seuraava koe-esiintyminen menekin sitten ihan nappiin :)

Mademoiselle Fromage kirjoitti...

Kiitoskiitos Daniela, olet varmasti oikeassa! :)