Sormivammoja ja RAIVOkohtauksia

Tänään olen taas lähetellyt paljon maileja, eli hakenut niin tanssi- ja teatterikurssiduuneja kuin näyttelemishommiakin. Piiiiiiitkän koneella istumisen jälkeen huokasin kuuden maissa helpotuksesta pakatessani joogakamoja kassiin. Otin pyörän autotallista ja pinkaisin matkaan. Pyöräily kotikadullamme on hidasta, koska A) tie on möykkyinen, B) katu on kapea ja jalkakäytävä sitäkin kapeampi, C) tiellä esiintyy ylläriesteitä, kuten jalkakäytävälle parkkeerattuja autoja, leveitä ja hitaasti keskellä katua käveleviä setiä ja tätejä ja roskispönttöjä, ja D) ihmiset ajavat autojaan vähän miten sattuu. Edellämainituista syistä käteni ovat yleensä aina jämäkästi käsijarruihin (molemmilla puolilla on sellaiset) puristettuna ja ajan muutenkin ylivarovaisesti.


Ylivarovaisuudestani huolimatta matkalla joogaan erään rakennuksen ovi aukesi yllättävässä kohdassa ja ulos astui koira ja sen omistaja. Jarrutin hyvissä ajoin, mutta oikean puolen jarru mokoma meni rikki. Tässä vaiheessa kerrottakoon, että nyrjäytin tanssikeikalla lauantaina vasemman käden peukaloni, jonka ympäristössä on nyt laaja mustelma-alue, ja tästä johtuen jarruttaminen ei onnistunut vasemmalla kädellä yhtä hyvin kuin oikealla kädellä. Eli, tästä opimme seuraavaa: Älä ota 20 vuotta vanhaa homehtunutta pyörää käyttöön kapeille ja vaarallisille kaduille. Selvisin säikähdyksellä, koiranomistajan vihaisella katseella ja jälleen uudella pikku sormivammalla. Tällä kertaa oikean käden pikkurillini vahingoittui hätäjarrutuksessa lievästi, ja nyt varon siis kumpaakin kättä, heh heh.

Nyt jos koskaan, kertokaa minulle mikä tai kuka vainoaa sormiani? Onko kyse jostain symboliikasta tai läksystä, joka on jäänyt minulta oppimatta? Ensin avokadon läpi hyökännyt veitsi ja ensiapureissu, sitten peukalon nyrjähdys ja nyt vielä tämä pikkurilli. Ja viime kesänä leikkasin samaisesta avokadosormesta palan pois tomaatteja pilkkoessani. Väsymyksen ja stressin aiheuttama kömpelyys on kai toistaiseksi paras selitys, ja pyöräraukka kai vaan odotti syytä päästä takaisin poikaystäväni vanhempien autotalliin eläkepäiviä viettämään. No, se joogasta, torstaina uusi yritys. Bussilla.

Pyörähärdelli laukaisi minussa tietynlaisen raivon, jonka tunnistan jo hyvin. Se liittyy Ranskaan, ulkopuolisuuden tunteeseen, voimattomuuteen, avuttomuuteen, kielitaidottomuuteen, ovien sulkeutumiseen nenän edessä, asioiden vaikeuteen ja monimutkaisuuteen. Ennenkaikkea, se liittyy siihen, että kaikki tuntuu vaikealta, että vaikka kuinka taistelee, asiat eivät onnistu. Tilanteet, joissa olen saanut vastaavan raivokohtauksen:

- Kerran pizzeriasta pizzaa tilatessa kysyin, mitä pizzaan voi laittaa ja poikaystäväni käänsi minulle väärin englanniksi, mitä italialaisella aksentilla puhunut pizzatäti oli juuri sanonut. Luetellessani, mitä halusin pizzaan, täti totesi tomerasti, että ei onnistu, johan minä sanoin. Tunsin, että minun ylitseni kävellään, ja että olen avuton ja täysin muiden vietävissä. Raivo. Voimattomuus. Ahdistus. Eläimellinen raivo.

- Olimme katsoneet leffan Goats of Pentagon (ranskaksi dubattuna, voih ja nyyh...), tykkäsin leffasta ja yritin selittää poikaystävälleni ja hänen ystävilleen ranskaksi, miksi mielestäni elokuva oli syvästi sodanvastainen, vaikka se olikin pintapuolisesti kevytmielinen ja hassu. Poikaystäväni ei ollut ollenkaan samaa mieltä. Tunsin tulleeni väärinymmäretyksi, ehkä en osannut selittää asiaa kunnolla ranskaksi. Raivo. Avuttomuus. Epätoivo. Eläimellinen raivo.

- Edellämainuttu pyöräepisodi. Raivo. Taistelu. Voimattomuus. RAIVO.


Lisäksi koen samaa raivoa toisinaan, kun kävelen kotoa 20 minuuttia juna-asemalle, ottaakseni toiset 20 minuuttia kestävän junan Lyoniin, jossa siirryn 15-20 minuutissa tapaamaan ystäviäni. Olin niin tottunut käyttämään vain kolmasosan tuosta ajasta samaan asiaan, minä toimivaan julkiseen liikenteeseen ja lyhyisiin välimatkoihin tottunut hemmoteltu pikku helsinkiläistyttö.

Tietysti tiedostan, että raivo ei liity välttämättä siihen, että näissä tapauksissa olisi jotain ihan oikeasti kamalan raivostuttavaa. Elän vaan kulttuurishokin vaihetta 43,5 B: Osittainen sopeutuminen, jonka johdosta yllättävien ja hetkittäisten sopeutumattomuudentunteiden herättämä hillitön RAIVO.

Ps. Täten lupaan, että seuraava postaus on positiivinen ja kertoo kiitollisuudesta.