keskiviikko 7. huhtikuuta 2010

Taistelu jatkuu... Ja jatkuu...


No nyt on sitten musavideokilpailutekele purkissa ja netissä, ei ollut helppoa. Onneksi ensin ranskalainen "rikostoverini" (toisin sanoen kuvaaja/editoija) ja sitten rakas veljeni auttoivat minua hädässä, kun koodaus- ja formaattiongelmat iskivät viime metreillä. Laadusta sen verran, että noh, tulipahan tehtyä. Tuskinpa Moby sitä viralliseksi videokseen valitsee, mutta olisi ollut kurjaa jättää edes osallistumatta kisaan, kun kerran video oli valmiina. Ja olihan se nyt ihan kiva, että tuollaisen sai tekaistua, en olisi vuosi sitten arvannut, että kontaktit, kielitaito ja rahkeet riittävät jo moiseen. En kuitenkaan suunnittele elokuvaohjaajan uraa. Ainakaan vielä. Heh, tämänhetkisessä duuninhakutaistossa on jo haastetta riittämiin...


Työhaastattelusta ei ole kuulunut, soittopyyntöihini ei olla vastattu, ja muutenkin on hieman jumitusfiilis. Mielialat vaihtelevat ihan ookoon ja luovuttamisen välillä. Olen selkeyttänyt uudestaan poikaystävälleni, miksen halua enkä voi hakea vaatekauppa- tms. duunia, ja pikkuhiljaa hän alkaa onneksi ymmärtää esimerkiksi, ettei kukaan halua palkata henkilöä, jolla on aina välillä treenit, esitykset, työhaastattelu, koe-esiintyminen, teatterikerho, tanssitunti, jne. Väsyttää kaikki tämä, onneksi ensi sunnuntaina vedän ainakin yhden tanssikurssin, se vähän helpottaa. Ja lenkille lähteminen on vaikeutunut taas entisestään, jospa tänään saisin itseni ulos raikkaaseen ilmaan?


Välillä on tällaisia päiviä, jolloin on tyhjiin imetty olo. Mietin sitä, miten paljon energiaa olen pistänyt työnhaussa peliin ja miten vähän olen saanut takaisin. Vaikken olekaan asunut "kuin" kahdessa maassa aiemmin, uskallan silti sanoa, että täällä on erityisen vaikeaa menestyä, jos on erilainen, jos omaa jollakin tapaa erityislaatuisen työ-, koulutus-, kokemus- tai kulttuurihistorian. Luulin, että kielen oppimisen jälkeen minun lahjani, kykyni, kokemukseni ja asenteeni huomattaisiin, mutta tuntuu, että ketään ei kiinnosta. He eivät näe aksenttini läpi, vaan ärtyvät siitä, että joku tällainen ulkomaanpelle soittelee ja haluaa vetää heillä teatteri- tai tanssikursseja. He eivät tiedä, miten hyvä olen luomaan ryhmähengen, miten kivaa tanssitunneillani on, miten osaan rohkaista jokaista osallistujaa, miten hyvin intuitioni pelaa ohjaustilanteessa. Heille olen vaan hidaste työpäivän kulussa. Jo kaksi sihteeriä on todennut minulle, että johtajalla on nyt teidän yhteystietonne, hänen kuuluu soittaa teille/hän kyllä varmasti soittaa teille.

Uusin suunnitelmani on mennä johtajien luokse ihan itse. Katsotaan millaiseksi sihteerin naama vääntyy, kun ulkomaanpelle ilmestyy ovelle suu iloisessa hymyssä. "Olisiko johtajalla hetki aikaa?"

2 kommenttia:

Uhma kirjoitti...

Ehkä niitä pelottaa että ulkomaanpellet tulee tunkee niille patonkia poikittain hanuriin jos niille on joskus ystävällinen...ei voi tietää.

Mademoiselle Fromage kirjoitti...

:D Voi olla. No, ei meistä maahanmuuttajista toisaalta ikinä tiedä, ties mitä ryöstäjäraiskaajatappajapatongintunkijoita ollaan...