perjantai 7. toukokuuta 2010

Ranska, aletaaks oleen?


Tänään Ranska näytti minulle kauniit ja hymyilevät kasvonsa. Aamulla se tosin antoi minulle junan sijasta kolme kertaa hitaamman bussin, mutta sitten se vei minut korvaukseksi ihanalle lounaalle aurinkoiselle terassille ranskalaisen ystäväni A:n kanssa. Vatsa täynnä jatkoin seuraavaan patonkimaan tarjoamaan tilaisuuteen, meikattavaksi ja kuvattavaksi maskeerausopiskelijoiden kuvaussessioon. Ranska tosin ei halunnut olla liian helppo nakki, joten minut alunperin mukaan pyytänyt luotettavan oloinen maskeeraaja laittoikin minut taitamattomiin käsiin ja tuloksena oli kuvia, joista ei tule olemaan minulle duunin puolesta karvan vertaa hyötyä. Noh, jollei minun jossain roolissa haluta näyttävän sutturamaisesti meikatuilta sen b:llä alkavan nuken kopioilta, joita myydään halpiskaupan leluhyllyllä.

Juuri kun olin poistanut äklöt meikit nassusta ja minua valmisteltiin nude-meikkiin, (jonka "luottomeikkaajani" aikoi tehdä) Ranska päätti yllättää ja kutsui paikalle koulun vahtimestarin, jonka mielestä kaikkien piti poistua ja ovet lukita. Se niistä kuvista siis. Silloin puhelin soi. Se oli superihanan teatteriseurueen assistentti, ja hän ilmoitti, että minut oli valittu cv:ni perusteella heidän koe-esiintymiseensä kesäkuun 5. päivä. Tämä teatteriseurue tekee esityksiä eri kielillä ja eri maista kotoisin olevien näyttelijöiden kanssa, mukana on tanssia ja musiikkia, ja esitykset ovat koomisia, oivaltavia ja ajankohtaisia. Tällä kertaa Ranska vei jalat alta!

Meikkisession loputtua lähdin tapaamaan englantilaisystävääni S:ää, joka oli käymässä Lyonissa. S puoliksi pakotti minut ottamaan kaupunkipyörän, vaikka kammoan nykyään hieman satulaan nousua (ehkä joku jopa muistaa painavan syyn pelkooni: käsijarru petti, satutin pikkurillini ja törmäsin melkein koiraan ja mieheen). Ranska antoi palaa ja pisti ylleen kauneintaan, kun ajelimme Rhône-joen rantaa pitkin; laskeva aurinko maalasi maiseman oranssiksi ja suuret vihreät puut vilisivät ohitsemme molemmin puolin rantabulevardia. Istuin hetken iltaa ennen viimeistä junaa takaisin pikkukaupunkiin, ja juna-asemalla Coldplayn uusimman levyn pianofiilistely korvissani katselin ihmisvilinää.

Ranska, onko tämä sulle vaan joku tällainen väliaikainen juttu vai voisko tää meidän yhteiselo niinku sun mielestä olla ehkä kans jotain pysyvämpää?

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Ihanaa kuulla hyviä uutisia! Olen satunnaisesti lueskellut blogiasi mutta jostain (tyhmästä) syystä en ole aiemmin kommentoinut. Täällä Virossa nyt useamman vuoden asuneena tunnistan kuitenkin monia piirteitä elämästäsi ja olen täysin koukussa. (Ja ei, Virossakaan ei pärjää suomea puhumalla pidemmän päälle ja yllättäen kaikki ei ole niin halpaa jos elää täällä paikallisille normaalilla 600 euron kuukausipalkalla). :)

Mutta siis onnea vielä kerran, juuri nuo hetket ovat niitä jotka saavat jaksamaan! Ja kun hetki on ohi niin kaunis muisto pukkaa kevyesti vielä muutaman mahdollisen pettymyksen yli :) Olen myös varma, että hienoja hetkiä tulee vielä vaikka kuinka paljon, Ranskakin on selvästi alkanut ymmärtää että suhteen toisen osapuolen on aika alkaa panostaa tähän juttuun tai se menettää jotain todella hienoa :)


Auringolla,

Juulia :)

Pupuce kirjoitti...

Hei Blondi! Täällä toinen blondi, joka on jo jonkun aikaa lukenut blogiasi. Tuo siun taistelu kuulostaa niin omien alkuaikojeni taistelulta, mutta se on vain pakko käydä läpi. Nyt kuuden vuoden jälkeen en enää lähtisi täältä pois, vaikka Pohjois-Karjalan metsät minua huutaakin. :)

Toivottavasti parisuhteesi tila vielä selkenee. Tsemppiä!

Mademoiselle Fromage kirjoitti...

Moi Juulia, kiva kuulla susta!! Joo, oon ehdottomasti samaa mieltä, Ranska on ottanu tähän asti tän meidän jutun liian kevyesti, mut nyt kun yli vuosi on takana yhteistä taivalta niin se vois kyllä kans alkaa panostaa tähän suhteeseen... :D Kaikkea hyvää sinne, kuulemisiin! :)

Kiitos Pupuce, joo kullakin omat vaiheensa! :) Tässä ammatissa tää taistelu tuntuu vielä hitusen epätoivoisemmalta, mutta katsotaan kuinka käy. Mielelläni olisin kyllä tässä parisuhteessa kun meillä on niin kivaa yhdessä, mutta jos en löydä haluamiani töitä tästä maasta niin voi olla, ettei auta muu kuin lähteä. No, peukut pystyssä ja sormet ristissä nyt vaan... :)