tiistai 15. kesäkuuta 2010

Musta tulee isona näyttelijä


Ranskassa on helppoa ruveta näyttelijäksi. Tapasin kerran koe-esiintymisessä kundin, joka oli päättänyt jättää "normiduuninsa" ja kävi nyt teatterikursseilla. Tunnen myös yhden alunperin insinöörikoulutuksen saaneen 35-vuotiaan näyttelijän, kun taas Suomessa törmää harvemmin sellaiseen yhdistelmään. Täällä päin maailmaa itseään uskalletaan myös herkemmin kutsua erilaisilla ammattinimikkeillä, kun taas Suomessa kuka tahansa näyttelemistä maksullisilla kursseilla opiskeleva tuskin uskaltaisi tituleerata itseään näyttelijäksi. Opin jo Englannissa vaihto-oppilaana ollessani, että minun täytyy itse määritellä itseni. Kukaan ei ikinä tule palkkaamaan ihmistä, joka ei uskalla kutsua itseään työn vaatimalla ammattinimikkeellä. Ranskaan muutettuani päätin lopettaa itseni vähättelyn, olinhan jopa saanut alan koulutuksen, enkä esimerkiksi insinöörin papereita.


Oma näkemykseni on, että entisessä kotimaassani näyttelijäksi rupeaminen vaatii yleensä koulutuksen yhdessä niistä noin neljästä alan korkeakoulusta / ammattikorkeakoulusta, joita löytyy Helsingistä, Tampereelta ja Turusta. Vaihtoehtoisesti voi sitten tehdä kuin Antti Reini, jonka kanssa juttelin kerran kuvauksissa koulutuksen tarpeellisuudesta. Reini ei ollut käynyt alan kouluja vaan astunut suoraan sorvin ääreen. Myös jonkinlaisia harjoittelu-/oppisopimusmahdollisuuksia on olemassa. Koulutus ei kuitenkaan takaa mitään, osalle alaa opiskelleista valmistumisen jälkeinen karu todellisuus on työttömyys tai ihan eri alalle työllistyminen. Suomessa kaikille ei riitä töitä, pääkaupukiseudulla kilpailu on kovaa ja pikkukaupungeissa on usein tasan se yksi (ammatti)teatteri, ja mahdollisesti myös tasokas harrastajateatteri. Kulttuuririennoille ei ole samanlaista tilausta Suomessa - 5,4 miljoonan asukkaan metsien ja järvien tyyssijassa - kuin 64 miljoonan asukkaan Ranskassa Louis XIV:n, Molièren ja Racinen kotiseuduilla.

Entäs Ranskassa? Täällä ne kaikki miljoonat (noh, ihan tarkkaa lukua en tiedä...) näyttelijät taistelevat rooleista, avustajan hommista, teatterikurssien pitämisestä ja ties mistä malli-, dubbaus- ja mainoskeikoista samassa rivissä. Tietysti mitä paremman koulun käy, sen paremmat kontaktit saa. Tuuri ja taistelutahto auttavat eteenpäin, ja tietysti muu alalle soveltuminen. Koulutus ei varsinkaan täällä takaa mitään, kun samoihin koe-esiintymisiin ilmestyy pystymetsästä se mielettömän lahjakas insinööri, joka päätti vaihtaa alaa.

Siinä mielessä tykkäänkin tästä systeemistä, että kaikilla on mahdollisuus! Toisaalta kilpailu on kovaa ja monet näyttelijät tekevät muita töitä ansaitakseen elantonsa - jopa siinä määrin, että jälleen kerran samassa tilanteessa oleva suomalainen ei kehtaisi sitä n-sanaa ammattia kysyttäessä mainitakaan. Mutta liiallinen vaatimattomuus ja ryppyotsaisuus onkin yksi juttu, josta en tykkää suomalaisessa mentaliteetissa; onko se nyt niin kauhean vakavaa miksi sitä itseään kutsuu tämän lyhyen elämän aikana?


Kamalintahan on, että joku on ihan ilman koulutusta jo ihan kauhean hyvä ja lahjakas ja nopea oppimaan. Hyi kauhea, miten ärsyttävää! Ja kaikkiin parhaisiin kouluihin pääsijät ovat kanssa oma lajinsa, kuten yksi englantilainen kaveri, joka pääsi kahteen arvostettuun teatterialan kouluun kotimaassaan, onkohan jo valinnut kumpaan menee? Ja sitten on niitä, jotka taistelevat vuosikaudet ravaten pääsykokeesta/koe-esiintymisestä toiseen tulematta koskaan valituksi mihinkään. Mikä blokkaa heidän mahdollisuutensa? Syvällä sisimmässä vellova epäusko omiin kykyihin? Järjetön takertuminen haaveiden ammattiin, ilman todellista käsitystä siitä, millaista on työn arkitodellisuus? (Kuuluisuudestakin voisi kirjoittaa oman tekstin myöhemmin...) Epäonnistumisen pelko? Vääristynyt kuva omista kyvyistä ja soveltuvuudesta näyttelijän työhön?

Täällä olen nähnyt tapaamissani näyttelijöissä kaikenlaisia ääripäitä, ja se on herättänyt minut ajattelemaan alavalintaani. Oma suuntani ja uskoni itseeni on selkeytynyt ja vahvistunut ja olen tullut taas askelta tietoisemmaksi niin omista heikkouksistani ja kehityspisteistäni kuin myös vahvuuksistani ja potentiaalistani.

Ranskassa on helppoa ruveta näyttelijäksi, mutta äärimmäisen vaikeaa ansaita sillä elantonsa.

Ei kommentteja: