tiistai 28. syyskuuta 2010

Luopumisia, myönnytyksiä ja muita kuulumisia


Syksy on tullut. Se on täällä vihreä, mutta kylmä. Yöpakkaset vain puuttuvat. Jätin kuuden vaatteen haasteen kesken ja vaihdoin mekot ja legginssit farkkuihin ja villapaitoihin. Haasteen aikana oivalsin kyllä muutaman asian. Opin arvostamaan yksittäisiä vaatekappaleita ja iloitsemaan niistä. Tajusin myös, että kun lähden pikkukaupunkiin muutamaksi päiväksi, minun ei tarvitse pakata viittä eri asukokonaisuutta laukkuuni, vaan muutama vaate riittää. Lisäksi huomasin, ettei kukaan huomannut mitään. Ketään ei kiinnosta, millaiset rääsyt minulla on päällä milloinkin! Juuri haasteesta luovuttuani (seuraavana päivänä) eräs ohjaajani huomautti: "Sinulla on sitten aina jotain erilaista päällä!" Ja olin siis juuri kulkenut samoissa kledjuissa - kolmessa eri mekossa - lähes kuukauden ajan. Huvittavaa.

Eräs ystäväni, joka on vaate- ja käsityöalan ammattilainen, huomautti juuri, että joskus 1700-luvulla (täällä Ranskassa?) naiset käyttivät koko ajan samaa pukua. Sitä sitten aina vaan korjattiin, aina siihen asti kunnes ei enää voitu korjata. Ei ainakaan tarvinnut aamulla miettiä asuvalintoja... Haasteen aikana olen entistä enemmän rauhoittunut ja tajunnut, että minulla on ihan tarpeeksi vaatteita, eikä niitä tarvitse koko ajan hamstrata kirpputoreilta ja second hand-kaupoista.


Istuskelen juuri minipatjallani kotona Lyonissa. Kävin viime viikolla Ikeassa ja ostin henkareita, lakanat, kattilan (kämppiksilläni on vain rikki naarmutettuja teflon-kattiloita, jaiks!), saippua-astian, pinkin päällyspeiton ja hassun henkarijutun, johon voi ripustaa huiveja ja vöitä. Käytettyinäkin olisi tietysti voinut noita metsästää, mutta annoin itselleni nyt luvan olla metsästämättä. Alan tuntea oloni vähän kotoisammaksi täällä, mutta kieltämättä väsyttää ravata kahden kodin välillä.

Pikkukaupungissa tulee käytyä "automaattisesti" ja samalla näkemässä poikakaveriani, koska minulla on keskiviikkoisin ja torstaisin siellä treenit - ja vielä aivan ihanan työryhmän kanssa! Vastanäyttelijäni on supertaitava, ja ohjaaja teettää meillä kaikenlaisia erilaisia itämaisia liikeharjoituksia, auttaa (ja vaatii) meitä olemaan läsnä lavalla sataprosenttisesti sekä on vaan muutenkin supersymppis ja viisas. Ai niin, ja sitten torstaisin näytelmätreenien jälkeen me menemme poikaystäväni kanssa yhdessä joogaan, sain herran suostuteltua mukaani ja alku on ollut lupaava!


Harmi, ettei poikaystäväni voi yöpyä luonani Lyonissa tällä minipatjalla, eikä hän oikein muutenkaan tykkää boheemista ja sotkuisesta kämppisasunnostamme, vaikka minun oma huoneeni onkin poikkeuksellisen siistissä kunnossa. Meille kummallekin on ehkä juuri nyt hitusen hankalaa hyväksyä se, ettemme voi asua yhdessä.

Sanoin poikaystävälleni eilen, että minulla ei ole juuri nyt voimia tehdä yhtään enempää meidän yhdessäasumisemme eteen. Olen jo muuttanut ja sopeutunut ja luonut elämäni uuteen maahan, jossa viihdyn vihdoin oikein mainioisti. Jos en jatka sydämeni ja omien toiveideni kuuntelemista (toisin sanoen pysy isossa kaupungissa, lähellä töitä, ystäviä, aktiviteetteja ja kirjavaa kaupunkielämää), viihtyminen muuttuu pikkuhiljaa sietämiseksi ja lopulta ahdistukseksi ja tyytymättömyydeksi. Erossa asumista on siis tiedossa vielä hamaan tulevaisuuteen.


Tänä viikonloppuna esitämme toisen teatteriseurueeni kanssa pari näytelmää, Punahilkan ja erään toisen, jossa esitän norjalaista naista. Jännää, se norjalaisrooli on jotenkin minulle istuva ja samalla mukavan haastavakin rooli, joten odotan esityksiä innolla! Toivottavasti saamme yleisöä! Tämä syksy on muutenkin melko kiireistä aikaa, harjoittelen yhteensä viittä näytelmää ja sen lisäksi minulla on vielä teatteri- ja tanssikursseja ja satunnaisia leffaroolejakin, ehkä? Pliis, haluan olla suomalainen lentoemäntä ranskalaisessa elokuvassa, soita nyt casting-nainen!

Työpaljouden keskellä otan itselleni taukoja pysähtymällä valokuvaamaan kauniita asioita, kirjoittelemalla ja piirtelemällä päiväkirjaan uudella mustekynälläni (jonka mustesäiliön voi vaihtaa, jee ekoteko!), kuuntelemalla pinkistä iPodistani musiikkia kaikista maailman kolkista, kävelemällä spontaanisti ympäriinsä aina kun siihen on aikaa, nauttimalla tästä hetkestä ja pysähtymällä välillä ihailemaan maailmaa.

6 kommenttia:

Aino V kirjoitti...

Hauskaa, mullakin on tommosia samannäkösiä päivänsinen kukkia vetelemässä viimeisiään partsilla ja mäkin ostin just mustepatruunakynän ku kyllästyin kertakäyttökuulakärkikyniin.. ja kaukosuhteella mennään edelleen.. ja päivät alkaa olla kuulean viileitä, ilmassa haistaa jo talven tulon. Että siinä määrin Suomeen ja Ranskaan kuuluu aika samanlaista. Siunausta sulle proggiksiin ja projekteihin ja "lähi-kaukosuhteeseen"!

Mademoiselle Fromage kirjoitti...

Kiitos Aino, juu kuulostaa samantyyppisiltä tunnelmilta tosiaan!! Kaikkea hyvää sinnekin, ja ne kaukosuhteet tuppaa kuitenkin aina jossain vaiheessa muuttumaan lähisuhteiksi jos tahtoa ja tunnetta on tarpeeksi! :) Hali!!

Airelle kirjoitti...

olisit varmasti upea suomalainen lentoemo, sormet ja varpaat ristiin! tavoistani poiketen voisin vaikka mennä katsomaan ranskalaisen filmin...
mulla on kanssa parin tunnin ajomatka miesystävän luo, tiedän, miten väsyttävää reissaaminen on. ja tavarat aina väärässä paikassa väärään aikaan... tätä jatkuu ainakin seuraavan vuoden, sitten meidän täytyy istua keskustelemaan suhteemme tulevaisuudesta ja asumisistamme. mitä emme itse asiassa ole koskaan tehneet, onhan me tunnettu vasta neljä ja puoli vuotta :)

Mademoiselle Fromage kirjoitti...

Voi olla että rooli jäi saamatta, kun soittoa ei kuulunut määräaikana, mutta eiköhän se leffaura joku päivä vielä lähde nousuun... ;)

Lohdullista että muillakin on samanlaisia olosuhteita. Uskon, että tällaiset vaiheet ovat tietysti myös hyväksi suhteelle, kun on tilaa hengittää ja elää omaa elämää. Pidemmän päälle erillään asuminenkin voi kuitenkin olla rasittavaa, jos haluaisi jakaa enemmän toisen kanssa.

Luulen, että minullekin tulee viimeistään vuoden päästä tarve puhua tilanteesta uudestaan ja selvitellä yhdessä, olisiko jokin yhdessäasumisen mahdollistava vaihtoehto, joka sopisi meille molemmille. Juuri nyt erillään asumisessa on kyllä myös hyvät puolensa, nautin muun muassa omasta tilasta ja rauhasta. :)

Stazzy kirjoitti...

Eihän Suomessakaan, vielä 1800-luvullakaan ihmisillä yleensä ollut kuin yksi arki- ja yksi pyhävaatekerta.

Vielä 60-luvun tyttöjenopaskirjoissakin kehoitetaan pitämään huolta vaatteista ja parsimaan ja korjaamaan. Eli uutta ei saanut tuosta vain ostamalla.

Mademoiselle Fromage kirjoitti...

Niinpä! :) Kulutushysteria on alkanut sitten vasta hieman myöhemmin...