sunnuntai 30. tammikuuta 2011

Saat sen mistä luovut - tai jotain parempaa!


Viikko sitten kaikki oli tavallaan aivan kuten ennenkin - jos se nyt on mitenkään mahdollista. Mutta viikossahan ehtii tapahtua vaikka mitä. Minut erotettiin ensimmäisestä ranskalaisesta teatteriseurueestani. Lisäksi erotin itse itseni tanssikoulustani - tai oikeammin tanssitunnit järjestäneestä pomostani - ja "kaappasin" tunnit itselleni. No malttakaas, niin kuulette miten kaikki kävi ja miksi minulla on kaikkien näiden ovien sulkeutumisten jälkeen oikeastaan nyt ihan hyvä mieli.


Olin jo vähän jännittänyt, mitä toisen teatteriseurueeni ohjaaja ajattelee siitä, että minulla on koko ajan enemmän muita (ja paremmin palkattuja) töitä. No, ohjaaja soitti minulle viime viikon lopulla. Hän ilmoitti pahoitellen ja ystävällisesti, että koska minulla vaikuttaa olevan niin paljon aktiviteetteja, niin on ehkä parasta, että minut "vapautetaan". Seurue keskittyy nyt uuteen produktioon, jossa en ole mukana aikataulujen mentyä päällekkäin toisen teatteriseurueeni esityksen kanssa.

Ohjaaja totesi myös, että kukaan ei saa seuraavasta kaukaisessa kaupungissa esitettävästä Shakespeare-näytelmästä palkkaa, joten minun ei kannata vaivautua paikalle pientä rooliani tulkitsemaan. He pärjäävät ilman minua.

Tämä seurue oli se, jonka kanssa näyttelin ensimmäistä kertaa ranskaksi lähes tarkalleen vuosi sitten 217 katsojan edessä. Yli vuoden kestänyt yhteinen taival opetti minulle paljon - taisin oppia muun muassa puhumaan aika sujuvasti ranskaa... Seurueen harjoituksissa tunsin myös ensimmäistä kertaa kuuluvani johonkin tässä maassa. Siksi oli tavallaan surullista saada tämä puhelu ohjaajaltani. Olen kuitenkin kiitollinen hänen rohkeudestaan tehdä tämä päätös, johon en itse olisi vielä kyennyt. Minun on siis aika levittää siivet ja löytää uusia haasteita! Hyväpalkkaisia sellaisia!


Tanssituntieni "kaappaaminen" pomoltani ei mennyt ihan yhtä kivuttomasti. Pomoni on aina ollut todella mukava, mutta lähiaikoina hän on vaikuttanut etäiseltä. Viime tiistaina hän lähetti kolmelta aamuyöllä minulle ja muutamalle muulle tanssinopettajalleen pitkän ja sekavan tekstiviestien ketjun. Hän selitti siinä esimerkiksi, että kahvila, jonka alakerrassa tunnit pidetään on sulkenut ovensa meiltä ja että kaikki tunnit lopetetaan toistaiseksi.

Ilmoitin oppilaille facebookin kautta, että tanssitunti on peruttu, mutta päätin käydä vielä varmuuden vuoksi paikan päällä ilmoittamassa sinne eksyneille oppilaille mistä on kyse, ja kysäisemässä samalla ohimennen omistajalta, miksemme voi jatkaa tunteja siellä. Kahvilan omistajan kanssa käydyn pienen keskustelun jälkeen minulle selvisi, että pomoni on valehdellut minulle ja haluaa paeta velkojaan tästä paikasta ja aloittaa puhtaalta pöydältä muualla.

Yritin puhua pomoni kanssa, mutta hän ei vastannut viesteihini eikä soittopyyntöihini. Ilmoitin hänelle, että jos hän kertoo minulle rehellisesti mistä on kyse, voin auttaa häntä. Pelko ja ylpeys voittivat kuitenkin tämän erän, eikä pomostani kuulunut mitään.


Päätin kaapata tunnit itselleni ja antaa ihmisille sen, mistä he ovat maksaneet (tosin eivät minulle): tanssitunnit huhtikuun loppuun asti. Pomoni soitti sen jälkeen, kun olin jo ilmoittanut oppilaille, että tunnit jatkuvat tuttuun tapaan ja tutussa paikassa. Hän oli löytänyt uuden salin. Kieltäydyin vaihtamasta opetuspaikkaa ja vaadin selitystä tilanteelle. Hän löi luurin korvaani.

Tajusin, että auttamista on monenlaista; joskus joillekin ihmisille on sanottava "ei" ja kieltäydyttävä auttamasta heitä, jotta he oppisivat jotakin - tai ainakin saisivat siihen tilaisuuden. Toisaalta hoidan näin hommani loppuun kunnialla, enkä jätä ketään pulaan. En tahdo tulla tunnetuksi tanssinopettajana, joka kirmasi velkaantuneen pomonsa kanssa uusille laitumille lypsämään seuraavaa kahvilanomistajaa, enkä toisaalta jättää entistä pomoanikaan pulaan. Hänellä on näköjään jo tarpeeksi ongelmia ja toivon sydämestäni, että hän selviää niistä.

Ylihuomenna tiistaina aloitan todennäköisesti tanssinopettajan urani loppusuoran. Tavallaan tämäkin "menetys" tuli oikeaan väliin, sillä olen jo jonkin aikaa miettinyt tanssinopetuksen lopettamista, koska se ei ole linjassa ammatillisten tavoitteideni kanssa. Nyt on hyvä hetki valmistautua jättämään tämä ala taakseni ja siirtyä puhtaasti teatteri-, tv- ja elokuva-alan puolelle.


Tanssituntini ja entinen teatteriseurueeni olivat molemmat ensimmäisiä työpaikkojani täällä Ranskassa. On haikeaa, mutta helpottavaa huomata, että ne jäävät nyt taakseni. Olen kiitollinen kaikesta, mitä minulle on tapahtunut ja tiedän, että suuntani on oikea. Uusien ovien on aika avautua ja nyt on varmasti luvassa jotain yllättävää ja paljon parempaa...

Ei kommentteja: