lauantai 28. toukokuuta 2011

Ero


Se tapahtui. Poikaystäväni sanoi, ettei tämä taida onnistua. Seuraavaksi hengitellään ja ollaan olemassa. Eletään tässä ja nyt ja keskitytään pieniin asioihin. Kuten rakkaan ystäväni kanssa tapaamme sanoa: Kaikki on plussaa - vaikka hampaat irvessä.

Vaikea selittää, miltä nyt tuntuu.


Olen tavallaan helpottunut kolmen enemmän tai vähemmän hankalan vuoden jälkeen siitä, etten enää ole riippuvainen kenenkään muun suunnitelmista tai haluttomuudesta tehdä suunnitelmia.


Olen tavallaan kiitollinen, että meille selvisi, ettemme katsokaan samaan suuntaan, että tarvitsemme erilaiset olosuhteet.


Olen tavallaan onnellinen, että kuuntelin sydäntäni ja tiedän yhä selvemmin, miten haluan elää tämän ainutlaatuisen ja ihmeellisen elämäni.

Mutta samalla tuntuu, että minusta valuu hetkittäin ulos kaikki voima ja luottamus. Etten voi kohdata tätä surua.

Alanis Morissette osaa aina sanoa kaiken parhaiten.


Vaikeinta on, kun muistaa, että tein kaiken tämän, jotta voisimme olla yhdessä. Rakensin ihan yksin tyhjästä itselleni elämän, ja tein sen niin hyvin kuin vain osasin, jotta voisin olla onnellinen tässä maassa.


Tein kaiken liian hyvin, enkä suostunut kompromisseihin, jotka olisivat tehneet minusta katkeran ja onnettoman. Lopulta putosin itse kaivamaani kuoppaan. Olin raivannut oman polkuni, mutten huomannut, että olin sillä yksin.


On hyväksyttävä se tosiasia, ettei kummankaan tarvitse tehdä liian suuria, oman onnellisuuden vaarantavia kompromisseja. Hän ei voi vaatia sitä minulta, enkä minä voi vaatia sitä häneltä. Hän ei ole minulle velkaa yhtään mitään. Enkä kadu yhtään mitään.


Kun on vaikeaa, toistelen mielessäni sanaa rakkaus. Joku oli kirjoittanut sen katuun isoin kirjaimin. "LOVE" . Rakkaus pelastaa juuri nyt kaiken. Rakkaus, joka syleilee maailmaa, joka kiittää jokaisesta hetkestä, joka iloitsee olemassaolon tarjoamasta lahjasta.

Kaikki on plussaa, vaikka hampaat irvessä. Tai kyyneleet silmissä. Ja varsinkin silloin, kun uskaltaa hymyillä kaiken sen läpi.

14 kommenttia:

Sambou's Photography kirjoitti...

Voimia sulle sinne <3 Ihanasti kirjoitat asiasta, kauniisti ja kypsästi. Allekirjoitan ihan kaiken. Halaus!

Mademoiselle Fromage kirjoitti...

Kiitos!!!! <3 Halaus!!

Airelle kirjoitti...

voi, vaikea tietää, mitä sinulle sanoa tässä ja nyt. itse kirjoitat asiasta oikein hyvin ja kypsästi; silti arvaan, miten sinuun sattuu tämä vaikea päätös. vaikeampi juuri sinulle, joka olet jättänyt kaiken elääksesi vieraassa maassa tämän rakkauden. olet oikeassa, et voi vaatia keneltäkään uhrauksia, joihin he eivät ole valmiit eikä myöskään sinun tarvitse uhrata itsellesi tärkeitä asioita.
sinulla on voimaa ja viisautta viitoittaa itsellesi tie tästä eteen päin. toivon voivani lukea jatkossakin ajatuksiasi ja olen myötä ajatuksissani tässä vaikeassa ajassa. aurinko paistaa vielä risukasaankin!
ota väliaika ja mieti jatkoa kaikessa rauhassa. jaksamista!

Ella B kirjoitti...

Taidan tietää vähän miltä sinusta nyt tuntuu. Sitä on vaikea uskoa nyt että jonain päivänä vielä olisi ihan onnellinen ja asiat kääntyy oikein päin. Silloin kun itsestä tuntui että haluaisi vain kaivautua sänkyyn koko päiväksi katselin korttia: there is no way to happiness, happiness is the way. Jostain olen myös kuullut: Fais de ta vie un rêve et d'un rêve une realité. Paljon jaksamista tähän hetkeen!

Anonyymi kirjoitti...

Parin tunnin matkan päästä Lyonista itään lähtee voiman tuulia sinne päin. Rohkea nainen, oikea päätös. Vaikka sattuukin.

Mademoiselle Fromage kirjoitti...

Kiitos paljon kaikille, ilman tukijoukkoja olisin varmaan aika lailla huonommassa jamassa... Kaikki positiiviset energiat ja voiman tuulet otetaan ilolla vastaan. Kyllä elämä kantaa, onneksi.

Anonyymi kirjoitti...

No voi sen yhden kerran.Olet satsannut tähän kaikkeen niin paljon,henkisesti ja konkreettisesti.Mutta olet saanut myös valtavan paljon.Sen tajuaa sitten vasta aikaa myöten,ja nyt tarvitset vain aikaa.Jelppisin ihan henkilökohtaisesti,jos olisin paikalla,mutta ehdin jo tänne naapurimaahan.Eilen poikkesin siellä konsulaattien markkinoilla,ja Suomenkin ständillä,mutta en nähnyt sua,valitettavasti. terv. paskeriville

Mademoiselle Fromage kirjoitti...

Kiitos Paskeriville, oikeassa olet. Jo nyt tajuan kaiken mitä olen saanut. Siis olen esimerkiksi luonut itselleni uran näyttelijänä maassa, jonka kieltä en vielä kaksi vuotta sitten puhunut, puhumattakaan kaikesta ystävistä, oivalluksista ja henkisestä ja emotionaalisesta kasvusta. Tämä suru ja kipu on vaan käytävä läpi, onneksi se ei kestä ikuisesti.

Nienna kirjoitti...

Voimia myäs täältä naapurisaaren suunnalta!

Mademoiselle Fromage kirjoitti...

Kiitos paljon Nienna! :)

Pupuce kirjoitti...

Voi itku! Tulin surulliseksi ja vihaiseksikin puolestasi, mutta toisaalta ymmärrän exääsikin: elämä on elettävä niin kuin se hyvälle tuntuu. Ja kyllä siekin vielä löydät tästä ratkaisusta joku päivä jotain positiivista.

Tsemppiä nyt ja muista, että myö muut maassa asuvat ulkosuomalaiset siskot tuetaan sinua! :) Olet mielessä. Lämpimiä halauksia!

Mademoiselle Fromage kirjoitti...

Kiitos Pupuce!! :)

M.E. kirjoitti...

Tämä taitaa olla ensimmäinen kommentti Patonkimaahan, vaikka välillä tulee tänne kurkittua hienon elämänasenteesi takia.

Tahdon ilmaista tunteneeni samoja tunteita. Olen tehnyt välillisesti tai välittömästi toisen ihmisen takia suuria asioita, joista toinen ei edes tiedä. (Tai ehkä tietää, mutta emme ole keskustelleet asiasta. Koko viiden vuoden aikana, jonka olemme tunteneet.) Ne ovat kuitenkin valintoja, joista otan täyden vastuun - ne ovat elämäni; vastasi toinen rakkauteeni ja motiiveihini tai ei. Sen takia, että olet seurannut sydäntäsi - uskon - olet vahva ihminen, ja varmasti selviät tästä katumatta hetkeäkään elettyjä kokemuksia.

Mademoiselle Fromage kirjoitti...

Kiitos ihanasta kommentista M.E., ja tervetuloa jatkossakin kurkkimaan! :)