keskiviikko 21. maaliskuuta 2012

Rakkauselämää ja muita jännittäviä tuntemuksia


Kevät on tullut. Kirsikkapuut kukkivat ja kaupoissa myydään pääsiäiskarkkeja. Aurinko paistaa kiusallisen pölyisiin nurkkiin ja imuri ei tietenkään toimi. Erään toisen blondin kanssa poimittujen pajunoksien pajunkissat alkavat jo kukkia.


Prokkikset vaihtuvat toisiin prokkiksiin, ja niiden välissä on satunnaisia viikonloppuja tai vapaahetkiä (ns. leikki- tai miniviikonloppuja), jotka vietetään toisen blondin kanssa halaillen ja löhöillen sängyssä liian pitkään. Lisäksi hakeudutaan toisinaan jonnekin luontoon hengittämään puhdasta ilmaa. Pyritään elämään hiljaiseloa. Tehdään lettuja sunnuntai-iltapäivänä. Tai mennään leffaan ystävän kanssa. Tai konserttiin kuuntelemaan upeaa laulajaystävääni.


Suomeksi laulavan ranskalaiskuoron kanssa esiintyminen oli yhtä juhlaa, se oli ehdottomasti yksi koskettavimmista esityksistä, missä olen koskaan ollut mukana. Sain ihanaa palautetta ja koko homma on videolla kahteen kertaan. Toivottavasti esitämme "spektaakkelimme" vielä uudestaan, mikseipä vaikka Suomessa..?

Sen jälkeen esiinnyin uuden teatteriseurueeni kanssa Shakespeare-kyhäelmässä. Roolini muuttui pääroolista yhdeksi päärooleista, mikä helpotti työtaakkaani hieman ja teki esityksestä hieman loogisemman. Egoni kriiseili hetken ja sen jälkeen hyväksyin tilanteen tyynesti.


Shakespeare-jutun ensi-ilta oli hieman haastava, en oikein osannut sen jälkeen seistä esityksen takana ja oli aika masentunut olo nukkumaan mennessä. Toista esitystä ennen keskustelimme ohjaajamme johdolla koko työryhmän kanssa siitä, mitä halusimme kertoa esityksellä. Hän rohkaisi meitä vapautumaan ja irrottelemaan lavalla enemmän, unohtamaan hetkeksi hänen ohjeensa ja vain fiilistelemään. Illalla räjäytimme potin totaalisesti, yleisö oli ihan haltioissaan.


Eilen työskentelin sen ohjaajan kanssa, joka viime kesänä muutti mieltään, eikä halunnutkaan minua syksyn produktioonsa. Hän palasi "häntä koipien välissä" tammikuussa pyytämään minua uuteen prokkikseensa ja meillä oli eilen hyvä keskustelu siitä, miksi näin kävi.

Minun näkemykseni tapahtumista on, että tie, jota tämä ohjaaja kulkee, on kapea, ja siltä horjahtaa helposti pois. Hän horjahteli hieman ja minäkin putosin mukana. Pudotessani luovutin, annoin asioiden tapahtua ja hyväksyin tosiasiat. Putosin suoraan sinne, minne tie johti, kun hyväksyin sen, että putosin. Vaikka matkaa on tietenkin vielä edessä...


Henkisemmän ja filosofisemman työskentelyn elinehto on mielestäni, ettei takerru mihinkään, että osaa puhdistaa itsensä turhista identifioinneista. Vaan olla olemassa ja päästää irti kaikesta, hyväksyä muutokset ja menetykset, mutta ottaa avosylin vastaan se, minkä elämä sinulle antaa. Ihanaa taas työskennellä tämän tyypin kanssa, hän on eräänlainen guru minulle.


Ja rakkaudesta: Se kasvaa. Me ruokimme sitä ja tutustumme toisiimme yhä syvemmin. Me nauramme, pelleilemme, halaamme, keskustelemme, hieromme, hoivaamme, hymyilemme, olemme vaan ja ymmärrämme käsittämättömän hyvin toisiamme. Olen tavannut todellisen sielunkumppanini ja se on aivan ihmeellistä. Kiitän vaan joka päivä maailmankaikkeutta.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Hei! Aivan ihanaa luettavaa.Löysin blogiisi aivan äskettäin.Olen aupairina vähän Lyonin ulkopuolella melkein maalla.Joskus iskee paha koti-ikävä kun on yksinäistä.Pääsisin kyllä käymään Lyonissa,mutta tuttavuuksia on vaikea rakentaa kun ei tiedä mihin menisi.Mahtaako siellä olla jotain suomalaisten yhteistoimintaa tai tapaamisia.Olisi vaan joskus kiva tapailla omanmaalaisiaan.Onneksi nyt on ollut kaunista vaikka aika tuulista. annaleena

Mademoiselle Fromage kirjoitti...

Moi, kiitos kommentista!! Laitapa mailia tuohon blondi.patonkimaassa@gmail.com osoitteeseen niin nähdään joku päivä! :)