lauantai 13. lokakuuta 2012

Blondin koston paluu


En tykkää sanasta kosto. Paitsi "Blondin kosto"-elokuvan nimessä. Hih. Muuten harjoittelen elämään ilman tarvetta kostaa mitään kenellekään, syytellä ketään tai mistään tai muutenkaan katkeroitua.

Harjoittelen yhä pientäsuurta tapaa, jonka olen omaksunut muutama vuosi sitten: Yritän olla koskaan sanomatta "Mitä mä sanoin?" negatiivisissa tilanteissa, vaan pidän yksinkertaisesti suuni kiinni.

Sen sijaan jos olen ollut positiivinen ja sanonut jollekin, että "Kyllä sä varmasti onnistut!", (kuten sanoin ihanalle serkkutytölleni vähän aikaa sitten) ja lisään usein lopuksi, että "ja sit mä sanon sulle et mitäs mä sanoin!" Ja sitten kun näin käy (kuten serkkunikin tapauksessa tulee käymään) niin sanon aina innoissani, että "Hihii mitäs mä sanoin!"


Kerran yhden elämäni vaikeimmista eroista jälkeen eräs blogini lukija muistutti minua siitä, että hyvä elämä on paras kosto. Positiivinen kosto. Sellainen, joka tehdään itseään varten ja hymy huulilla. Joka ei sisällä mitään negatiivista, ja johon toiset voivat reagoida joko myötäonnellisuudella (yksi elämän tärkeimmistä taidoista), ihaillen ja inspiroituen tai kadehtien.

Ole onnellinen, näytä pitkää nenää niin sanotuille vastoinkäymisille - jotka voivat myöhemmin näyttääkin suurilta lahjoilta. Kuten polviongelmani, joka pakotti minut opettelemaan kehoni kuuntelemista, tai tämä nimenomainen ero, joka vapautti minut löytämään aivan mielettömän ihanan elämänkumppanin, jonka kanssa voin jakaa paljon enemmän ja syvemmin.

Käännä kaikki mitä sinulle tapahtuu voitoksesi. Ota opiksesi. Kehity. Jatka matkaa. Kun kaadut, nouse ylös. Älä katkea, olet taipuva puu, et kaadu tuulessa. Nouse taas. Yhä uudestaan. Aina vaan.


Kun olin ollut noin puoli vuotta Ranskassa, kaikki näytti vaikealta ja menestyminen mahdottomalta. Kävin pikkukaupungin gheton (jonne olin tullut silloisen poikaystäväni luo) centre social:issa amatööriteatteriryhmässä eläkeläisten kanssa ja vedin kökköranskallani tanssitunteja kerran viikossa.

Olin myös juuri aloittanut harjoitukset lyonilaisen puoliammattilaisteatteriseurueen kanssa, mutta se tuntui vaikealta, eivätkä harjoitukset olleet palkallisia. Entinen poikaystäväni ja hänen tuttavansa eivät oikein uskoneet mahdollisuuksiini teatterialalla ja kyselivät, míksen hakisi töitä vaikka vaatekaupasta.

Kerran minua tuli haastattelemaan paikallislehden toimittaja, joka kirjoitti sitten lehteen artikkelin siitä, kuinka olin tullut kielitaidottomana tänne ja nyt jo löytänyt teatteriseurueen, aloittanut tanssituntien vetämisen ja oppinut ranskaa. Artikkelin otsikko oli "Danseuse Made In Finlande".


Pari viikkoa sitten palasin siihen centre social:iin ja pidin siellä vanhoille tutuilleni pienen tanssiesityksen. Sen jälkeen minua haastatteli sama toimittaja, kun 3 vuotta sitten. Tässä artikkeli vapaasti käännettynä: (nimet ja jotkut paikannimet muutettu, hih)

Jotkut kohtalot kulkevat onnekkaita polkuja täynnä sattumia ja yllättäviä kohtaamisia. Mademoiselle Fromagen kohtalossa on sitä jotain, joka erottaa hänet tavallisista ihmisistä. (hui kamala... toim.huom.) Suomalaista alkuperää oleva näyttelijä saapui Ranskaan kolme ja puoli vuotta sitten rakkauden vuoksi, puhumatta sanaakaan ranskaa.

Asetuttuaan Pikkukaupunkiin Mademoisellelle aukeni uudenlainen maailma, uusine kulttuureineen. Raivokkaan integroitumishalunsa ajamana hän koputti paikallisen centre social:in oveen, jossa Madame Roquefort piti sosio-lingvistisiä työpajoja. (Arabimammojen kanssa opeteltiin sanomaan ranskaksi lusikka ja haarukka, toim. huom.) Kahden naisen välille kutoutui ystävyys.

Mademoisellella on valttikorttinaan monipuolisuus; näyttelemisen hän tanssii useita eri lajeja. Niinpä hän ryhtyi pitämään centre socialissa tanssitunteja paikallisille naisille - aktiviteetti, joka auttoi häntä laajentamaan verkostoaan ja harjoittamaan ranskankieltään. Tämän jälkeen näyttelijätär on kulkenut pitkän tien ja laskenut matkalaukkunsa Lyoniin, jossa elää nyt ammattiaan harjoittaen.

Näyttelijätär nähdään syksyn aikana kahdessa produktiossa Lyonissa (...infot esityksistä tässä...)

Kiireisestä aikataulustaan huolimatta Mademoiselle on pysynyt uskollisena centre socialin vanhoille ystävilleen saapuen esiintymään heille kauden 2012-2013 avajaisillassa. "En ole unohtanut Madame Roquefort'ia, paikallisia asukkaita ja heidän kädenojennuksiaan minulle. Kyse on paluusta juurille, ja se muistuttaa myös tiestä, jonka olen kulkenut", toteaa hän tyyppillisen vaatimattomaan tapaansa.



Että siinä sitten lukevat, entinen poikaystäväni, hänen perheensä, hänen ystävänsä ja kaikki ne jotka uskoivat tai eivät uskoneet minuun. Ja reagoivat haluamallaan tavalla. Ensiksi mainittu tosin on varmasti puolestani vilpittömän onnellinen, mutta ehkä hänkin saa perspektiiviä siihen, mitä ihminen voi saada aikaan, kun uskoo itseensä, vaikka muut eivät niin tekisikään.

Sisua, rakkaat ihmiset. Kaikki on mahdollista.


6 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Hienosti oot saanu uraa rakennettua alkuhankaluuksien jälkeen. Lyonissa on varmaan enempi mahiksia kuin jossain pikkupaikassa. Hei, koska ja missä noita esityksiä vois nähdä, Kiinnostais ihan kauheesti. Olen nimittäin talvella muutaman kuukauden opiskeluvaihdossa Grenoblen suunnalla ja varmasti tulee reissua myös Lyoniin.Nimimerkki tiedosta kiitollinen.
Jenni T.

Mademoiselle Fromage kirjoitti...

Kiitos Jenni! Ja joo voin kertoa kyllä, laita mulle mailia blondi.patonkimaassa@gmail.com, niin laitan esitys- ja yhteystietoja tulemaan!! ;)

Anonyymi kirjoitti...

Sulla on niin ihana blogi :) Mä oon asunut kanssa Lyonissa hetken ja tulee aina ikävä sinne, kun kattelee sun kuvia. Sun inspiroimana teimme kamujen kanssa unelmakartat, ja kohti unelmia mennään! Ihanaa joulunodotusta ja positiivisia energioita sinulle! <3

Mademoiselle Fromage kirjoitti...

Kiitos, ja loistavaa!!!! Toivottavasti unelmanne toteutuvat, tavalla tai toisella!!! <3 Ihanaa joulunaikaa sinnekin!! :)

Anonyymi kirjoitti...

Odoteltiin sinuakin kauneimmat joululaulut tilaisuuteen ja maistelemaan herkkuja !!

Mademoiselle Fromage kirjoitti...

Jep, nilkan nyrjähdys ja väsymys aiheuttivat sen, etten lopulta päässyt paikalle. Ensi kerralla! :)