maanantai 25. helmikuuta 2013

Tunteiden viemää


Eilen oli pieni vaikea hetki erilaisten energioiden kohdatessa kämppiksen kanssa, vaikka tunsin, että taustalla oli pelko ja rakkaus hämmentävässä sekamelskassa. Välillä on silti hankalaa olla ymmärtäväinen ja rauhallinen, vaikka ulkoisesti siihen pystyinkin.

Hän esitti asiat selkeästi, jämptisti, ystävällisesti. Hän kertoi, että toisen blondin kanssa emme näyttäneet etsivän uutta asuntoa ollenkaan. Hän totesi, että hän haluaa tietää, miten asiat etenevät ja koska hänen täytyy etsiä kaksi uutta kämppistä. Hänelle sopisi, että jäisimme asumaan hieman pidemmäksi aikaa, mutta aika pitäisi määritellä.


Hän kysyi, oliko toinen blondi jo selittänyt asunnon käytänteet. Mitä saa tehdä, ja mitä ei. Saa kuunnella täysillä suomalaista musiikkia. Ja sitten roskien vieminen, lasinkeräys, siivous. Häiritseekö jokin minua, ja jos häiritsee niin voi sanoa. Onko vessa liian likainen, esimerkiksi. Ja häiritseekö heitä vaikka keittiön sivupöydälle ilmestynyt yogi-teevuori.

Lopuksi hän totesi, että saattaa joskus olla huonolla tuulella. Ja että sitä ei pidä ottaa henkilökohtaisesti.


On totta, ettemme ole ehtineet etsiä asuntoa, ja että nyt pitäisi aktivoitua. On totta, etten ole kahden viikon aikana kertaakaan vienyt roskia. Imuria ei ole, lähden kohta ostamaan sellaisen. Kaikki sanotut asiat olivat tosia, eivätkä järkyttäneet minua. Istuin sohvalla kuunnellen ja ihmetellen, miksi jouduin pidättelemään kyyneliä.

Puhuin toisen blondin kanssa, ja kun hän vain käski olla tekemättä ongelmaa tyhjästä, mieleni pahoittui yhä enemmän. Yritin selittää, että olin hänen kanssaan samaa mieltä, ja kämppiksenkin kanssa. Että kyseessä oli jokin syvempi. Sain muotoiltua lauseen, joka sai itkun valumaan kurkustani.


Tunsin olevani hyökkäyksen kohteena, tunsin, että pidätelty negatiivinen energia räjähti päälleni. Mutta ilman kovaa ääntä, hillitysti, perustellusti. Ja siksi se oli niin vaikeaa tunnistaa. Toinen blondi myönsi, että oli myös tuntenut saman, ja sanoi, että kyse oli kämppiksemme peloista. Niinpä. Hänen peloistaan, ja minun kipeistä pisteistäni.

Hänen pelkonsa, ja yhtä aikaa rakkautensa, jotka kömpelösti sekoittuivat toisiinsa. Jotka maalasivat hänen sanansa vuorotellen täysin vastakkaisilla väreillä. Rakkaus minussa ymmärsi ja hyväksyi tämän, kuuli hänen sanansa ja tunsi hänen tunteensa. Vastasi, että kiitos kun kerroit kaiken tämän.


Mutta minun kipupisteeni. Tunnen helposti oloni kodittomaksi, mihinkäänkuulumattomaksi, ulkopuoliseksi. Kaikki tämä laukesi minussa. Ja syyllisyys.

Kun toinen blondi nukkui jo vieressäni syvää unta, kirjoitin ajatuksiani ylös. Päätin kokeilla puhdistaa kurkkuni vaikeista tunteista, jotka kuristivat sitä. Tein Inna Segalin "Kehosi salattu kieli"-kirjan harjoituksen kurkun hoitamisesta ja syyllisyydestä vapautumisesta.


Annoin kurkkuni vapaasti olla ja tunnustelin tunteita, jotka tulivat pintaan. Oli kuin kurkkuuni olisi noussut tulva, itku ja kipu nousivat suurena aaltoja ylös. Annoin kaiken tapahtua, ja lopulta kipu rauhottui ja itku loppui kuin seinään. Hengittelin hetken. Nukuin koko yön ilman korvatulppia, ensimmäistä kertaa neljään vuoteen.


Ystäväni, joka on kiropraktikko, kertoi kiinnostavan vertauksen hevosesta ja sen vetämistä vaunuista. Hevonen symboloi tunteita, valjaita käsissään pitävä ohjastaja mieltä, vaunut kehoa ja vaunuissa istuva matkustaja sielua. Hän sanoi, että usein tunteet, mieli tai keho ohjaavat meitä liikaa. Kaikista niistä on pidettävä huolta ja niitä on kuunneltava. Sielun täytyy kuitenkin päättää suunta.

6 kommenttia:

ekoemo kirjoitti...

Ihana tuo hevosvaunuvertaus, tosi osuva. Näistä itsen (ja muiden) kuuntelun ja läsnäolon teemoista olen ajatellut itsekin kirjoitella uuteen äitiysblogiini: ekoemo.wordpress.com. Blondi patonkimaassa on yksi minua blogin perustamiseen inspiroineista blogeista, joten tervetuloa tutustumaan :) Kuvien käyttöä täytyy vielä reenata.

Mademoiselle Fromage kirjoitti...

Kivaa, luin jo blogiasi ja vaikutti tosi inspiroivalta!!! Ja jee, hienoa jos mun blogista on voinut olla iloksi ja inspiraatioksi... :) Kaunista ja rauhaisaa kevättalvea!!

Sini kirjoitti...

Tarvitsisin varmaan saman kirjan auttamaan aivan samanlaisissa ongelmissa. Tuntuu etten kuulu mihinkaan, ulkopuolinen. En ela elamaani kuten haluaisin.. Ystavani kertoi odottavan vauvaa, vaikka olin todella iloinen hanen puolestaan niin kurkkua alkoi kuristaa, rintaa painoi ja tajusin etta en tassa suhteessa ehka koskaan saavuta asioita josta unelmoin. Niin vaikea aihe, mista ei voi koskaan puhua. En kuitenkaan halua lahtea.

Tsemppia sinulle <3

Mademoiselle Fromage kirjoitti...

Voi Sinisein, olis ihanaa puhua kasvotusten kanssasi... Tuun ehkä kesäksi näyttelemään festareille, mutta ehkette ole silloin siellä? (Jos muuten lähdette jonnekin haluatte alivuokralaisia niin kerro!)

Suosittelen tota kirjaa kyllä erittäin lämpimästi, samoin kuin Shakti Gawainin kirjaa "Luova visualisointi"!!

Jos susta joskus tuntuu, että haluaisit tulla käymään Lyonissa ja juttelemaan mun kanssa niin otan sut aina ilomielin vastaan! :)

Lähetän sulle valtavasti rakkautta ja voimaa!! <3

Anonyymi kirjoitti...

Moi!

Luen silloin tällöin blogiasi ja ajattelin ehdottaa sinulle kirjaa, joka voisi kiinnostaa sinua: Louise L. Hay, Muuta ajatuksesi, muutat elämäsi.

Luet selvästikin paljon self help-kirjoja niin tässä olisi yksi, jossa hyvin selkeästi tuodaan esiin henkiset kipukohdat, jotka ilmenevät tiettyinä fyysisinä oireina.

Ihanaa kevättä sinne Lyoniin! :)

Mademoiselle Fromage kirjoitti...

Hei Anonyymi, kiitos vinkistä. Louise L. Hay onkin tuttu tyyppi, olen kuullut hänen kirjoistaan jo aiemmin. Monta tekniikkaa, sama maali... :) Kauniita ja valoisia kevätpäiviä sinullekin!!