Menestysresepti

Miksi ansaitsen menestyksen?

💜 Koska uskallan yrittää.

💜 Koska teen töitä sen eteen.

💜 Koska kunnioitan itseäni ja muita, enkä tavoittele menestystä "hinnalla millä hyvänsä".

💜 Koska olen harjoitellut, edistynyt ja osaan työni yhä paremmin.

💜 Koska jatkan harjoittelua ja uuden oppimista ja tiedän yhä paremmin, missä asioissa minun täytyy vielä kehittyä.

💜 Koska tahdon auttaa ja rohkaista myös muita menestymään ja toteuttamaan unelmiaan. Koska menestykseni tulee hyödyttämään muitakin kuin minua.

💜 Koska minulla on paljon jaettavaa, sanottavaa ja annettavaa.

💜 Koska olen valmis ottamaan menestyksen vastaan

💜 Koska olen oikealla tiellä, koska tunnen sen ja kaikki merkit viittaavat siihen.

💜 Koska minua autetaan oikeaan suuntaan ja tielleni ilmestyy jatkuvasti oppaita ja auttajia.

💜 Koska kuuntelen intuitiotani ja pysyn yhteydessä sydämeni ääneen.

💜 Koska maailmankaikkeus on maaginen paikka.

💜 Koska olen maaginen olento.

💜 Koska minua rakastetaan ja rohkaistaan.

💜 Koska teen nyt sitä, mistä lapsena haaveilin.

💜 Koska rakastan työtäni ja nautin siitä.

💜 Koska uskon itseeni ja menestykseeni.

💜 Koska uskallan unelmoida.

💜 Koska uskallan ottaa riskejä.

💜 Koska pidän huolta itsestäni ja rakastan itseäni.

💜 Koska (melkein) kaikki on mahdollista.

 

 

 

Pitkästä aikaa...

Uutisia. Menin naimisiin ihanan miehen kanssa, jonka tapasin erottuani epämukavuusaluemiehestä. Kaksi ja puoli vuotta rakkautta takana, ja häistä on kohta 2kk. Häissä mulla oli turkoosi (Emmauksesta käytettynä 8 eurolla ostettu) upea glittermekko ja miehen takkikin oli vaaleansininen ja kimalteli. Oih. Häiden toka osio oli Alpeilla, huikeissa maisemissa.

Olen näytellyt monissa tv-sarjoissa Ranskassa ja teattereiden lavoilla ympäri maailmaa. Etsin tällä hetkellä kansainvälistä agenttia, jotta saisin enemmän rooleja ympäri Eurooppaa. Töitä ei ole nyt juuri ollenkaan, mutta luotan siihen, että niitä tulee, kunhan vaan menen oikeaan suuntaan enkä tee vääriä kompromisseja. 

Teen yhä unelmakarttoja ja pidän itseäni elävänä esimerkkinä siitä, että kaikki on mahdollista kunhan vaan uskoo itseenä, kuuntelee sydäntään ja muita inspiroivia ihmisiä ympärillään ja uskaltaa yrittää. 

Kaikkea hyvää sinulle, joka luet tätä nyt, älä anna periksi unelmiesi toteuttamisessa, ja jos et jaksa nyt yrittää, niin lepää ensin, rakasta itseäsi kaikin tavoin (oot nimittäin aika ihmeellinen olento) ja rupea tositoimiin sitten kun siltä taas tuntuu. 💕😊

Comfort zone, mikä se on?

Kuvitellaanpa hetki, että olisin turvallisuuden ja rauhallisen elämäni sisällä, pienessä kuplassa. Sitten joku tulisi koputtelemaan oveen ja ehdottaisi jotain kovin monimutkaista. Sanoisin vaan, että kiitos ei kiitos. Jatkaisin uniani mukavaan villahuopaan kääriytyneenä, ja seinällä olisi kaunis huoneentaulu, jossa lukisi "Oma Mukavuusalue Kullan Kallis". Mutta kun ei.

En väitä, että olisin villi seikkailija tai loputon maailmanmatkaaja, mutta ulkomailla asuminen jo itsessään tekee elämästä sen verran monimutkaisempaa, että yhä kahdeksankin vuoden jälkeen kaikki tuntuu välillä liian hankalalta ja on välillä ihanaa palata lepäämään äidin ja isän luo metsän keskelle Suomeen. (KIITOS ❤) 

Mukavuusalueelle meinaa päästä ulkomaillakin, jos esimerkiksi seurustelee kolme vuotta saman miehen kanssa. Sen, jonka perässä on lähtenyt Ranskaan. Ja alkaa löytää pikkuhiljaa töitä, ystäviä ja kielikin alkaa sujua. Mutta matka kohti Mukavuusaluetta katkeaa nopeasti, jos eroaa siitä miehestä, löytää itsensä uudesta maasta "yksin", työprojektit peruuntuvat yksi toisensa jälkeen ja Suomeen paluu tuntuu kaikesta huolimatta jo liian hankalalta ajatukselta.

Sitten Mukavuusalue taas lähestyy. Töitä alkaa löytyä, rahatilanne alkaa olla ok, läheisiä ystäviä on jo muutama ja lopulta uusi mieskin löytyy. Mutta haastavien työprojektien tiivis vaihtuvuus, epävarma työtilanne ja parhaiden ystävien muutot ulkomaille pitävät yhä huolen siitä, että Mukavuusalueen portti pysyy kiinni. 

Pikkuhiljaa työkuviot tasaantuvat ja töitä on riittävästi. Työryhmissä esiintyy tietysti kaikenlaisia ongelmia ja kriisejä, mutta noin yleisesti elämä on melko mukavaa. On ihana asunto ihanan miehen kanssa, on ystäviä, on töitä, muttei liikaa. Mutta juuri, kun Mukavuusalueen portti aukeaa, niin mies rakastuu toiseen naiseen. Tulee ero.

Alkaa sopusointuinen elo Epämukavuusalueella. Todetaan, että "Tällaista mun elämä näköjään nyt sit on." Epämukavuusalue mahdollistaa, kuten aina, mutta nyt yhä selvemmin spontaanimman ja riemukkaamman elämän elämisen. Nyt epämukavuusalue alkaa tuntua kotoisammalta. Vaikka se väsyttääkin välillä.

 Työt tulevat ja menevät, miehet tulevat ja menevät, ystävät tulevat ja menevät. Osa jää, osa ei. Kukaan mies ei jää. Joko ne ajetaan pois, tai sitten ne lähtevät Kanadaan tai Etelä-Amerikkaan. Lopulta yksi mies jää. Mutta Mukavuusalue kuiskuttelee, ettei sinne ole vieläkään asiaa, ja mies alkaa kommunikoida negatiivisella ja epäkunnioittavalla tavalla. Mies ajetaan pois. Syntyy päätös siitä, ettei Mukavuusalueelle edes kannata yrittää.

Ehkä Mukavuusalue on kuitenkin onnistunut hivuttautumaan hiljaa lähemmäksi. Oma kiva asunto, ystävät, ihanat työprojektit ja onnellinen sinkkuelämä houkuttelevat luultavasti sitä taas avaamaan porttinsa. Nyt Epämukavuusalue kokee joka tapauksessa olonsa niin uhatuksi, että johdattaa paikalle miehen, joka asuu puolet vuodesta Länsi-Afrikassa. Mukavuusalue luisuu kauemmaksi ja Epämukavuusalue juo samppanjaa. 

Epämukavuusalue rakastaa sitä, että miehelle tulee lähtö kaukomaille vain yhden kuukauden tapailun jälkeen. Ja taas kuukauden päästä seuraa matka miestä tapaamaan sinne kauas. Mukavuusalue odottelee yhä vierailua ja piirtelee tylsistyneenä huoneentauluja, joissa lukee "Let It Be", "Let Things Come to You" ja "Don't Force It".

Mutta lentokone nousee, laskeutuu, oudon kaupungin punainen pöly tarttuu varpaisiin ja koetaan maagisia ja traagisia hetkiä. Epämukavuusalue hykertelee, kun parisuhde osoittautuu haastavanlaatuiseksi. Etäisyys ei riittänyt sille, se halusi lisää. 

Mies ei ole aina kovin hellä, ei kovin lempeä, ei kovin huomioonottava. Ja miestä ärsyttää, kun ollaan kävelyllä Afrikassa puolenpäivän aikoihin, sillä selviää, että vesi on unohtunut. Pitää kääntyä takaisin hakemaan vettä. Mies itse voisi kävellä tuntikausia juomatta vettä. Mies on seikkailija. Epämukavuusalue rakastaa tätä miestä niin paljon.

 *

Istun pienen kotoisan yksiöni sohvalla Lyonissa, viikko sitten palasin Burkina Fasosta, jonne matkustin heti Suomen joulureissun jälkeen. Olen kovassa flunssassa. Viikolopun improvisoidun musikaalin workshop jää siis väliin. Tiistaina lähden jälleen esiintymään Martiniqueen ja uusi mies tulee sinne myös, lomailemme siellä yhdessä reilut kaksi viikkoa. 

En ole ihan varma siitä, mitä mukavuusalueella edes tarkoitetaan. Onko se sellainen kupla, jossa ihminen kuvittelee, että kaikki tulee aina jatkumaan näin ja välttää kaikkia muutoksia? Voisiko siellä hengailu olla ihan jees? Joka tapauksessa, välillä vähän rauhallisempi tahti näissä muutoksissa sopisi kyllä ihan hyvin, ja jonkinlainen juurtuminen johonkin, ja jonkun kanssa. 

Nyt just juon vaan tässä teetä Epämukavuusalueen kanssa, tiistaina meillä alkaa yhteinen loma. 

Elämä on - puoli vuotta elämästäni

  

Puoli vuotta takana sinkkuna. Ensimmäinen kerta noin viiteentoista vuoteen kun olen näin pitkään "yksin". Yksin, mutta niin paljon yhdessä. Yhdessä liikuttavien, ihanien, rakastavien ja tärkeiden ihmisten kanssa. Tuttujen ja tuntemattomien. 

-
 

Kokemiani koskettavia hetkiä ja kohtaamiani ihmeellisiä ihmisiä tämän puolen vuoden aikana, epäjärjestyksessä:

- Esiinnyimme Martiniquessa yhden teatteriseurueistani kanssa. Uskomaton reissu. Eräänä päivänä menin yksin karnevaalia katsomaan. Aikani katusoittajien soittoa fillisteltyäni jututin yhtä heistä ja päädyin soittamaan rumpuja heidän kanssaan samalla, kun yksi miehistä lauloi orjasta kertovaa sydäntäsärkevää laulua. Huh. Ei sanoja.

 

- Kävelin kotiin Lyonissa ja näin ratikkapysäkin vieressä äidin ja 2 tyttöä kävelemässä huovat syleissään. Jalkani kääntyivät ja kävelivät hedän luokseen, kysyin voinko auttaa ja nähtyäni äidin katseen ehdotin heti, että he tulisivat luokseni yöksi. Soitin taksin meille ja he nukkuivat luonani, he olivat myöhästyneet junasta ja äidillä ei ollut rahaa hotelliin. Aamulla söimme yhdessä aamupalaa, äiti opetti minut sanomaan lingalaksi "Jumala siunatkoon sinua!" ja annoin tytöille vanhoja korujani. Kun he pääsivät kotiin Macôniin niin sain puhelun. Toinen tytöistä sanoi heti aluksi: "Meillä on ikävä sinua!" Sydämeni pakahtui.

- Kuulin illalla lyonilaisesta puistosta kitaransoittoa ja menin beatboxaamaan kitaristien kanssa. Opetin heille vähän suomea ja lauloimme yhdessä improvisoitua laulua, he toistelivat suomeksi keksimääni kertosäettä: "laula mun kanssa, matkamies".

- Kutsuin ystävänpäivänä luokseni ystäviä brunssille, koska Saint Valentin/Valentine's day on hieman kurja päivä olla yksin täällä Ranskassa, sinkkuna. Paikalle tuli ihania ystäviä, joiden kanssa vietimme pitkän päivän ja illan yhdessä herkutellen ja rupatellen ja pelejä pelaten. Kaikki kiittelivät, että oli huippukiva sunnuntai.

 

- Sain roolin ranskalaisesta elokuvasta, jota kuvataan pian vuoristossa. Pääsen upeisiin maisemiin, joista sain esimakua, kun ohjaaja halusi tavata minut paikan päällä. Päätin jäädä hotelliin yöksi ja nauttia lumisista maisemista, jotka tekivät hyvää Suomessa varttuneelle sielulleni. Kävin kävelyllä ja kuuntelin lumen narskumista kenkieni alla. Hengitin lumen tuoksua. Tapasin englantilaisen miehen ja sydämeni käski minun sanoa hänelle: "Be the person you want to be." Mies kiitti ja sanoi, että viesti oli tärkeä hänelle. Hän on töissä englannin hallituksessa, mutta tykkää mennä veneilemään ja laulaa hylkeille, jotka tulevat usein kuuntelemaan häntä.

 

 

- Liftasin Suomen länsirannikolla vietettyäni viikonlopun rakkaan ystäväni ja hänen perheensä luona. Kävin Kristiinankaupungissa, Porissa ja Raumalla. Minut ottivat kyytiin muun muassa suloinen jooganopettaja, oman kuljetusfirman omistava symppis pakettiautokuski ja viisas vakuutusyhtiötyyppi, jonka kanssa juttelimme pitkän parisuhteen salaisuuksista. Kommunikaatio, sanoi hän. Reissulla uin paljon meressä, saunoin, kävin gourmet-illallisella Raumalla asuvan pariisilaisen kanssa, fiilistelin Reino Nordinin keikalla, lauloin yksin karaokessa Norah Jonesia leirintäalueen ravintolassa, erosin puhelimessa lopullisesti toisesta blondista (joka oli ilmoittanut kaksi viikkoa sitten olevansa rakastunut toiseen henkilöön ja jonka kanssa olin viettänyt 3 ja puoli vuotta - toim.huom.), hengailin leffafestareilla, itkin, nauroin, söin paljon gluteenittomia vuohenjuustohampurilaisia bataattilohkoilla ja rusketuin enemmän kuin olin koskaan ruskettunut patonkimaassa.

- Kävin Suomessa syksyllä ja talvella kaksi kertaa. Ensin tulin videoteoksen avajaisiin lokakuussa ja nautin suomalaisesta teatterista, elokuvasta, Helsingistä ja ystävien seurasta. Sitten vietin Suomi-joululoman isän ja äidin seurassa joululauluja kuunnellen, pipareita leipoen, metsässä samoillen ja leväten. (No kävin mä myös sheikkaamassa bootyä vähän Tapaninpäivän kunniaksi kavereiden klubilla...)

 

- Löysin itselleni ihanan yksiön Lyonin kattojen yltä. 

- Tein uuden unelmakartan ja kaksi siihen laittamaani unelmaa on jo toteutunut. Sain elokuvaroolin, ja kuulun teatteriesityksen työryhmään, jonka jäsenenä jatkaminen ei ollut ollenkaan varmaa. Toteutumista odottavat: inspiroivien (nais)taiteilijoiden kanssa tehtävät yhteiskunnalliset, kantaaottavat ja rauhaa ja universaalia rakkautta edistävät projektit, sekä matkat kauas & yksin (Kanadaan, Japaniin, jne.). Ja uuden rakkauden löytäminen, sitten kun sen aika on.

- Menin itseni kanssa naimisiin. Päätin, etten syöksy taas suhteeseen. Päätin, etten tarvitse kumppania ollakseni onnellinen. Päätin olla itseni kanssa. Päätin rakastaa itseäni myötä- ja vastoinkäymisissä ja viettää loppuelämäni kanssani. Ostin sormuksen, kihlauduin Pariisissa ja hääseremonia tapahtui Lyonissa lempinäköalapaikallani. Olemme onnellisia. Häälahjoja ja onnitteluita otetaan vastaan.

- Olin tv-sarjan koekuvauksissa, jotka menivät loistavasti. Sen jälkeen istuin bussissa ja tunnelmoin elämän ihmeellisyyttä ja tapaamiani uskomattomia ihmisiä. Yhtäkkiä halusin soittaa rakkaalle ystävälle, josta en ollut kuullut vähään aikaan. Hän kertoi, että oli saanut keskenmenon muutama päivä sitten. "En ole enää raskaana", hän totesi ja sanoin, että olen niin pahoillani, ja etten löydä sopivia sanoja lohduttamaan häntä. Puhelun jälkeen itkin ja ajattelin elämän raakuutta ja kauneutta. Myöhemmin samana päivänä soitin isälleni, joka onnitteli minua riemuissaan, kun kerroin koekuvauksistani. Soitin toiselle rakkaalle ystävälle, joka oli syömässä muffineita ja juomassa kuohuviiniä, ja jonka kanssa halusin jakaa sen, että olin menossa "treffeille".

-

Siinäpä puoli vuotta elämääni, lyhyesti. Niin ja treffeille. Juu. Tapasin uuden blondin. No, tapasin aika montakin ihmistä, miestä, eri värisillä hiuksilla, iholla, silmillä, erilaisilla tarinoilla. Mutta aina sydämeni sanoi lopulta "ei" tai "ei vielä" tai "ei missään nimessä". Ja jossain vaiheessa suustani vyöryi aina sydämeni viesti, koruttomasti, mutta rakkaudella. Ei, ei nyt, tai ei vielä, tai en voi nyt, tai en voi rakastua sinuun.

Uusi blondi on todella hieno ja kiinnostava henkilö. Mutta sydän kipuilee vielä, taas, yhtäkkiä. En ole varma, mitä se haluaa sanoa. Tarvitsenko vielä aikaa olla yksin, vai onko tässä välissämme taas jokin, joka blokkaa minut. En tiedä mistä on kyse. Olen pihalla, vaikka olen opetellut ja oppinut kuuntelemaan sydäntäni yhä paremmin. (Harjoittelu jatkuu koko elämän, luulen ma...)

 

Kysyn itseltäni, mikä uudessa blondissa kiinnostaa. Vastaan: Elämänkokemus, huumori, rauhallisuus, arvot, sosiaalisuus, spontaanius, huomaavaisuus, kieli- ja kulttuurimuurin poissaolo, luotettavuus, aitous, suuri sydän ja se, että se osasi viedä mua, kun me tanssittiin. 

Mutta. Muttamutta.

En tiedä mitä tapahtuu seuraavaksi, koska sitten kun se saapuu, on rakkaus sanatonta ja arvaamatonta, analyysejä pakenevaa. Sanoin hänelle, etten tiedä, mitä tapahtuu seuraavaksi. Hän kuunteli, kuuli, ymmärsi. Totesimme yhdessä, että se on normaalia.

Elämä on. --- C'est la vie.