Vaatteet, aatteet ja julkinen liikenne

Naiset pukeutuvat täällä Ranskassa klassisemmin kuin Suomessa. Varsinkin Helsingin katumaisemaan (ehkä tosin enemmän kesällä) verrattuna täällä näkee paljon vähemmän värejä ja persoonallisuutta. Se oli minulle iso yllätys, kun saavuin tänne värikkäine tamineineni. Kadulla kävellessäni tunsin itseni huutomerkiksi, eikä blondi tukka mitenkään hepottanut asiaa. Lähiseudullani asuu paljon etnistä porukkaa, ja jo se, ettei päässäni ole huivia, saa minut näyttämään poikkeavalta. Pinkistä tekonahkatakista puhumattakaan.


En syö punaista lihaa, enkä muitakaan maaneläviä, kalaa ja mereneläviä sen sijaan syön toisinaan. Täällä olen siis valtaosan mielestä kasvissyöjä. (Kala, tuo jännittävä kasvis, jolla on silmät.) Syömiseni aiheuttaa pieniä hankaluuksia arkipäivässä, vaikka kaupasta saakin tofua ja soijamaitoa, enkä ole ainoa "kasvissyöjä". Esimerkiksi poikaystäväni työkaverin paella-iltaan on tuskin asiaa ensi lauantaina, vaikka muuten olisikin ihan kiva mennä. En vaan millään kehtaa ilmoittaa, että voitteko kokata mulle jotain eri ruokaa pliis? Ja oman ruuan tuominen olisi tässä maassa liian iso rikos...

Tänään myöhästyin junasta, taas. Olen sen verran etäällä isommasta kaupungista, että joskus ketuttaa, kun busseja ei ole juuri nimeksikään ja juna-asemalle on matkaa... Ranskassa auto on ihan must. Minulla ei ole edes ajokorttia. Näyttelijä kuulemma tarvitsee molemmat voidakseen työskennellä, sillä näytöksiä voi olla milloin missäkin. Minä elättelen toivoa kaupungin keskustassa asumisesta ja siellä olevissa teattereissa työskentelemisestä. Siihen asti reissaan teatteriseurueeni treeneihin julkisilla ja toivon että mahdun jonkun takapenkille kun näytökset eri paikkakunnilla alkavat.

Ikävöin:
- kunnon ruisleipää
- sitä, että voi kävellä ovesta ulos ja vartin päästä on kivassa kahvilassa kavereiden kanssa
- ratikoita
- aikaa jolloin minulla oli omaa rahaa (no, eiköhän tämä ura tästä kohta lähde nousuun!)

Nyt uusi yritys, seuraavaan junaan.