maanantai 28. joulukuuta 2009

Etanaefekti

Uusin kulttuurishokkini on hitaus, siis oma hitauteni. Ranskassa tuntuu jostain syystä, että aikaa on enemmän ja kaikki kestää vähän kauemmin, kun taas täällä Suomen pääkaupunkiseudulla toimitaan usein huomattavasti tehokkaammin ja kuhnailematta. Olen jo valmiiksi myöhästyilevää tyyppiä (paitsi työtilanteissa, joissa olen opetellut olemaan ajoissa), joten vielä hitaamman rytmin omaksumisessa on huonommatkin puolensa. Olen kuitenkin todennut tyytyväisenä, että uuden kulttuurin ympäröimänä yliaktiivisuuteni ja hektisyyteni on hieman vähentynyt, ja osaan rauhoittua ja pysähtyä tähän hetkeen hieman paremmin. Työsarkaa tosin vielä löytyy.

Olen aina ystävien tapaamisista myöhässä ainakin viisi minuuttia, joka on mielestäni vielä ihan sallittua, viisitoista sen sijaan jo vähän epäkohteliasta (siis jos itse olen myöhässä, kaverit saavat kyllä anteeksi). Kun eilen juoksin jäistä katua pitkin rakasta ystävääni tapaamaan, tunsin yhtäkkiä itseni ihan höntiksi; kyllä ystäväni nyt varmaan selviää vielä muutaman minuutin kahvilassa ilman minuakin. Ennen muuttoani Ranskaan en muista kovasti kyseenalaistaneeni ikuista juoksujalkaelämääni. Toki Ranskassakin on kiireisiä ihmisiä, mutta jostain syystä asiat tapahtuvat silti yleisesti ottaen hitaammin. Siinä on tietysti puolensa.

Kun vanhempani ilmoittivat, että saisin heiltä kyydin kotiin kahvittelun lopuksi, tein lähtöä kaikessa rauhassa, mutten mielestäni mitenkään epätavallisen hitaasti. Puin toppatakin, turkoosin villapipon ja pinkit lapaset päälleni ja odotin kun ystäväni kävi vessassa, sanoin heipat ja lähdin sitten kävelemään kohti kulman takana odottavaa autoa. Kadulla astellessani seurasi ihan ystävällinen, mutta yllättävä tiedustelusoitto 50 metriä ennen perille saapumistani: "Täällä ollaan ja odotetaan!" Kipaisin taas juoksuun.

Kun olin juuri muuttanut Ranskaan, tivasin aina poikaystävältäni, miksei hän ilmoittanut ystävilleen, että olemme puoli tuntia myöhässä illalliselta, bileistä, jne. Nyt ymmärrän: se ei vaan kertakaikkiaan ollut niin vakavaa.

Ei kommentteja: