Tähän väliin sopiikin kertoa taas uusi nukketarina, olin Lyonissa (siis siinä isossa kaupungissa, jossa elämäni suurimmaksi osaksi tapahtuu) kahvilla ystävieni kanssa, ja pienessä unisex-vessassa käydessäni kuulin jonkun kokeilevan ovea. Miesääni ilmoitti kokeilijalle että "sinne meni juuri sellainen barbinukke sisään".
Käsiä pestessäni valmistelin nasevaa tokaisua ranskaksi tälle herrasmiehelle, mutta harmikseni häntä ei näkynyt enää ulkopuolella, kun tulin vessasta. "Je ne suis pas une poupée, je suis un être humain." "En ole nukke, vaan ihminen." Toisaalta, kai sen olisi voinut kohtelaisuutenakin ottaa. Mutta kuka haluaa näyttää muovilelulta? Ei millään pahalla, Barbie.
Eilen koin hassun jutun. Junassa matkalla kotiin tummaihoinen, hieman intialaisen näköinen nainen kysyi minulta (ranskaksi, joten oli siis, tota, öö, varmaankin ranskalainen), olinko kuullut äsken junan ulkopuolella tulleen kuulutuksen. Vastasin, etten kuullut. Hän katsoi minua tarkkaavaisesti ja kysyi: "Vous êtes de quelle origine?" (Mistä olette kotoisin?) Totesin hymyillen, että olen Suomesta. "Aaah!" Nainen hymyili, eikä varmastikaan tiennyt missä moinen paikka sijaitsee. Minä, pikkuinen blondi ja itseni eurooppalaisen näköiseksi kokeva naisihminen saan osakseni näitä hämmästelyjä täällä melko usein. Vaikken olisi avannut suutanikaan. Jännää. Olen outo lintu.
No nyt on aika siirtyä ulos, aurinko paistaa tänne sisään sen verran houkuttelevasti, ja tälle päivälle on luvattu ruhtinaalliset 9°C. Joten eikun lenkille kumpuilevaan melkein-maalaismaisemaan! Ei täällä pikkukaupungissakaan nyt niin kamalaa ole...
Postauksia muuten tulossa unelmakartoista, tulevasta koe-esiintymisestä, (luomu)hedelmä- ja (luomu)vihannesostosten tekemisestä markkinoilla sekä elokuvasta nimeltä "Océans", eli pysykää kuulolla! Ihanaa päivää kaikille!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti