Kaikenlaista aurinkoisen päivän tuumailua

Eiliset Moby-kuvaukset menivät todella hyvin, nyt on vuorossa editointivaihe ja sen jälkeen voimmekin sitten ladata videon nettisivulle ja pistää sormet ristiin (kuten täällä Ranskassa sanotaan) ja toivoa parasta! Kisassa on hienoja videoita, mutta uskonpa silti, että meidänkin videomme tulee olemaan hyvä!

Olen ihkakonnellinen, sillä luomudeodoranttini on alkanut toimia täydellisesti! BcomBIO-sarjan luomudödö ei siis lupaa liikoja nimellään "deodorant longue durée", ainakaan tällaiselle keskivertohikoilijalle, jolla normielämässä eivät paidat läikkiinny kovasti. Kiireessä hikoilen kyllä monesti kainalot märkinä, mutta hajut ovat pysyneet silti poissa, kun jaksoin sitkeästi pysytellä ainoastaa tässä tuotteessa. En edes turvautunut enää näytelmätreenipäivinä Niveaan! Onnellisuus! Sen sijaan iho ei ole löytänyt vieläkään tasapainoaan ja vauvojen luomupuhdistusmaito onkin lopussa. Uusia toimivia, edullisia ja ekologisia kasvojenpuhdistusvinkkejä kaivataan!

Tässä vaiheessa muistutan kaikkia surullisuuteen tai masennukseen taipuvaisia kanssaihmisiä liikunnan lääkitsevästä vaikutuksesta! Viime viikolla ihana äitini patisti minut lenkille ja masennusväsymysahdistusolotila vaihtui reippaan optimistiseksi taistelutahdoksi!

Tässä yhteydessä pari kuvaa eilisen musiikkivideon kuvauspaikoilta, ne on otettu ennen kuvauksia, kun etsin sopivia näkymiä. Nyt lenkille aurinkoon!

Ja juuri kun luulit, että toivo on jo menetetty...

Tänään ja eilen, tai no öö, kelloa katsoessa oikeastaan eilen ja toissapäivänä tapahtuneita asioita:

1. Sain vastauksen työhakemukseeni lasten tanssitunneista. Menen torstaina työhaastatteluun Lyoniin!

2. Sain vastauksen työhakemukseeni ammattiteatteriseurueelta, joka etsii kehollisen ilmaisun ohjaajaa/opettajaa viikoksi produktioonsa. Menen Pariisiin työhaastatteluun ensi viikon keskiviikkona!

3. Huomasin netissä Mobyn musiikkivideokilpailun ja otin yhteyttä ohjaaja/kuvaaja-tuttuuni. Päätimme osallistua kisaan, ja nyt alkaa kiivas käsikirjoittaminen, esiintyjien haaliminen, ohjaaminen, näytteleminen ja editointi!

4. Sain vastauksen pr-emäntähakemukseeni firmalta, joka etsi taiteellisesti lahjakkaita ja/tai kielitaitoisia henkilöitä, hekin olivat kiinnostuneita minusta, tietenkin. ;)

Kävin kaiken tämän jälkeen kävelyllä uuden ruotsalaisystäväni L:n kanssa +20 asteen aurinkoisessa säässä, ja hengittelin vähän. (L asuu 10 minuutin kävelymatkan päässä meiltä, mikä on jotakuinkin mieletön asia.) Sisiliskot ottivat aurinkoa, kirsikkapuut kukkivat, sorsat parittelivat joessa, pienet leppäkerttuja muistuttavat koppakuoriaiset parittelivat kiviaidalla, linnut lauloivat, lapset leikkivät t-paidoissa, tunsin kuinka D-vitamiini alkoi muodostua kehossani ja kuinka minut valtasi tunne, jota voi kuvailla tarkasti eräällä tutulla kotosuomalaisella yhdyssanalla: KESÄLOMA.

Siitä huolimatta, että haluan tällä hetkellä tehdä töitä enkä lomailla, ja että nyt se alkaa jopa näyttää mahdolliselta, minut valtasi hetkeksi hillitön vapauden, rentouden, hetkessä elämisen ja täydellisen huolettomuuden tila. Ihmettelimme L:n kanssa kaktusta ja palmua, jotka näimme reittimme varrella, juttelimme vauvansa kanssa kävelyllä olleen miehen kanssa Ranskan kasvillisuudesta, katselimme huokaillen mäen päältä kauniita, vihertäviä maisemia ja väistelimme sulokkaasti koirankakkoja.


Muistan kesämökin seinätauluun kirjaillun tekstin: "Tyytyväisyys on elämän onni." Muistan, miten lause ärsytti minua nuorempana, mutten osannut selittää miksi. Nyt osaan. Tyytyminen voi toisinaan olla jumiin jäämistä ja muutosten ja haasteiden väistelyä. Toisaalta, jos emme juuri nyt osaa olla kiitollisia tästä hetkestä, emme välttämättä sitä koskaan opikaan olemaan. Tämä kai onkin se homman juju: Ole kiitollinen kaikesta hyvästä ja kauniista elämässäsi, mutta samalla etsi uutta aina kun siltä tuntuu ja ravistele kaikkea sitä, minkä haluat muuttuvan.

Olen taistellut jo pitkään muuttaakseni elämääni minua tyydyttävämmäksi; ravistellut, riehunut, raivonnut, rypenyt... Nyt on hyvä hetki listata muutamia ihania kiitollisuuden aiheita:

- Kaikki tämän postauksen alussa mainitut työmahdollisuudet!

- Ihana isoäitini kirjoitti minulle kirjeen ja lähetti taidetta Pietarista!

- Kaunis kesäsää, aurinko, kukat, Outolintu uimassa ystävänsä kanssa joessa...

- Juttelin tänään skypessä tsemppaavien ja parhaalla tavalla hullujen vanhempieni kanssa, jotka saavat minut nauramaan, lähtemään lenkille ja uskomaan itseeni!

- Suurisydämiset ja viisaat ystäväni, jotka tukevat ja rohkaisevat minua ja joita saan kunnian tsempata ja rakastaa!

- Tunnen oloni entistä turvallisemmaksi ja rennommaksi kodissamme!

- Uusi ruotsalaisystäväni L, joka asuu samassa pikkukaupungissa, ja jota olinkin toivonut joulupukilta lahjaksi! (Rupesimme juttelemaan kome viikkoa sitten paikallisessa videovuokraamossa, kun kuulin hänen puhuvan kylässä olleen ystävänsä kanssa ruotsia.)

- Rakas veljeni ja hänen hurmaava tyttöystävänsä tulevat kylään toukokuussa!

- Poikaystäväni, joka on käsittämättömän kiltti, huomaavainen, ymmärtäväinen ja hellä.

Kiitos maailmankaikkeus, kiitos kaikki ihanat tyypit! Nyt muistan taas, miksen koskaan anna periksi...

Sormivammoja ja RAIVOkohtauksia

Tänään olen taas lähetellyt paljon maileja, eli hakenut niin tanssi- ja teatterikurssiduuneja kuin näyttelemishommiakin. Piiiiiiitkän koneella istumisen jälkeen huokasin kuuden maissa helpotuksesta pakatessani joogakamoja kassiin. Otin pyörän autotallista ja pinkaisin matkaan. Pyöräily kotikadullamme on hidasta, koska A) tie on möykkyinen, B) katu on kapea ja jalkakäytävä sitäkin kapeampi, C) tiellä esiintyy ylläriesteitä, kuten jalkakäytävälle parkkeerattuja autoja, leveitä ja hitaasti keskellä katua käveleviä setiä ja tätejä ja roskispönttöjä, ja D) ihmiset ajavat autojaan vähän miten sattuu. Edellämainituista syistä käteni ovat yleensä aina jämäkästi käsijarruihin (molemmilla puolilla on sellaiset) puristettuna ja ajan muutenkin ylivarovaisesti.


Ylivarovaisuudestani huolimatta matkalla joogaan erään rakennuksen ovi aukesi yllättävässä kohdassa ja ulos astui koira ja sen omistaja. Jarrutin hyvissä ajoin, mutta oikean puolen jarru mokoma meni rikki. Tässä vaiheessa kerrottakoon, että nyrjäytin tanssikeikalla lauantaina vasemman käden peukaloni, jonka ympäristössä on nyt laaja mustelma-alue, ja tästä johtuen jarruttaminen ei onnistunut vasemmalla kädellä yhtä hyvin kuin oikealla kädellä. Eli, tästä opimme seuraavaa: Älä ota 20 vuotta vanhaa homehtunutta pyörää käyttöön kapeille ja vaarallisille kaduille. Selvisin säikähdyksellä, koiranomistajan vihaisella katseella ja jälleen uudella pikku sormivammalla. Tällä kertaa oikean käden pikkurillini vahingoittui hätäjarrutuksessa lievästi, ja nyt varon siis kumpaakin kättä, heh heh.

Nyt jos koskaan, kertokaa minulle mikä tai kuka vainoaa sormiani? Onko kyse jostain symboliikasta tai läksystä, joka on jäänyt minulta oppimatta? Ensin avokadon läpi hyökännyt veitsi ja ensiapureissu, sitten peukalon nyrjähdys ja nyt vielä tämä pikkurilli. Ja viime kesänä leikkasin samaisesta avokadosormesta palan pois tomaatteja pilkkoessani. Väsymyksen ja stressin aiheuttama kömpelyys on kai toistaiseksi paras selitys, ja pyöräraukka kai vaan odotti syytä päästä takaisin poikaystäväni vanhempien autotalliin eläkepäiviä viettämään. No, se joogasta, torstaina uusi yritys. Bussilla.

Pyörähärdelli laukaisi minussa tietynlaisen raivon, jonka tunnistan jo hyvin. Se liittyy Ranskaan, ulkopuolisuuden tunteeseen, voimattomuuteen, avuttomuuteen, kielitaidottomuuteen, ovien sulkeutumiseen nenän edessä, asioiden vaikeuteen ja monimutkaisuuteen. Ennenkaikkea, se liittyy siihen, että kaikki tuntuu vaikealta, että vaikka kuinka taistelee, asiat eivät onnistu. Tilanteet, joissa olen saanut vastaavan raivokohtauksen:

- Kerran pizzeriasta pizzaa tilatessa kysyin, mitä pizzaan voi laittaa ja poikaystäväni käänsi minulle väärin englanniksi, mitä italialaisella aksentilla puhunut pizzatäti oli juuri sanonut. Luetellessani, mitä halusin pizzaan, täti totesi tomerasti, että ei onnistu, johan minä sanoin. Tunsin, että minun ylitseni kävellään, ja että olen avuton ja täysin muiden vietävissä. Raivo. Voimattomuus. Ahdistus. Eläimellinen raivo.

- Olimme katsoneet leffan Goats of Pentagon (ranskaksi dubattuna, voih ja nyyh...), tykkäsin leffasta ja yritin selittää poikaystävälleni ja hänen ystävilleen ranskaksi, miksi mielestäni elokuva oli syvästi sodanvastainen, vaikka se olikin pintapuolisesti kevytmielinen ja hassu. Poikaystäväni ei ollut ollenkaan samaa mieltä. Tunsin tulleeni väärinymmäretyksi, ehkä en osannut selittää asiaa kunnolla ranskaksi. Raivo. Avuttomuus. Epätoivo. Eläimellinen raivo.

- Edellämainuttu pyöräepisodi. Raivo. Taistelu. Voimattomuus. RAIVO.


Lisäksi koen samaa raivoa toisinaan, kun kävelen kotoa 20 minuuttia juna-asemalle, ottaakseni toiset 20 minuuttia kestävän junan Lyoniin, jossa siirryn 15-20 minuutissa tapaamaan ystäviäni. Olin niin tottunut käyttämään vain kolmasosan tuosta ajasta samaan asiaan, minä toimivaan julkiseen liikenteeseen ja lyhyisiin välimatkoihin tottunut hemmoteltu pikku helsinkiläistyttö.

Tietysti tiedostan, että raivo ei liity välttämättä siihen, että näissä tapauksissa olisi jotain ihan oikeasti kamalan raivostuttavaa. Elän vaan kulttuurishokin vaihetta 43,5 B: Osittainen sopeutuminen, jonka johdosta yllättävien ja hetkittäisten sopeutumattomuudentunteiden herättämä hillitön RAIVO.

Ps. Täten lupaan, että seuraava postaus on positiivinen ja kertoo kiitollisuudesta.

Masennuspäivä

Työnhaku


Tiskaamattomat tiskit


Pesemättömät pyykit


Sotkuinen vaatekaappi


Tänään kynityt pihapuut


Makkarin piirongin päällä isältä joululahjaksi saadut Disney-meikit, koruvarasto ja tarjoustalosta ostettu pinkki euron kukkapeili, voimakuva kuubalaisesta naistaiteilijasta, H:lta joululahjaksi saatu lasipurkki, isän antamien Disney-meikkien rasia täynnä korviksia, B:ltä saatu kukkasateenvarjo, näytelmätekstikansio, kutsu tutun näyttelijän esitykseen, harja, lempikorvikset (jos sellaisia nyt voi valita), "I love being blonde"-hikinauha (joka oli ennen kännykkätasku), R:ltä saatu "Wonderful"-kaulakoru, Suomi-kännykkä ja hiuspanta. Alla uuden unelmakartan alku.


Poikaystävän viesti: "Minä uskon sinuun."

Yli-innokkuus palkitaan!

Yritysten ja erehdysten kautta olen vihdoin saamassa ainakin yhden projektin käyntiin syksyksi, nimittäin lasten teatteriryhmän tänne oman pikkukaupungin Centre Socialiin. Ihmeellistä.

Eilen soitin tähän kyseiseen Centre Socialiin, josta valitin aiemminkin, ja siihen toiseenkin tanssikurssipaikkaan, josta myös valitin aiemmin. Tällä kertaa yritin selittää kummallekin sihteerille, että haluaisin ihan tosissaan pian tietää, josko heillä on kiinnostusta kurssejani kohtaan, kun he tarjosivat taas samaa vanhaa "johtaja soittaa teille"-vastausta. Tanssikurssitaho pyysi soittamaan huomenna, ja lupasin soittaa (joka minulle tarkoittaa, että myös soitan). Lisäksi lähetin perään mailia, jossa imoitin, että suunnittelen nyt aikataulujani syksyksi ja loppukevääksi, mutta että he ovat kyllä ykkösprioriteettini, jos heillä on vielä kiinnostusta tanssikurssejani kohtaan. Purskahdin itkuun, kun mietin, mitä tekisin jos en koskaan löytäisikään oman alani töitä täältä. Suunnitelmissani ei ole kassaneidin tai vaatemyyjän ura, ja tiedän, että niin Suomessa kuin monessa muussakin maassa elättäisin itseni teatterin ja tanssin tietotaitojeni sillisalaatilla mainiosti!

Juuri kun olin samanlaisen "soitamme teille takaisin"-soittokokemuksen jälkeen väsäämässä samantyyppistä "suunnittelen juuri aikataulujani"-mailia myös Centre Socialiin, ystävällinen johtajatäti soitti sieltä, ja ilmoitti, että hän on nyt suunnitellut asiaa, ja heinäkuussa olisi tarjolla lyhyehkön workshopin vetäminen ja sitten syksyllä alkaisi varsinainen teatterikerho. Jeah.

Tästä opimme seuraavia asioita Ranskasta ja työnhausta, eli pikaopas suomalaiselle:

Soita perään ja ole yli-innokas. Älä jää odottamaan puhelua, jos sitä ei kuulu, vaan ota ohjat omiin käsiin. Suomessa tällainen toiminta tulkittaisiin ärsyttävänä, varsinkin jos on luvattu soittaa takaisin.

Varaudu pettymyksiin. Niitä on nimittäin tulossa, melko varmasti. Mutta jos säilytät taistelutahtosi ja optimistisen asenteesi, etkä lannistu, kun ovia lyödään kiinni edessäsi, saat vielä aikaan jotain suurta! Tässä maassa on nimittäin helppo luovuttaa. Erotut eduksesi, jos et kuulu niihin, jotka niin tekevät.

Ylimainosta. Ruotsinkielen taitosi ei suinkaan ole "välttävä". Haloo, suurin osa ihmisistä ei puhu täällä edes englantia yhtä hyvin kuin sinä ruotsia!

Kumarra kohteliaisuussääntöjä, mutta hyppää aidan yli aina kun voit. Jos huomaat mahdollisuuden erottua joukosta ja tehdä vaikutuksen, tai päästä helpommalla, käytä tilaisuus hyväksesi, äläkä ole kiltti suomalainen. Muista kuitenkin teititellä aina, ja kirjoittaa työhakemukseen ("lettre de motivation") kaikki mahdolliset kohteliaisuuskrumeluurit!

Muitakin alakohtaisia juttuja tietysti on, mutta nämä näin yleismaailmallisesti.

Taistelu jatkukoon, uskokaamme itseemme!

"Larger than life is just the right size!"

Tänään olen lähettänyt kolmetoista hakemusta näyttelijäksi, elokuva-/tv-avustajaksi ja pr-emännäksi (kuitenkin vain yhden tällaisen, vain yhden!) ja luonut seuraavalle teatteriesityksellemme tapahtuman facebookiin. Nyt hengitän hetken. Ja sitten menen joogaan uuden ruotsalaisystävättäreni kanssa hengittämään lisää.

Vaikka päivä menikin tietokoneella istuen, eli casting-ilmoituksia selaillen ja niihin vastaillen, tuntuu ihan hyvältä. Sain jotain aikaan, hyvä minä! Eilen katsoin elokuvan, joka antoi myös uutta potkua: "To Wong Foo, thanks for everything! Julie Newmar" Suosittelen elokuvaa kaikille, jotka eivät kauhistu peruukeista, puuhkista, glitteristä ja kliseistä. Ihana elokuva ja upeat näyttelijättäret, eikun näyttelijät... Mukana muunmuassa jo edesmennyt Patrick Swayze.

Elokuvasta löytyisi valtavasti loistavia lainauksia, mutta tässä tärkeimmät, eli "4 steps to becoming a Drag Queen":

1. "Let Good Thoughts be your Sword and Shield!"

2. "Ignore Adversity!"

3. "Abide by the Rules of Love!"

4. "Larger than Life is Just the Right Size!"

Nobody said it was easy

En pidä lauseesta "Kaikkea ei voi saada." Se sisältää jollain tapaa olettamuksen siitä, ettei koskaan voi olla tyytyväinen ja että elämässä on aina jotain, joka puuttuu, ja jota ilman ei voi olla onnellinen. En pidä myöskään luovuttamisesta, enkä pessimismistä; mielestäni asenne ratkaisee, aina. Tämä voi kuulostaa kevyen ja mitäänkokemattoman ihmisen puheelta, mutta uskoisin, että todellisuudessa juuri vaikeuksien ja surun kautta voimme oppia, että elämään voi suhtautua monella tapaa. Oletko ehkä kokenut saman kuin minä, huomannut hyvänä päivänä hymyilevän vauvan rattaissa, kivannäköisen tyypin metrossa/bussissa/junassa, kauniin maiseman kotimatkalla, kuralätäkössä villisti leikkivät lapset, vanhan pariskunnan hellän suudelman... Ja huonona päivänä kitisevän penskan ruokakaupassa, nyrpeän bussikuskin, huonot uutiset sanomalehdessä ja tyhjän kauramaitopurkin jääkaapissa... Magneettiefekti toimii yllättävän "hyvin", eikö?

Kertokaa, jos olen väärässä. Voi olla, että olen väärässä. Olen soittanut kaksi kertaa perään lasten teatterikursseista kiinnostuneelle taholle, vastaus on ollut epämääräinen. "Olen laittanut asian eteenpäin, soittakaa viikon päästä pomolleni." Olen mailannut ja soittanut perään tanssikursseista kiinnostuneelle taholle. "Johtaja soittaa teille myöhemmin, hyvää päivänjatkoa!" Olen lähettänyt vastauksia koe-esiintymisilmoituksiin (joissa ei tietenkään ole puhelinnumeroa eikä johtolankoja sellaisen googlettamiseen), olen hakenut niin näyttelijäksi, avustajaksi kuin pr-VIP-emännäksi. Olen tehnyt unelmakartan, olen kirjoitellut affirmaatioita ja suunnitellut loistavaa tulevaisuuttani. Olen muokannut facebook-profiiliani, nettisivujani, casting-sivujen profiilejani, CV:täni, käyntikorttiani... Olen tehnyt tuttavuutta näyttelijöiden, ohjaajien, ohjaajien tytärten, muusikkojen, tuottajien, järjestäjien ja muiden alan ihmisten kanssa teatterifestivaaleilla, elokuvafestivaaleilla, teatterissa, elokuvissa, koe-esiintymisissä, kuvauksissa, kahvilassa, metrossa, kadulla... Tiedän että olen hyvä näyttelijä, kaunis, kiinnostava, karismaattinen, positiivinen, energinen ja ainutlaatuinen. Uskon itseeni ja näen mahdollisuuteni menestyä. Silti, mikään ei vaan tunnu toimivan, vaan lähes kaikki mitä yritän tehdä epäonnistuu. Olenko liian kärsimätön? Todennäköisesti.


En usko kohtaloon, enkä sanoisi, että kaikella on tarkoitus. Sanoisin mielummin, että me kykenemme luomaan kaikelle tarkoituksen! Voimme elää joko täysin merkityksetöntä elämää, tai luoda jokaiselle hetkelle merkityksen. Kiva ajatus, eikö? Uskon siihen siitä huolimatta, että juuri nyt on kurja olo. Tai ehkä juuri siksi! Kai tällekin vaiheelle voisi luoda jonkun merkityksen?

Kerran koulussamme luennoi käsikirjoittaja, joka kertoi termistä nimeltä "false end". Tiedättehän sen vaiheen amerikkalaisissa (ja joskus muunkinmaalaisissa, heh) elokuvissa, kun sankari epäonnistuu ja näyttää siltä, että kaikki meneekin pieleen. Juuri silloin, kun usko on loppumassa, yllättävä käänne muuttaakin kaiken paremmaksi. Joskus se on sankarin sisältä kumpuava voima/äly/idea, joskus taas maailmankaikkeus järjestääkin asiat toisin. (No joo, joskus saa silti puhua huuhaa-kieltä, vaikkei kohtaloon uskoisikaan...) Ehkä kysymys onkin juuri nyt siitä, elän omaa "false endiäni" ja yllättävä käänne on tulossa, ennemmin tai myöhemmin!

Otsikon Coldplay-biisistä poimittu lause kuvaa tämänhetkisiä tuntemuksiani aika hyvin, mutta haastan itseni nyt inspiroitumaan seuraavista lainauksista:

"Life has a funny way of helping you out when you think everything's gone wrong and everything blows up in your face."
- "Ironic", Alanis Morissette

"Patience now / frustration's in the air / and people who don't care, well it's gonna get you down / And you'll fall / yes you will hit a wall / but get back on your feet and you'll be stronger / and smarter."
- "It's Amazing", Jem

"'Cause you're beautiful like a flower / more valuable than a diamond / you are powerful like a fire / you can heal the world with your mind / There is nothing in the world that you cannot do / if you believe in you"
- "Beautiful Flower", India.Arie

VOIMAA kaikille, tehdään elämästä kaunista ja merkityksellistä tavalla tai toisella!

Tämä ruusu kasvoi jonkun takapihalla Englannissa.

Tonnin lukukausimaksu?

Valvon kiukkuisena. Luin artikkelin ministeriön työryhmän ehdotuksesta. Jo jonkin aikaa on tuntunut siltä, että Suomessa tehdään rivakasti päätöksiä, joiden takana ei välttämättä ole kuin kourallinen Arkadianmäen tyyppejä. Ehkä olen väärässä, mutta voi apua, tonnin lukuvuosimaksut korkeakouluihin? Ja tällä siis nopeutettaisiin opiskelijoiden valmistumista opinahjostaan? Logiikka hoi!

Mainittakoon, etten itse koe olleeni erittäin köyhä opiskelija. Näin ympärilläni niitäkin, jotka elivät pelkällä opintorahalla ja asumistuella, jotka olivat silloin maksimissaan yhteensä noin 460 €, miinus opintorahan verot eli 430 €. Minulle jäi opiskeluaikana tuloistani käteen vuokran (yksiö Helsingissä, 430€) ja muiden kuukausittaisten maksujen jälkeen noin parisataa euroa ruokaan ja muihin välttämättämyyksiin - enkä todellakaan ollut mikään shoppailija. Ruokarahat sain siitä, että vedin tanssitunteja, mutta välillä jouduin pyytämään ei-rikkailta vanhemmiltani ruokarahaa. Jos olisin joutunut joka kuukausi maksamaan 83 € ylimääräistä, opiskeluni olisivat luultavimmin venyneet (hmm, lukeako teatterihissan tenttiin vai hankkia rahaa elämiseen?), sillä minun olisi pitänyt tehdä enemmän töitä. Tai ehkä vanhempani olisivat halunneet maksaa maksun, mutta entäs ne, joiden vanhemmilla ei ole varaa? Tai ne, joiden vanhemmat eivät halua tukea täysi-ikäisiä lapsiaan - esimerkiksi periaatteesta, väärän opiskelupaikan tai riitojen takia? Ne, jotka ovat tavalla tai toisella menettäneet vanhempansa? Suomen systeemi on melko tasa-arvoinen; toistaiseksi ei ole rahasta kiinni, voiko opiskella.

Sateenkaaren päästä löytyy.... Maksullinen huippuyliopisto? Köyhimyksiltä pääsy kielletty?


Entä tieto siitä, että opiskelu on maksullista, estäisikö se monia jo aloittamasta opintoja? Usein opiskeluelämän alussa saattaa olla muutenkin huomattavia kuluja, kuten takuuvuokran maksaminen, uuteen asuuntoon muuttamisen kulut, jne. Maksullisuus asettaa opiskelemisen kynnyksen vieläkin korkeammalle - ja aivan väärässä paikassa! Nytkin opiskelun aloittaminen vaatii usein sisua, kun kouluihin ei pääse helpolla sisään. Helpotettaisiinko tulevaisuudessa opiskelun aloittamisen kynnystä pääsykokeet poistamalla? Tällä tavalla saataisiin opiskelijat tehokkaasti suoraan yliopistoon, eikä lorvimaan ties minne ulkomaille kieliä oppimaan ja elämänkokemusta hankkimaan. Lopulta oltaisiin kuin Englannissa konsanaan. Siellä törmäsin yliopistossa alle parikymppisiin opiskelijoihin, joilla ei ollut hajuakaan siitä, mitä he halusivat tehdä; olivatpahan vaan tulleet yliopistoon, kun kaikki muutkin tulivat. Kielitaito ja elämänkokemus olivat hukassa, ja kun vanhemmat maksoivat opinnot, motivaatiokaan ei ollut sen suurempi. Harvassa olivat ne, jotka raatoivat niska limassa lukukausimaksujensa eteen yöt ja tulivat aamulla väsyneinä luennoille. Tapasin yhden sellaisen opiskelijan; hänellä oli vain yksi vanhempi, joka ei ollut rikas.

Täällä Ranskassa raha ratkaisee. Kun totesin poikaystävälleni, että olisi mielestäni tajuttoman epätasa-arvoista, ettei kaikilla olisi samaa mahdollisuutta opiskella, ja että vanhempien rahatilanne määräisi tulevaisuutesi, hän tuhahti: "Niin se menee tässä maassa!" Samaan aikaan kun Ranskassa intoillaan suomalaisten loistavasta koulutusjärjestelmästä, Suomessa suunnitellaan sen alasajoa.

On täällä Ranskassakin hyvät puolensa, täällä osataan nousta barrikaadeille! Joten eikun ottamaan oppia vallankumouksellisista, rakkaat kanssaihmiset, tällaista ei voida sallia!

18.3.2010 opiskelijat ja muut asiasta kiinnostuneet (toivottavasti siis KAIKKI suomalaiset) järjestävät "Opiskelijarähinän".

Luomukauneuspäivitys

No niin, pieni päivitys deodorantti-, iho- ja meikkiasioista.

Kasvojen öljypuhdistus luomurypsiöljyllä toimii vaihtelevasti. Ehkä pitäisi vaihtaa öljyä? Aamuisin herään iho kohtuullisen hohtavana, mutta kun suoritan saman menetelmän öljyn kera, finnejä alkaa päivän mittaan ilmestyä eikä öljy imeydy. Ehkä pesu ei ole tarpeen aamulla? Toisaalta joskus kun jätin kasvojen puhdistuksen aamulla väliin, sain siitäkin näppyjä... Ehkä kokeilen "aamupesemättömyyttä" taas vähän aikaa, jospa öljyn kanssa se toimisikin. Kaipaan kirkasta järvivettä ja suomalaista (melko) puhdasta ilmaa...


Eilen meni hermot ja nappasin hyllystä poikaystäväni ostaman LUOMUsertifioidun vauvojen puhdistusmaidon, jonka hän oli ostanut valkoista nahkasohvaansa varten. Kyllä, luitte aivan oikein. Tosin allekirjoittaneella oli osansa siihen, että puhdistusmaito oli luomu, siis vain noin euro lisää hintaan! Ja siis ihan meidän ruokamarkettimme hyllyltä löytyi tämä luomuversio! No, palataan asiaan. Puhdistin huolellisesti kasvot sillä kahteen kertaan, huuhtelin vedellä (pullon kyljen suosituksesta huolimatta) ja laitoin luomurypsiöljyä kosteuttamaan. Tänä aamuna iho näyttää kyllä mielestäni vielä hieman paremmalta kun yleensä aamuisin, kosteutetummalta ja puhtaammalta. Hmm, siinä olisikin edullinen vaihtoehto puhdistusaineeksi, taisi olla vajaat 3 euroa hintaa 200 ml:n pumppupullolla. Ja merkki on siis nimeltään Bébé Cadum, jos jotain Ranskassa asuvaa kiinnostaa, Suomesta ei varmaankaan löydy... Katsellaan, taidan testata tätä vähän aikaa!

Deodoranteista: BcomBIO-sarjan luomudödö ei kyllä ihan täysin ole vakuuttanut minua, mutta se on ehdottomasti paras tähän mennessä, hienhajun huomaa vasta nukkumaan mennessä, kun haistaa kainaloita. (Poikaystäväni on kieltämättä hieman naureskellut tälle rennolle, erittäin suomalaiselle käytökselleni. Ranskalaisnaiset eivät kainaloitaan haistele, paitsi ehkä ihan salaa yksin kylppärissä.) BcomBIO:n dödössä on levitettäessä vahva mäntyinen haju, mutta se katoaa nopeasti, kun dödö kuivuu. Seuraavaksi ajattelin testata L'Occitanen ja Ushaïan luonnonmukaisia dödöjä, jälkimmäisiä saa myös meidän paikallisesta "Prismastamme". Ehkäpä sitten, kun olen varakkaampi, sijoitan myös Biothermin luomudödöön.


Phyt's-ripsivärini jatkaa menestyksekkäästi voittokulkuaan silmäripsissäni. Se on musta, tuuhea ja ihana. Olen enemmän kuin tyytyväinen, ja oli pakko käydä kommentoimassa sitä Uuden Mustan ja Kemikaalicoctailin sivuillakin, kun siellä oli asiaa luonnonmukaisista ripsareista. Olen ihan varma, että Phyt's olisi pessyt muut tuotteet mennen tullen, niin onnelliseksi se on ainakin minut tehnyt! Olen hassu pieni blondi, tulen onnelliseksi pienistä asioista. Seuraavaksi toivon tulevani onnelliseksi täydellisen värisestä huulikiillosta, joka korvaa ah-niin-rakkaan Bootsin 17-huulikiiltoni, jota saa vaan Englannista. En edes linkitä sitä, koska se on tavallista pahiskosmetiikkaa, heh heh. Mutta kun varastoni viimeinen tuubi loppuu, lupaan etsiä ja löytää luonnonmukaisen version, ehkä Couleur Caramelilta? Aamen.

Pelkolista => toivelista

Haastoin ystäväni kirjoittamaan listan peloistaan, ja sitten kirjoittamaan jokaiselle pelolle positiivisen vastineen, unelmatilanteen. Koska lupasin itsekin tehdä sellaisen, ajattelin samantien jakaa oman "toivelistani" teidän kanssanne. Kirjoitan ensin pelkolistan, sitten jokaiselle pelolle positiivisen vastineen, ja sitten pyyhin pelkolistan pois. Jos tämän tekee parperille, kannattaa pelkolista hävittää, ja toivelista laittaa näkyvälle paikalle. Pelot on siis hyvä ensin tiedostaa, ja sitten korvata positiivisilla vaihtoehdoilla.

Tässä omat positiiviset vaihtoehtoni:

Toivelista

1. Löydän useita töitä teatterin ja tanssin alalla, päivät täyttyvät ja saan koko ajan lisää työtajouksia!

2. Käyn lenkillä, syön hyvää ja terveellistä ruokaa, nautin auringonpaisteesta ja keväästä, olen onnellinen!

3. Tapaan ystäviäni usein ja helposti, ja he ottavat minuun yhteyttä tiiviisti.

4. Saan yllättävän mahdollisuuden näytellä televisiossa/elokuvassa!

5. Kommunikoimme poikaystäväni kanssa avoimesti, selkeästi ja rakkaudella, kuuntelemme toisiamme ja kunnioitamme toistemme tarpeita.

Kaunista ja valoisaa viikkoa kaikille!