No nyt alkaa tapahtua!

Muutama päivä sitten minulle soitettiin Suomesta ja pyydettiin johonkin castingiin/rooliin - luonnollisesti Suomeen. Tuntuu aina yhtä turhauttavalta, kun taistelee täällä Ranskassa hiki hatussa löytääkseen töitä, ja sitten Suomessa olisi tarjolla jotain, ehkä jopa melko helposti ja mutkattomasti. Ehkä joku näki minun lyhyen roolisuoritukseni sarjassa X ja haluaisi minut nyt päärooliin? Ehkä joillain on avustajat lopussa ja pitää saada äkkiä lisää ohikävelijöitä? Heh, viimeinen vaihtoehto on varmaan todennäköisin... Joka tapauksessa, jälleen kerran potutti, kun täällä ei tule vastaavia puheluita.

Tänään heräsin puoli kahdeltatoista siihen, että puhelin soi ja kyseessä oli tuntematon numero. Toimin kuten isäni, jolla on oma firma ja siten myös omat aikataulut: availin ääntäni kaksi sekuntia ja vastasin muka täysin virkeänä ja pirteänä. "(H)alo?" Ranskalainen naisääni kutsui minut ystävällisesti avustajarooliin televisiosarjaan, jonka casting-ilmoitukseen olin vastannut ajat sitten. (Lähiaikoina en ole jaksanut vastailla ilmoituksiin, pitäisi taas reipastua!) Kuvaukset ovat tämän viikon torstaina vartin päässä Lyonista, jonne menee kuulemma busseja JOIHIN VOI LUOTTAA!!! Siis, elämä näin vaan helpottuu, koska asun Lyonissa, jossa en ole riippuvainen junayhtiön idiooteista...


Täälläpäin maailmaa avustusduuneista saa kunnon tuotannoissa melko kohtuullisen palkkion, eikä leffalippuja tai 10€ miinus verot, kuten Suomessa eräässä isossa tuotannossa olen saanut. Tällä kertaa palkka on 95€ bruttona, eli miinus kulut, veroja ei näin tulottoman ihmisen täällä tarvitse maksaa. Eka palkallinen duuni kameran edessä täällä patonkimaassa, jeah! Roolini on naapurin nuori äiti, hih. Aika kivaa, vai mitä?

Tänään soitin myös edellisviikon workshopin ohjaajalle, koska tarvitsin todistuksen workshopissa olostani työkkäriin. En kerrokaan enempää paikallisesta työvoimatoimistosta, jonka tehtävä on ilmeisesti lähinnä vaikeuttaa työttömäksi työnhakijaksi ilmoittumista ja sellaisten kirjoissa pysymistä. Ohjaaja lupasi todistuksen, ja ilmoitti tällä kertaa hyvin selväsanaisesti haluavansa työskennellä kanssani, koska hän piti energiastani!


Aaaaahhhh, on niin upeaa että kaikkien pettymysten jälkeen asioita alkaa tapahtua! Jotenkin ikkunalaudalla hengaillut orkideamme symboloi asioiden kulkua hyvin. Se tuli meille viime vuonna syntymäpäivänäni huhtikuussa, oltuani Ranskassa puolitoista kuukautta. Kukat kuihtuivat pois jonkin ajan päästä ja orkidea oli vuoden ilman kukkia tai mitään merkkiäkään niistä. Näköjään asiat etenivät kuitenkin pinnan alla, ja yllättäen tässä kuussa, no, otsikon alla näette hänen kesäasunsa!

Pitkästä aikaa aikaa

Takanani on 8 pitkää päivää teatterijuttuja. Lauantaina oltiin julistetalkoissa Lyonissa (joo, rahat ovat meidän teatteriseurueessamme vähissä, joten näyttelijät joutuvat tällaisiinkin hommiin), sunnutaina sitten treenailtiin Shakespearea ja maanantaista perjantaihin olin teatteriworkshopissa täällä pikkukaupungissa. Eilen oli taas treenit, ja ihme kyllä jaksoin silti nousta sängystä tänä aamuna jo puoli kahdeltatoista, noin 11 tunnin yöunien jälkeen. Huh, nyt vietän ansaittua vapaapäivää.

Workshopin ensimmäinen päivä pidettiin pienessä linnassa pikkukaupungin ulkopuolella. Se oli rakennettu 1770-luvulla, ja siellä on kuulemma 1800-luvulla hengaillut kaikenlaisia taidemaalareita maalailemassa. Olin aika pyörällä päästäni... Ja laitoin teidän ja itseni iloksi kameran laulamaan. Yksi workshopin osallistujista oli ilmeisesti luvannut paikan käyttöömme, ja hän totesi arkisesti, että paikka on ollut heidän sukunsa hallussa vuosikausia. Ihan kiva kesämökki!






Seuraavat päivät vietimme 1970-luvun henkisessä toimistorakennuksessa, tai tarkemmin sanottuna sen hylätyssä siivessä. Se oli ihan yhtä inspiroiva paikka, tosin eri tavalla.




Workshop oli ihan loistava, sen aiheena oli läsnäolo. Siitä seuraa myös ehkä töitä, sillä ohjaaja jo hieman kyseli, olisinko kiinnostunut jatkossa yhteistyöstä... Huomenna muutan Lyoniin ainakin kesäkuuksi, vaikka täällä pikkukaupungissakin tulee varmaan yhä oleiltua paljon. Parisuhteessa on ollut pieniä säröjä kaiken tämän keskellä, mutta kuten Leonard Cohen sanoi: "There's a crack in everything, that's how the light gets in."

Nyt siis uusia tuulia, jotta kaikki vanhakin uudistuu ja valo pääsee sisään! Kiitos voimakarhukortista ja tuesta rakkaille isovanhemmilleni!

Violetti hattu ja ääneen laulaminen

Monet teistä ovat varmaan vastaanottaneet/lukeneet/kuulleet sen ketjuviestin, jossa kerrotaan naisista ja ulkonäkökomplekseista. Alussa kolmevuotias tyttö katsoo peiliin ja näkee prinsessan. Sitten nuori nainen katsoo peiliin eikä lähestulkoon kehtaa mennä ulos. Myöhemmin aikuinen nainen katsoo itseään peilistä ja näkee vikoja itsessään, mutta päättää silti lähteä ulos. Tarinan lopussa 80-vuotias nainen ei enää edes vilkaise peiliin vaan laittaa violetin hatun päähänsä ja lähtee ulos nauttimaan elämästä.

Istuin tänään junassa paljaat varpaat viereisellä penkillä ja lauleskelin ääneen Alanis Morissetten biisejä. Tuli yhtäkkiä hassusti kapinallinen olo. Kotiin kävellessäni lauleskelin tahallani yhä kovempaa, varsinki ohittaessani arabimiesten suosiman baarin, jossa katsottiin jalkapalloa. Ajattelin tapaani olla olemassa. Olenko ahtautunut hieman liian pieneen muottiin lähiaikoina? Miksi välitän ja valitan siitä, jos ihmiset tuijottavat minua kadulla? Millainen olemassaoleminen on minulle luontaista ja nautinnollista?


Ihailen usein naisia, jotka kysyvät jotain kovaäänisesti kesken "virallisen" tai "juhlavan" tilaisuuden, jotka pukeutuvat värikkäästi ja epämuodikkaasti, jotka juttelevat ventovieraille, jotka nauravat äänekkäästi, jotka kulkevat omia polkujaan sosiaalisten sääntöjen viidakossa. Tällaisilla naisilla on usein yksi yhdistävä tekijä; he ovat minua vanhempia. Onnistun joskus muuttumaan heidän kaltaisekseen, mutta nyt tuntuu siltä, että on aika astua paljon enemmän uusille poluille, ja lakata pelkäämästä erilaisuutta. Ihan hullu ajatus, tottakai olen erilainen kuin muut täällä, who cares? Kaikki on, jälleen kerran, kiinni omasta asenteesta.

Siis ihan totta, haluanko levittää "sori että olen olemassa"-asennetta vai "minä olen ihana"-asennetta ympärilleni? Haluanko, että pihallamme leikkivät pikkutytöt ottavat mallia iloisista, hassuttelevista, värikkäisiin vaatteisiin pukeutuneista nuorista naisista vai mustaan piiloutuvista hissuttelijoista?

Ajattelinkin, että laitan huomenna kaapistani löytyvän violetin hatun päähäni. Ja nautin huomiosta!

Tavallaan kaikki on hyvin

Tavallaan kaikki on ihan hyvin. Tavallaan voisin olla ihan tyytyväinen. Luvassa on lupaava koe-esiintyminen, pari esitystä Lyonissa, tanssikurssi, kesä täynnä kivoja vieraita ja vierailuja... Mutta sitten en kuitenkaan saa mentyä nukkumaan, en pysty hillitsemään raivokohtausta, kun pikkukaupungin bussit eivät kulje kuin tunnin välein, en jaksa yrittää olla positiivinen kun taas kerran joku vastaa työnhakuuni "kiitos mutta ei kiitos", en pysty estämään itseäni ajattelemasta syksyä. Mitä jos mitään ei ole silloinkaan tapahtunut? Mitä jos vastaus on tässä maassa aina "kiitos mutta ei kiitos"?

Heräsin myöhään. Halusin mennä paikallisille pienimuotoisille teatterifestareille kuuntelemaan lukudraamaa, mutten löytänyt internetin ihmemaasta kyseisen Centre Socialin osoitetta. Luovutin, mutta myöhemmin tajusin kurkata bussiaikatauluun, josta kyseinen paikka löytyi pysäkinnimenä. Mutta tietysti kerran tunnissa menevä bussi oli juuri mennyt. Päätin sen sijaan imuroida koko kämpän. Kyllä, luitte oikein.


Ajattelin endorfiinejä. Ajattelin, että voisin lenkkeillä ennen joogaan menoa. Mutta joogapaikkaankin menee noin kerran tunnissa bussi, joten minulla ei ollut aikaa käydä juoksemassa ja suihkussa ennen bussia, eikä huvittanut lenkin jälkeen lähteä tarpomaan keskustaan. Päätin yhdistää lenkin ja joogaan menon. Matkaan kului juosten sopivat 35 minuuttia. Perillä joogasin hikisempänä kuin ikinä, mutta tilaamaani endorfiiniannosta ei vaan kuulunut. Lievästi pahantuulisena palasin kotiin ottaakseni suihkun ja kääriytyäkseni Hemtexin valkoiseen villahuopaan näyttäen kieltä maailmalle, mutta sitten poikaystäväni repäisi: "Käy pikasuihkussa ja sitten mennään Lyoniin ravintolaillalliselle!"


Päädyimme lempparisushipaikkaani, jossa on ihania jouluvaloja, seinään maalattuja kirsikkapuun oksia ja taivaallisen hyvää ruokaa. Nautimme, oli kivaa, vatsa tuli täyteen, nyt olen yksin hereillä. Jokin häiritsee, on outo olo. Tavallaan kaikki on kai hyvin. Pitää varmaan vaan mennä nukkumaan.

Jee jee

Kesä tulee pikkuhiljaa takaisin. Tänään on jo +17 astetta ja aurinkoista viime aikojen +13 sadesään sijaan, ja ilmassa leijuu untuvaisia siemeniä ties mistä kasvista. Olen hieman kateellisena seurannut Helsingin lämpötiloja, mutta toisaalta, olen näköjään luonteeltani jopa hieman ärsyttävän positiivinen. Olen täällä yrittänyt valittaa mahdollisimman monelle ranskalaiselle, kuinka Suomessa on lämpimämpää kuin täällä, mutta silti keksin näille sääolosuhteille ällistyttävän monia hyviä puolia:

1. Voin käyttää lempisaappaitani, eikä tarvitse tuskailla sen kanssa, etten omista siistejä ja mukavia kesäkenkiä.

2. Luonto on vihreä ja vehreä, viime vuonna tähän aikaan se oli jo todella kuiva ja kaipasin sadetta.

3. Kadulla on helppo hengittää.

4. Kun lämpö taas tulee, siitä on entistä kiitollisempi!

5. Ei tarvitse pähkäillä, miten pukeutua yhtä aikaa tarpeeksi vilpoisiin, muttei liian paljastaviin vaatteisiin +30 asteeseen. Täällä pikkukaupungissa minua tuijotetaan jo pinkin tekonahkatakin ja blondiudenkin takia ihan tarpeeksi...

Sellaista. Olen muuten pysynyt ruodussa, enkä ole ostanut päätökseni jälkeen yhtäkään käyttämätöntä vaatetta (paitsi luomupuuvillasukkia H&M:stä). Rahatilanteeni on toki helpottanut paljon päätöksessä pysymistä. Jotenkin ihmeesti vaan tuntuu, että silti löydän kaapista päällepantavaa ja satunnaisesti myös kirppikseltä kivan topin tai käytettyjen vaatteiden kaupasta laukun ja hameen. Loistavaa!

Kengät ovat ainoa valtavan ja suuren paniikin aihe. Heh heh... Vihaan kenkien ostamista, koska olen kranttu, budjettini on huikean pieni ja kokoni tasan 38 ja puoli. Nyt kuitenkin olisi ehkä asiaa kenkäostoksille, sillä ne yhdet siistit, kauniit ja mukavat kesäkengät olisivat kiva juttu. Huokaus, helpommin sanottu kuin tehty. Edelliset kesäkengät ostin kirppikseltä, ne ovat valkoiset "glittertennariballeriinat", jotka ovat hitusen epämukavat pitkillä kävelymatkoilla. Ne maksoivat kylläkin vain 2 euroa, siitä plussaa, ja tietysti glitteristä. Alla myös Berliinistä löytämäni juuri haluamani värinen joogamatto ja äidiltä saatu ihanan aurinkoinen huivi.


Töiden suhteen on juuri nyt sellainen vauhtivaihe, että kohta otan puhelimen käteen ja alan soitella Lyonin Centre Socialeihin ja MJC:ihin (eli niihin kansalaisopisto- ja nuorisotalotyyppisiin paikkoihin) ja eiköhän sieltä joku nappaa! Ja koe-esiintyminen jännittää vähän, muttei pelota yhtään... Valmistaudun harjoittelemalla seisomaan käsilläni, lukemalla Forum-teatteriguru Augusto Boalin kirjaa ranskaksi, käymällä lenkillä, joogassa ja teatterissa sekä muuten vaan tekemällä kivoja juttuja. Ensi viikolla on lisäksi teatterityöpaja maanantaista perjantaihin, ihanaa päästä tekemään pitkästä aikaa jotain muuta kuin todella tekstilähtöistä teatteria.

Ja parisuhteessakin on rakkaudellinen meininki. Vai mitä sanotte allaolevasta viestistä, jonka sain poikakaveriltani tuttavan häissä? Tällä herralla on suomen kieli hallussa, tai ainakin tärkeimmät jutut... Kuitenkin itsenäinen ja riippumaton olo. Elän aika lailla hetkessä, enkä murehdi tulevia mahdollisia ongelmia, joiden murehtiminenhan on tietysti aina todella järkevää, hih. Jee jee, näin tänään, ja nyt lenkille aurinkoon!


Edit: Kerrankin oli onnistunut työpuhelu, ja ehkäpä tulossa tapaaminen työhaastattelun merkeissä... Vielä kerran jee!

Luomua eri muodoissa

Aamiaiseni on viimeaikoina ollut luomumysliä (jota olen tuunannut hieman lisäämällä luomukaurahiutaleita ja luomurusinoita) luomumaidon ja luomumustikkahillon kanssa. Olen ihan rakastunut tähän nimenomaiseen mustikkahilloon, vaikka sen sisältämästä raakaruokosokerista voi tietysti olla montaa mieltä. No, se on ainakin luomua, ja vieläpä aivan älyttömän hyvää! Tein pari päivää sitten lenkin jälkeen minulle ja mukaan suostuttelemalleni ranskalaisherralle kotiin päästyämme "smoothien", joka sisälsi luomumustikkahilloa, kolme luomubanaania (jotka olivat lisäksi reilun kaupan, jee!) ja pienen lorauksen luomumaitoa. Kavereilta synttäreillä saadut shekit ja setelit ovat pinossa odottamassa, koska en ole vielä ostanut synttärilahjaksi pyytämääni tehosekoitinta. Tällä kertaa tein siis "smoothien" pilkkoen, survoen ja vatkaten. Hyvää tuli!


Tällä hetkellä hankimme luomuna jo melko suuren osan ruuasta, sillä ostamme marketissa luomuna ainakin maidon, fromage blancin (maitorahkamainen juttu), pastan, quinoan, kokojyvävehnäjauhon, kaurahiutaleet, myslin, punajuuret, banaanit, mustikkahillon (hih ja oih), rusinat, pastakastikkeen ja sinapin. Voisin arvioida, että ehkä jo melkein puolet ruokaostoksistamme on luomua. Ja ruuan hinnaksi tulee noin kahden ja puolen viikon ajaksi sellainen 130-150€! Ei paha. Saamme usein oman pikku pihakanalan munia poikaystäväni vanhemmilta ja toisinaan myös oman kasvimaan kasviksia.


Olen satsannut hitusen rahaa luomukosmetiikkaan lähiaikoina. Hankintojani ovat olleet Melvitan puhdistusmaito (2 in one cleansing milk, n.12€/200ml), Melvitan Apicosma-kasvovoide (Nourishing cream, very dry skin n.15€/50ml) ja Natessancen Bio Karité-voi (n.8€/100g), kaikki sertifioitua luomukosmetiikkaa. Olen saanut kasvojen ihon parempaan kuntoon noilla Melvitan tuotteilla. Karité-voihinkin olen tyytyväinen, vaikkei se vastoin lupauksiaan pehmitäkään ihan kaikkein kuivimpia kohtia, kuten kantapäitä. Luottodeodoranttini BcomBIO-sarjan luomudödö, "deodorant longue durée" toimii edelleen hyvin ja pitää kainaloni hajuttomina koko päivän, jopa hikoilun jälkeen.

Uusin löytöni on Melvitan hoitoaine (Family Untangling Balm), joka on toiminut tosi hyvin, vaikka minulla oli huono kokemus toisesta Melvitan hoitoaineesta nimeltään Capiforce Untangling Conditioner. Uuteen hoitoaineeseen olen tosi tyytyväinen, ja pakkaus on kerrankin tarpeeksi iso, ettei tarvitse ostella koko ajan uutta; 500 millilitraa!


Vielä erikseen pitää iloita ja häpeilemättä mainostaa Phyt's:in luomuripsiväriä (Mascara Multi-Effets), jonka olemassaolo on ihana asia. Seuraavaksi hankintalistalla on luomuhuulikiilto! Ja tämän tekstin kuvissa muuten mukana myös orkideamme, joista toinen on tehoelvytyksessä lähes homehduttuaan ja toinen puskee uutta kukkaa innoissaan!

Tapahtumien Kesä 2010

Julistan täten alkaneeksi Tapahtumien Kesän 2010! Nyt on aika toteuttaa unelmat, nyt asiat alkavat edetä, nyt riittää paikallaan junnaaminen!

Tulossa Tapahtumien Kesässä 2010:

1. Koe-esiintyminen ihan täydelliselle Lyonilaiselle teatteriseurueelle kesäkuun 5. päivä. Tunnettu ja ulkomaillakin reissaileva seurue tekee ihania esityksiä, joissa on teatteria, tanssia, musiikkia, eri maista kotoisin olevia näyttelijöitä, lapsia ja aikuisia... Rahoitusta tulee muunmuassa EU:lta, joten tällä kertaa kyseessä olisi varmasti hyväpalkkainen pesti!

2. Viiden päivän teatterityöpaja täällä pikkukaupungissa toukokuun viimeisellä viikolla, luvassa läsnäolon tutkimista ja kiinnostavia, moderneja tekstejä, sekä tietysti teatteri- ja tanssialan ammattilaisista koostuva työryhmä! Ja kyseessä on myös mahdollinen rekrytointi ensi vuoden prokkiksiin...

3. Parin päivän tanssikurssi, jonka vedän Lyonissa, ja lopuksi valmistamamme koreografian esittäminen Lyonin Fête de la Musique-tapahtumapäivänä. Mukaan tulee osallistujia Suomesta asti, eli yksi kaverini päätti tulla Ranskaan asti tanssimaan!

4. Teatteriseurueeni Shakespeare-klassikon esitykset kuuluisassa Lyonilaisessa teatterissa kesäkuussa!


Että tällaista! Tänään otan Tapahtumien Kesän 2010 kunniaksi rennosti, enkä stressaa töiden hankkimisesta, onhan tuossa jo aika riittämiin mahdollisuuksia tavata potentiaalisia työnantajia ja luoda muita kontakteja, tulla nähdyksi ja noteeratuksi, ja jopa tulla palkatuksi!

Osa teistä lukijoistani jo osallistuu (tietoisesti tai tietämättään) Tapahtumien Kesään 2010, mutta ne joille iski nyt tarve toteuttaa unelmia ja laittaa haluamiaan asioita liikkeelle elämässään, liittykää mukaan! Haastan teidät kaikki tarkastelemaan tämänhetkisiä toiveitanne, haaveitanne, tarpeitanne, unelmianne ja ideoitanne, ja ennen kaikkea, ALKAMAAN TOTEUTTAA NIITÄ!

Voimaa ja valoa kaikille, lopuksi kuva siitä, miten täällä meidän talomme takana oleva joki tulvii kaatosateen jäljiltä!

Ranska, aletaaks oleen?

Tänään Ranska näytti minulle kauniit ja hymyilevät kasvonsa. Aamulla se tosin antoi minulle junan sijasta kolme kertaa hitaamman bussin, mutta sitten se vei minut korvaukseksi ihanalle lounaalle aurinkoiselle terassille ranskalaisen ystäväni A:n kanssa. Vatsa täynnä jatkoin seuraavaan patonkimaan tarjoamaan tilaisuuteen, meikattavaksi ja kuvattavaksi maskeerausopiskelijoiden kuvaussessioon. Ranska tosin ei halunnut olla liian helppo nakki, joten minut alunperin mukaan pyytänyt luotettavan oloinen maskeeraaja laittoikin minut taitamattomiin käsiin ja tuloksena oli kuvia, joista ei tule olemaan minulle duunin puolesta karvan vertaa hyötyä. Noh, jollei minun jossain roolissa haluta näyttävän sutturamaisesti meikatuilta sen b:llä alkavan nuken kopioilta, joita myydään halpiskaupan leluhyllyllä.

Juuri kun olin poistanut äklöt meikit nassusta ja minua valmisteltiin nude-meikkiin, (jonka "luottomeikkaajani" aikoi tehdä) Ranska päätti yllättää ja kutsui paikalle koulun vahtimestarin, jonka mielestä kaikkien piti poistua ja ovet lukita. Se niistä kuvista siis. Silloin puhelin soi. Se oli superihanan teatteriseurueen assistentti, ja hän ilmoitti, että minut oli valittu cv:ni perusteella heidän koe-esiintymiseensä kesäkuun 5. päivä. Tämä teatteriseurue tekee esityksiä eri kielillä ja eri maista kotoisin olevien näyttelijöiden kanssa, mukana on tanssia ja musiikkia, ja esitykset ovat koomisia, oivaltavia ja ajankohtaisia. Tällä kertaa Ranska vei jalat alta!

Meikkisession loputtua lähdin tapaamaan englantilaisystävääni S:ää, joka oli käymässä Lyonissa. S puoliksi pakotti minut ottamaan kaupunkipyörän, vaikka kammoan nykyään hieman satulaan nousua (ehkä joku jopa muistaa painavan syyn pelkooni: käsijarru petti, satutin pikkurillini ja törmäsin melkein koiraan ja mieheen). Ranska antoi palaa ja pisti ylleen kauneintaan, kun ajelimme Rhône-joen rantaa pitkin; laskeva aurinko maalasi maiseman oranssiksi ja suuret vihreät puut vilisivät ohitsemme molemmin puolin rantabulevardia. Istuin hetken iltaa ennen viimeistä junaa takaisin pikkukaupunkiin, ja juna-asemalla Coldplayn uusimman levyn pianofiilistely korvissani katselin ihmisvilinää.

Ranska, onko tämä sulle vaan joku tällainen väliaikainen juttu vai voisko tää meidän yhteiselo niinku sun mielestä olla ehkä kans jotain pysyvämpää?

Pilkahduksia kaatosateen keskeltä

Tänään täällä sataa aivan kaatamalla, mutta olen onneksi itse hieman paremmissa tunnelmissa. Sain vahvistuksen ilmaisesta ja palkattomasta, mutta ehkä uusia työmahdollisuuksia poikivasta teatterityöpajasta. Se pidetään täällä pikkukaupungissa, mutta osallistujina on varmasti monia lyonilaisia näyttelijöitä, eli uusia kontakteja luvassa! Lisäksi saan jotain tekemistä kotona masentumisen tilalle, ja siitä seuraa tosiaan ehkäehkä jotain prokkista ensi vuodelle. Jeah!

Myös hakemastani hôtesse-duunista (eli PR-emäntä-flaijerijakaja-tms.) vastattiin ja pyydettiin täyttämään lomake ja lähettämään kuvia. Vaikka meikätyttö kirjoittikin niille hieman epäasiallisesti, että "antanettehan, Mademoiselle X, minulle anteeksi mahdolliset kirjoitusvirheet, sillä persoonallisuuteni korvaa täydellisesti pienet kieliopilliset puutteeni." Poikaystävän ollessa töissä en jaksa soitella tai mailailla muille ranskiksille ja kysyä korjausapua, joten päätin vaan olla "rehellinen", naamioiden sen kuitenkin tuolla lailla kohteliaaksi, ranskisten mieliksi. Pikkuisen tuli kyllä halpa olo, kun piti kumarrella ja pyydellä anteeksi tuollaisen duunin takia, mutta helppoa rahaahan siitäkin sitten saisi.

Kuva http://fr.wikipedia.org/wiki/Kalevala

Tänä iltana Lyonissa esiintyy tuttavani johtama kuoro, joka laulaa myös joitakin suomalaisia lauluja. Kuoronjohtaja kävi myös äskettäin Suomessa musiikillisella tutkimusmatkalla, ja saan varmaan kuulla reissusta sitten keikan loputtua. Olen suunnitellut, että jossain vaiheessa teemme tämän Suomi-fanimimmin kanssa jonkun Kalevala-aiheisen spektaakkelin, jossa minä lausun ruonoja ja kuoro veisaa taustalla. Olisi aika hauskaa, ja tuollaiseen voisi varmaan jopa hankkia jotain rahoitusta EU:lta. No, ehkä joskus toteutamme hänen kanssaan tämän mahti-idean.

Tässä vielä pari ihanaa synttärikorttia, jotka sain huhtikuussa. Kiitos erityisesti mummille kauniista ruusukortista!

Eksyksissä, mutta hengissä

Pakko aloittaa tällä: "Esim. skootterit, loma, syksy", siinä bloggerin antamat esimerkit blogitekstin tunnisteiksi. Eipä taida nyt olla mitään noista mielessä. Tuli silti yhtäkkiä sellainen olo, että olisipa kivaa kirjoittaa vaikka omasta skootteriharrastuksesta, lomanviettopaikasta tai siitä, että lehdet vaihtavat väriä. Kunhan vain voisin kirjoittaa vähän kevyemmistä aiheista, kunhan kaikki perusasiat olisivat suhteellisen kohdallaan, kunhan ei tarvitsisi pohtia missä kaupungissa/maassa voisin asua ja löytää töitä ja kämpän ja ansaita rahaa, ja voiko parisuhde nyt pysyä koossa vai eikö voi ja miten päästä irti masentavasta mitään-ei-sittenkään-tapahdu-kierteestä...


Aloitin jo vähän aikaa sitten tavallaan jonkinlaisen kehityksen. Se tapahtui ehkä jotenkin päästämällä irti odotuksista ja antautumalla sille, ettei mitään tapahdu. Ja ei ole siis kyse siitä, että olisin odottanut kotona, että jotain tapahtuu, sähköpostiliikenne on käynyt kuumana minun suunnaltani, puhelinlinjat tosin hieman vähemmän. Olen lähetellyt maileja, tavannut ihmisiä, antanut cv:täni heille, lähetellyt maileja tapaamisten perään, ja välillä kyllä soitellutkin, mutta kun kukaan ei vastaa, niin piti sitten vaan hyväksyä, että ei sitten. No, helpotti myös vähän tehdä päätös Lyoniin muuttamisesta. Kunnes huomasin, ettei vaatekaupassa työskentely edelleenkään kiehdo minua kovasti, ja jostainhan se vuokra on sitten maksettava.

Nyt olen hieman tyhjäkäynnillä sen suhteen, mitä meinaan tehdä. Lillun lähinnä kotona, ulkona sataa eikä lenkille menokaan jaksa innostaa. Alennuskorttini meni umpeen, joten jokainen Lyonin reissu maksaa 12-14 euroa (menopaluu), joten ilman "järkevää" syytä en taida sinne matkustaa. Täällä pikkukaupungissa ei juuri nyt ole mitään, mikä inspiroisi. Taidan syödä suklaata. Ja katsella työmahdollisuuksia Suomesta... No, katsotaan, jos vaikka maailmankaikkeus vihdoin yllättäisi positiivisesti.