perjantai 25. kesäkuuta 2010

Ai joku soittaa...


Maanantain Fête de la Musique meni hieman sekavasti. Tanssikoulun pomo sähelsi salien kanssa ensin niin, ettei meillä ollut sunnuntaina salia ja siirsimme treenit maanantaihin juuri ennen esitystä. Lopuksi jouduimme ennen esitystämme treenaamaan kadulla, koska kahvilan alakerran saliin ei jostain syystä päässytkään. Huokaus. Toisaalta se sopi festivaalin katupainotteiseen tunnelmaan hyvin, ja France3-kanavan kuvausryhmäkin osui paikalle ja pääsimme telkkariin. Esityksen ja treenien jälkeen olin kuitenkin täysin rättiväsynyt ja musiikin juhlan juhliminen päättyi öiseen Subway-visiittiin - kebab-paikkoihin en jaksanut esitystä varten tälläytyneenä edes yrittää, halusin olla rauhassa.

Tiistaina vietin masennuspäivää kotona pikkukaupungissa lihakset kipeinä ja ääni kadoksissa. Ainoa mitä sain aikaan, oli muutaman avustajaroolin hakeminen netissä, ja söin myös jonkin verran ruokaa. Teatteri- ja tanssiesitykset olivat ohi, samoin lähihoitajaopiskelijoiden improkurssit, ja parisuhteessakin ilmeni tutunoloisia kriisejä, kun ymmärsin, ettemme vähään aikaan ole asumassa saman katon alla. Minä muutin tuhansien kilometrien päähän huomatakseni, että haluan asua 30 kilometrin päässä sieltä minne muutin, ja nyt sitten kärsitään kun poikaystäväni ei ole valmis sinne muuttamaan. Ymmärrän kyllä häntä, tämä itse nollasta remontoitu asunto on hänelle niin tärkeä, ja työtkin ovat ihan lähellä. Sitäpaitsi olisi taloudellinen riski muuttaa, sillä minun tuloni ovat vielä toistaiseksi aika pienet, ja vaihtelevat kuukasittain. Pitää siis tyytyä raahaamaan mukanaan isoja laukkuja kahden kodin välillä.

Ystäviäni pikkukaupungissa (ylhäältä alas): Vekkuli-rämemajava, Outolintu ja Lumisiipi

Märehdin näissä fiiliksissä, kun puhelimeni soi tiistai-iltana. Melko virallisen kuuloinen miesääni ilmoitti, että olimme puhuneet joskus aiemmin puhelimessa - ei mitään muistikuvaa - ja lausui nimeni melkein oikein. Hän sanoi olevansa kiinnostunut näkemään minut erästä elokuvaroolia varten, mutta hetken kuluttua hänen toinen puhelimensa soi ja hän lupasi soittaa pian uudestaan. Laitoin äkkiä puhelimen laturiin, pyysin poikaystävää hakemaan minulle vettä ja tein pieniä äänenavauksia, kaivoin hätäisesti laukusta kalenterin ja kynän ja jäin odottamaan puhelua. Muistutin itselleni, että kyse voi olla jostain ihan pienestä palkattomasta lyhytelokuvasta, vaikka soittajan ääni olisi miten virallinen tahansa. No, ei ollut. France3-kanavan casting-setähän se sieltä soitteli, ja halusi minun tulevan koekuvattavaksi heti seuraavana päivänä kanavan studioille Lyoniin.

Koe-esiintyminen meni ihan hyvin, nyt vaan sitten odotellaan heidän yhteydenottoaan. Näistä ei ikinä tiedä, mutta minulle tässä kokemuksessa oli kuitenkin ehkä parasta ikinä, että tämä herra soitti tuosta noin vaan minulle! No, silläkin saattoi olla osansa että olin juuri kymmenen minuuttia aikaisemmin heilunut samaisella kanavalla Fête de la Musique-reportaasissa, tai että olin samana päivänä lähettänyt hakemuksen avustajarooliin samaiseen leffaan.

Päätin muuten jäädä vielä kuukaudeksi Lyonin kämppään, en jaksa nyt muuttaa uudestaan. Eli saan vielä nautiskella näistä samoista kauniista maisemista kuukauden verran, jee!

6 kommenttia:

Ella B kirjoitti...

Kiva kun laitoit ja yleensäkin laitat Lyonista kuvia, näitä on tosi kiva katsella! Jos asut tuossa viimeisen kuvan kortterissa, taidankin tunnistaa vähän kortteeria. Yksi kaveri asuu myös tuossa aika lähellä. Nyt tekisi mieli käväistä taas pitkästä aikaa Lyonissa. Tsemppiä työjuttujen kanssa! Ja jos saat osan niin muista kertoa mistä, että voin vahdata telkkaa oikeaan aikaan:)

Mademoiselle Fromage kirjoitti...

Laita sitten viestiä jos oot tulossa tännepäin! Kiitos tsempistä, ilmoittelen juu sitten miten käy! :)

orvokki kirjoitti...

Hyvä neiti Fromage!

Sinnikkyys palkitaan!

Olet mahtava tyyppi ja vihdoin ranskakin sen huomaa!!!

Mademoiselle Fromage kirjoitti...

Kiitos Orvokki! Olen samaa mieltä!! :)

Airelle kirjoitti...

ymmärrän kunka rasittavaa on jatkuvasti raahata tavaroita paikasta toiseen ja asua matkalaukuissa. teen sitä itsekin, mutta minulle se on tietoinen valinta. silti väsyttävää.
kiva kuitenkin lukea, että asiasi pikku hiljaa järjestyvät. eiköhän ratkaisu ongelmaasikin ilmaannu, jos jaksat olla kärsivällinen.
hyvää jussia joka tapauksessa!

Mademoiselle Fromage kirjoitti...

Kiitos samoin Airelle!! Joo, pikkuhiljaa kaikki kyllä järjestyy, tavalla tai toisella! Ja kiitos muuten kivoista Pariisi-paloista blogissasi! :)