Luopumisia, myönnytyksiä ja muita kuulumisia

Syksy on tullut. Se on täällä vihreä, mutta kylmä. Yöpakkaset vain puuttuvat. Jätin kuuden vaatteen haasteen kesken ja vaihdoin mekot ja legginssit farkkuihin ja villapaitoihin. Haasteen aikana oivalsin kyllä muutaman asian. Opin arvostamaan yksittäisiä vaatekappaleita ja iloitsemaan niistä. Tajusin myös, että kun lähden pikkukaupunkiin muutamaksi päiväksi, minun ei tarvitse pakata viittä eri asukokonaisuutta laukkuuni, vaan muutama vaate riittää. Lisäksi huomasin, ettei kukaan huomannut mitään. Ketään ei kiinnosta, millaiset rääsyt minulla on päällä milloinkin! Juuri haasteesta luovuttuani (seuraavana päivänä) eräs ohjaajani huomautti: "Sinulla on sitten aina jotain erilaista päällä!" Ja olin siis juuri kulkenut samoissa kledjuissa - kolmessa eri mekossa - lähes kuukauden ajan. Huvittavaa.

Eräs ystäväni, joka on vaate- ja käsityöalan ammattilainen, huomautti juuri, että joskus 1700-luvulla (täällä Ranskassa?) naiset käyttivät koko ajan samaa pukua. Sitä sitten aina vaan korjattiin, aina siihen asti kunnes ei enää voitu korjata. Ei ainakaan tarvinnut aamulla miettiä asuvalintoja... Haasteen aikana olen entistä enemmän rauhoittunut ja tajunnut, että minulla on ihan tarpeeksi vaatteita, eikä niitä tarvitse koko ajan hamstrata kirpputoreilta ja second hand-kaupoista.


Istuskelen juuri minipatjallani kotona Lyonissa. Kävin viime viikolla Ikeassa ja ostin henkareita, lakanat, kattilan (kämppiksilläni on vain rikki naarmutettuja teflon-kattiloita, jaiks!), saippua-astian, pinkin päällyspeiton ja hassun henkarijutun, johon voi ripustaa huiveja ja vöitä. Käytettyinäkin olisi tietysti voinut noita metsästää, mutta annoin itselleni nyt luvan olla metsästämättä. Alan tuntea oloni vähän kotoisammaksi täällä, mutta kieltämättä väsyttää ravata kahden kodin välillä.

Pikkukaupungissa tulee käytyä "automaattisesti" ja samalla näkemässä poikakaveriani, koska minulla on keskiviikkoisin ja torstaisin siellä treenit - ja vielä aivan ihanan työryhmän kanssa! Vastanäyttelijäni on supertaitava, ja ohjaaja teettää meillä kaikenlaisia erilaisia itämaisia liikeharjoituksia, auttaa (ja vaatii) meitä olemaan läsnä lavalla sataprosenttisesti sekä on vaan muutenkin supersymppis ja viisas. Ai niin, ja sitten torstaisin näytelmätreenien jälkeen me menemme poikaystäväni kanssa yhdessä joogaan, sain herran suostuteltua mukaani ja alku on ollut lupaava!


Harmi, ettei poikaystäväni voi yöpyä luonani Lyonissa tällä minipatjalla, eikä hän oikein muutenkaan tykkää boheemista ja sotkuisesta kämppisasunnostamme, vaikka minun oma huoneeni onkin poikkeuksellisen siistissä kunnossa. Meille kummallekin on ehkä juuri nyt hitusen hankalaa hyväksyä se, ettemme voi asua yhdessä.

Sanoin poikaystävälleni eilen, että minulla ei ole juuri nyt voimia tehdä yhtään enempää meidän yhdessäasumisemme eteen. Olen jo muuttanut ja sopeutunut ja luonut elämäni uuteen maahan, jossa viihdyn vihdoin oikein mainioisti. Jos en jatka sydämeni ja omien toiveideni kuuntelemista (toisin sanoen pysy isossa kaupungissa, lähellä töitä, ystäviä, aktiviteetteja ja kirjavaa kaupunkielämää), viihtyminen muuttuu pikkuhiljaa sietämiseksi ja lopulta ahdistukseksi ja tyytymättömyydeksi. Erossa asumista on siis tiedossa vielä hamaan tulevaisuuteen.


Tänä viikonloppuna esitämme toisen teatteriseurueeni kanssa pari näytelmää, Punahilkan ja erään toisen, jossa esitän norjalaista naista. Jännää, se norjalaisrooli on jotenkin minulle istuva ja samalla mukavan haastavakin rooli, joten odotan esityksiä innolla! Toivottavasti saamme yleisöä! Tämä syksy on muutenkin melko kiireistä aikaa, harjoittelen yhteensä viittä näytelmää ja sen lisäksi minulla on vielä teatteri- ja tanssikursseja ja satunnaisia leffaroolejakin, ehkä? Pliis, haluan olla suomalainen lentoemäntä ranskalaisessa elokuvassa, soita nyt casting-nainen!

Työpaljouden keskellä otan itselleni taukoja pysähtymällä valokuvaamaan kauniita asioita, kirjoittelemalla ja piirtelemällä päiväkirjaan uudella mustekynälläni (jonka mustesäiliön voi vaihtaa, jee ekoteko!), kuuntelemalla pinkistä iPodistani musiikkia kaikista maailman kolkista, kävelemällä spontaanisti ympäriinsä aina kun siihen on aikaa, nauttimalla tästä hetkestä ja pysähtymällä välillä ihailemaan maailmaa.

Niin kaukana, niin lähellä

Kun edellinen kumppanini jätti minut, tapasin muutaman kuukauden päästä nykyisen ranskalaisen poikaystäväni. Aluksi en uskonut suhteen tulevaisuuteen - eikä hänkään - sillä asuimme "melko" kaukana toisistamme. Suhteemme vakavoituessa huomasin kuitenkin, että välimatka oli tuntunut huomattavasti isommalta entisen poikaystäväni kanssa; hänen luokseen pääsi 25 minuutissa ratikalla. Tunsin itseni rakastetummaksi ja läheisemmäksi tuhansien kilometrien päässä olevan ihmisen kanssa seurustellessani. Kaukosuhde onnistui loistavasti Ranskaan muuttoa edeltävän vuoden aikana molemminpuolisen panostuksen ja nykytekniikan avulla - kiitokset vaan, Niklas Zennström ja Janus Friis (skypen keksijät)! Oikein hyvin menee yhä, kohta kolme vuotta mittarissa!


Olisi naiviia sanoa, ettei mikään ole muuttunut Suomessa asuvien ystävieni ja minun välillä, sillä skype ei tietenkään täysin korvaa kontaktia kahden (tai useamman) ihmisen välillä. Ulkomaille muuton myötä lähialueelta poistuva läheinen ystävä ei silti katoa minnekään, vaikka yhteydenpito harveneekin. Ystävyyteen voi myös tulla uusia terveellisiä tuulia, kun toinen muuttaa ulkomaille; opimme tällaisissa tilanteissa todella paljon itsestämme ja samalla ystävyyssuhteistamme.

Uskallan väittää (jo yli puolentoista vuoden kokemuksella, heh), ettei fyysinen välimatka tule erottamaan minua kaikkein rakkaimmista ystävistäni. Uskon kuitenkin, että pikkuhiljaa Suomessa olevien läheisten ystävien lukumäärä vähenee, kun kaikkiin ei vaan kertakaikkiaan ehdi olla yhteydessä. Merkitystä on niin aktiivisuudella (puolin ja toisin) kuin läheisyyden tasollakin. Tarvitaan syvä yhteys toiseen, halu jatkaa ystävyyttä ja kyky panostaa siihen konkreettisesti - ja myös kypsyys hyväksyä, että ystävyyden arkipäivä muuttuu toisen ulkomaille muuton myötä radikaalisti. Kahvittelut muuttuvat skype-sessioiksi ja kerran pari vuodessa pitää kalenteriin varata muutama hetki ulkosuomalaiselle vierailijalle - ja vastavisiitillekin kannattaa mahdollisuuksien mukaan hankkiutua.


Henkisen välimatkan laita on tietysti toisin. Olen nykyään aika ylirehellinen, kylläkin rakkaudella (toivottavasti), mutta tiedän, etteivät kaikki välttämättä aina jaksa kyseenalaistaa elämäänsä tai katsella Anthony de Mellon videoita YouTubesta (suosittelen!). Tällä hetkellä saan iloa siitä, että vähän ravistelen ihmisiä tarvittaessa, ja että ekoilen ja luomuilen ja terveysintoilen. Tietysti se saattaa olla rasittavaa, vaikka en saarnaamista harrastakaan, vaan lähinnä kertomuksia uusista puuhailuistani ja kommelluksistani.

Suorasanainen nainen olen kyllä aina tarvittaessa. Saatan todeta samanalaisina toistuvista ihmissuhdekuvioistaan valittavalle ystävälle, että nyt hei nainen herää, sä itse toistelet noita sun kuvioita ääneen ja siten jatkat niissä roikkumista, irrota ja luo itsellesi uudet kuviot! Toisinaan minua kiitellään tästä ominaisuudesta, toisinaan taas se aiheuttaa allergiaa. Enhän minä nyt toki ole mikään totuuden suuri ylipapitar (heh), mutta intuitio nyt vaan välillä käskee minua avaamaan suuni. Yleensä olen kokemuksieni mukaan ihan hyvä lukemaan, että milloin voi ja kannattaa sanoa mitäkin. Eri asia on sitten, haluaako hengailla tällaisen totuuden suuren ylipapittaren kanssa. Toiset tykkää, toiset ei.

Asian ydin voisi sitten olla vaikka tässä: Välimatka on illuusio, jos sydämissänne on aina paikka toisillenne. Ja sitten kannattaa kanssa jutella paljon, skypessä tai livenä. Haleja kaikille ystäville Suomeen ja muihin maihin, it's all about the attitude!

Ei näin vaan näin

Tässä resepti pahaan oloon:

- suklaabrownieta ja toista suklaaleivosjuttua illalla (ihan perusroskaa sokerilla ja valkoisella jauholla, muukin epäterveellinen ravinto runsaasti nautittuna ajaa saman asian)

- joku surullinen juttu, jota vatvoa jatkuvasti

- huonosti nukuttu yö

- huonosti valmistellut treenit, joissa ei muista repliikkejä, ei jaksa yrittää ymmärtää kollegoiden nerokasta ranskankielistä läpänheittoa ja tuntee olevansa erittäin huono näyttelijä

- syyllistyminen pikkuasioista (kuten siitä, ettei jaksa mennä lupaamalleen illallisvierailulle)

- täysi jaksamattomuus harrastaa liikuntaa ja halu käpertyä lepäämään johonkin (mielellään suomalaiseen järvimaisemaan)

- mahdollinen hormonaalinen syy? (eihän niistä ikinä tiedä)

- kiire ja harvinaiset vapaapäivät



Näitä lääkäri niinkun nyt sit määräisi:

- lepoa ja unta (ihan kohta meen nukkumaan juu!)

- terveellistä ruokaa (paljon tuoreita kasviksia, hedelmiä, marjoja.. ja lisäneuvoja muunmuassa täältä.)

- vatvomisen lopettamisen ja asiasta irti päästämisen - kyllä kaikki järjestyy ja voit päättää, että tämäkin on sinulle hyväksi

- repliikkien opettelua joka ilta ennen nukkumaanmenoa ja sitten hyvin nukuttu yö päälle ja aamulla työmatkalla kertaustreeni (paras tekniikka!)

- älä ota sitä vakavasti - elämä on laiffii

- lisää vapaapäiviä, ja ainakin joka päivä rauhallisia vapaahetkiä, jolloin olet vaan ja hengittelet

- liikuntaa eri muodoissa (kävelyä paikasta A paikkaan B, juoksulenkki, tanssahtelua, joogailua, satunnaisia kissamaisia venytyksiä, jne.)

- kirjanpitoa hormonaalisista ajoista, tunnista säännöllisesti toistuvat tunneilmiöt

- pukeutumista glitteriin, pinkkiin ja muihin ilahduttaviin väreihin, Sinkkuelämää-sarjan katselua ja ystävien näkemistä



On oikeastaan ihan hyvä olo juuri nyt, mutta halusin vaan jakaa nämä pikkiriikkiset oivallukset kanssanne. Mukavaa sunnuntaita kaikille, unohdin pyhittää lepopäivän, mutta iltapäivällä lupaan ottaa iisisti. Ja pukeutua pinkkiin.

"Mistä tunnet sä..."

Olen lähiaikoina pohtinut paljon ystävyyttä. Aihe on muuttunut erityisen ajankohtaiseksi muutettuani tänne Ranskaan, sillä yhteydenpito koto-Suomen vanhojen ystävien kanssa on hieman haastavampaa, eikä uusien ystävien löytäminen ollut aluksi niin helppoa kuin sitä voisi äkkiseltään kuvitella - varsinkaan, kun uudessa kotimaassa ei aluksi ollut mitään muita verkostoja kuin kumppanin kautta tavatut ihmiset, eikä minulla ollut kielitaitoa nimeksikään.

Olen myös kohdannut muutama vuosi sitten lähes vuoden kestäneen välirikon rakkaan ystäväni kanssa - se jos mikä opetti arvostamaan ystävyyttä ja ymmärtämään hieman paremmin hyvän ystävyyssuhteen olennaisia osatekijöitä. Tässä muutamia ohjenuoria, joita yritän muistaa toteuttaa:

1. Pohdi ystävyyttä, tunne itsesi ja löydä ystävyystarpeesi. Mieti, montako ystävää sinä tarvitset ja millainen ystävyys on sinulle tärkeää? Entä millainen sinä olet ystävänä? Oletko kenties yksinäinen susi, jolle riittää pari sielunsiskoa ja kahvittelu kerran puolessa vuodessa tai haluaisitko Frendit- ja Sinkkuelämää-sarjojen tapaan muutaman hengen tiiviin ystäväporukan? Millaisia ystäviä sinä haluat lähellesi ja mitä tarvitset ystäviltäsi? Ystäväpiirisi koostuu ihmisistä, jotka sinä valitset ja houkuttelet ympärillesi; tiedosta, että voit vaikuttaa ystävyyssuhteisiisi ja luoda itsellesi sopivan ystäväpiirin.


2. Valitse, kenen kanssa haluat viettää elämäsi ainutlaatuisia hetkiä! Sinulla on oikeus valita ystäväsi ja hengailla kivojen tyyppien kanssa! Kukaan ei pakota tapaamaan Tiina-Marjattaa vain siksi, että olette olleet samassa muskarissa vuonna 1989. Saat löytää uusia ystäviä ja sinulla on oikeus lopettaa velvollisuustapaamisten sopiminen. Toisaalta, älä dumppaa ystävää totaalisesti vain huvin vuoksi, sillä joskus on ihanaa olla sellaisessa seurassa, joka tietää missä olit kesällä 1999 ja minkälaiset vaatteet sinulla oli päällä. Jos ahdistaa, pidä taukoa, eli...

3. ...hyväksy erilaiset aikakaudet ystävyyssuhteessa. Joskus saattaa koittaa aika, jolloin näet harvemmin ystävääsi - tai et ollenkaan. Saatamme etääntyä vanhoista ystävistä vähäksi aikaa ja löytää heidät uudelleen (vaikka vuosienkin jälkeen) kummankin kasvettua hieman omilla tahoillaan. Ja jos ystävä muuttaa toiselle puolelle maapalloa, voi viedä aikaa löytää uusi rytmi kommunikoida ja tavata toista.


4. Panosta ystävyyssuhteeseen. On totta, ettei ystävyys vaadi samanlaisia kompromisseja kuin parisuhde, mutta on turha olettaa, että Jussi-Johannes ja Hannu-Pekka soittelevat yhä sinulle tasaiseen tahtiin, jos et itse ikinä ota luuria käteen. Ei siis kannata välttämättä priorisoida joka viikko leffailtaa tyttö-/poikaystävän kanssa, kummitädin koiran lenkille viemistä tai pomon ehdottamaa ylityösessiota. Näytä ja kerro, että välität ja haluat jakaa asioita ystäviesi kanssa! Ps: Ystävien tapaamisen pitäisi olla ihanaa, joten jos se ahdistaa, katso kohdat 1, 2 ja 3!

5. Kommunikoi ja jaa asioita. Parisuhteissahan tästä ollaan kovin tietoisia (vaikka käytännössä se helposti unohtuu), mutta kannattaa avata suunsa mahdollisimman usein ja positiivisessa ja rehellisessä hengessä. Kehu toista ääneen äläkä vaan ajatuksissasi, kerro jos jokin häiritsee sinua, kysy mitä kuuluu, avaudu myös omasta elämästäsi, pyydä apua ja auta.
Jos konfliktit seuraavat toisiaan, harjoittele sanomaan asioita rakentavasti: kerro omista tunteistasi ja reaktioistasi (ja ota vastuu niistä), tee selväksi että ymmärrät myös ystävääsi, kuuntele ja hyväksy toisen mielipiteet.


6. Anna anteeksi, hyväksy eroavaisuudet ja muista, ettei kukaan ole "täydellinen". Kuten kaikki ihmissuhteet, myös ystävyyssuhteet voivat halutessamme opettaa meille valtavasti asioita itsestämme ja elämästä. Toisinaan (melko usein) vaikeimmat kokemukset ja ärsyttävimmät hetket opettavat meille jotain olennaista. Älä siis pelkää hetkittäisiä hankaluuksia tai konflikteja, jos ystävyytenne on kuitenkin useimmiten mukavaa ja huoletonta. Hyväksy myös mielipide-erot ja erilaiset elämäntilanteet; ne eivät ole este ystävyydelle, mikäli ystäväsi on silti sinulle tärkeä ja olette valmiita ymmärtämään ja kuuntelemaan toisianne. Erilaisuus avartaa ja vastaavasti tasapaksuisuus supistaa maailmankuvaamme. Kirjoittelinkin jo joskus aiheesta lisää tässä postauksessa.

Ehkä nämä ovat monelle itsestäänselvyyksiä, mutta tuntui tärkeältä kirjoittaa tästä juuri nyt. Kertokaa toki myös omat ystävyyssuhdevinkkinne! Ystävällistä päivää kaikille! Share the love!

Kuusi vaatetta ja pari muuta kulunutta riepua

Osallistun Uuden Mustan kuuden vaatteen haasteeseen, jossa syyskuun aikana on tarkoitus selvitä kuudella vaatekappaleella, mukaanlukien legginssit ja pitkähihaiset, mutta poislukien kengät, alusvaatteet, huivit ja vastaavat asusteet sekä ulkotakit. Tarkoitus on saada ihmiset pohtimaan, kuinka paljon vaatteita me lopulta tarvitsemmekaan ja voisiko elämää muutenkin yksinkertaistaa. Suosittelen, tämä on ollut yllättävän helppoa ja jopa helpottanut elämää; olen lakannut käyttämästä aamulla liikaa aikaa vaatevalintojen pähkäilyyn.

Yllä olevassa valokuvassa näette valikomani, jonka esittelen alla vasemmalta oikealle! Huomasin ilokseni, että suurin osa on kierrätettyä:

1. Pariisin vintageliikkeestä ostettu perhosmekko (10€ muistaakseni)
2. Hietsun kirppikseltä Helsingistä ostettu harmaa puuvillaneule (3€)
3. Rakkaalta ystävältä saatu merenvihreä mekko/toppi (0€ ja bonuksena vielä, että ajattelen ystävääni koko päivän ajan)
4. Lyonin second hand-kaupasta ostettu raidallinen ja hieman glitteröity mekko/toppi (3€)
5. Pinkki pitkähihainen puuvillapaita, josta olen tehnyt neuleen saksien kanssa (kuvassa eri neule, oikea on väärässä kodissa)
6. Kuvasta ulkopuolelle jätetyt mustat legginssit, joita on kolmet (säännöt antavat luvan käyttää samanvärisiä ja identtisiä vaatteita)

Pariisissa on paljon ekovaatekauppoja


Haasteen hankala puoli on se, että täällä kaakkois-Ranskassa lämpötilat vaihtelevat melkoisesti; varhain aamulla saattaa olla +13°C ja sitten iltapäivällä auringossa +30°C. Olen onneksi oppinut sietämään kuumiakin lämpötiloja legginseissäni ja pärjännyt toistaiseksi hyvin viileämmissäkin säissä takin ja huivin avustuksella. Jos sää tosin tästä vielä kylmenee, niin joudun joko luopumaan haasteesta tai laittamaan toppahousut jalkaan. No, nyt on vielä kovin kesäistä, joten valitsemani vaatteet riittävät mainiosti.

Miksi mä tykkään aina eniten kaikenlaisista hulluista esiintymisvaatteista? Saako puuhkaa käyttää myös arkena?


Kun luin haasteesta ensimmäisen kerran, tajusin, että olen huomaamattani ruvennut hamstraamaan vaatteita. Osin tämä johtuu siitä, että luovuin suuresta osasta vaatteitani ennen muuttoa Ranskaan, ja osin myös siitä, että Lyonissa ei ole niin montaa käytettyjen vaatteiden kauppaa, josta löytäisi kivoja vaatteita kohtuuhintaan. Tosin en ole varmaankaan vielä edes löytänyt niitä kaikkia.

Kuten olen varmaan joskus maininnutkin, käytettyjen vaatteiden osto ei ole täällä yhtä pop kuin Helsigissä - paitsi boheemissa Croix Rousse-kaupunginosassa. Kirppikset taas löytää tuurilla, sillä ne ovat enemmän tapahtumanomaisia kuin pysyviä. Tänä kesänä ei ole tullut törmättyä yhteenkään. Joka tapauksessa, lupaan täten lopettaa hamstraamisen, vaikka se tuntuukin luvallisemmalta, kun ostaa pelkästään käytettyjä vaatteita.

Lopuksi kuva vaatepinosta (plus yhdet kengät, ja kuuteen vaatteeseen poimimani mekko-toppikin näyttää olevan mukana!),hamstrasin sen kerran Lyonilaisesta second hand-putiikista noin parinkympin yhteishintaan, juuripa Croix-Roussesta:


Ja vielä pusu Helsingissä, plus kirppislöytökorvikset ja lila huivi Lyonista, Helsingin UFF:in turkoosi takki (riistäjiä ovat juu, mutta ovatpahan ainakin käytettyjä vaatteita), Berliinin UFF:in turkoosinvihreä villapaita ja Sanofloren kasvopesun sekä BcomBion kasvovoiteen hellimä ihana iho vuosien näpyistä kärsimisen jälkeen. Oih.

Kalenterintäyttövimma

Lomalta palailusta toipumiseen ei jäänyt kovasti aikaa, kun piti taas hypätä sorvin ääreen. Meikätytön työt alkoivat hoitsuopiskelijoiden teatteri- ja tanssityöpajojen, teatteriharjoitusten ja tanssituntien muodossa ja nytpä kalenteri näyttää taas yhtä täydeltä kuin koto-Suomessa vallan. Aivan ihanaa - tietenkin - että kun ensin töitä on joutunut puolentoista vuoden ajan kaivelemaan kaikkialta kynsin ja hampain niin nyt niistä pitää jopa välillä kieltäytyä.

Kevääksi meni kaksi esitysputkea jo päällekkäin, joten taitaa olla aika palata vanhalle ja paljon tutummalle työmaalle: kalenterintäyttövimmaa hillitsemään! Tautihan onkin tuttu kaikille suorittajasiskoille ja -veljille, tiedättehän, "kyllä tuohon päivään nyt vielä tuokin mahtuu", "tuonne pitää aivan ehdottomasti mennä, ei auta" ja "joo, ei mulla kovasti ole sillä viikolla vielä mitään, tilaa on!" Ja sitten sitä löytää itsensä kirjoittamasta isoin kirjaimin johonkin väliin: "LEPÄÄ!!!"



Toinen kalenterintäyttövimman lisäsairaus on sosiaalisuusvelvollisuudentunto. Siitä kärsii moni joviaali ja iloluontoinen tyyppi ihan tietämättään, tiedättehän: "ai kauhea, en tuotakaan ystävää ole ehtinyt nähdä", "no joo mennään vaan kahville, mulla on siinä just se ainoa vapaahetki" ja "tottakai mä tulen sun bileisiin vaikka joudunkin aamulla heräämään puoli kuusi!"

Itse huomasin äsken tuntevani huonoa omaatuntoa siitä, etten enää juurikaan biletä tai käy ulkona. Heh, aika mielenkiintoinen syy syyllistyä. Nämä viime aikojen hiemat syvällisemmät pohdiskelut näköjään katosivat hetkeksi tämän blondin pääkopasta. Onneksi on niin ihania ystäviä, että heitä nähdessä velvollisuudentunnot katoavat ja tilalle tulee iloinen ja rento tunnelma. Ihmeellisistä asioista me ihmiset täällä maapallolla stressaammekin!



Nyt on yö, ja tietenkin kirjoittamiseen tarvittava luovuuspuuska iski juuri yöllä. Pitäisi kuitenkin nukkua, sillä huomenna on taas aikainen herätys, joten toivotan täten kaikille muille kiireetöntä viikoloppua, ja menen oppimaan taas kantapään kautta, ettei kaikkeen kannata vastata "Joo tottakai sopii!"

Ei vaineskaan, ihan rauhassa nyt siellä äiti ja isoäiti, pidän kyllä huolta itsestäni ja nukun hyvin ja syön paljon!

Suomi - Finlande