Lääkekuuri

Lähiaikoina blondi on ollut hieman allapäin. Mieliala on yhä laskenut, koska tanssikoulun pomon Hèrven kanssa on ollut taas ongelmia, koska poikaystävä on taas lakannut katselemasta Lyonin myytävien asuntojen ilmoituksia ja linnoittautunut pikkukaupungin lintukotoonsa, koska viikonlopun lyhytelokuvan kuvauksissa pieni puherooli muuttui lähes näkymättömissä olevan avustajan "rooliksi" (ohjaaja ei ehkä tykännyt aksentistani tai jotain), koska teatteriseurueen treeneissä on ollut nollafiilis ja koska itsekritiikki sen sijaan on juhlinut ihan kympillä.

Nyt onkin hyvä hetki määrätä itselleen kunnon masennuslääkekuuri:

Ruokaterapiaa


Kukkaterapiaa


Kissaterapiaa


Luontoterapiaa


Siivous- ja Feng Shui-terapiaa (ja tietenkin luovaa visualisointia)


Unelmakarttaterapiaa


Rakkaus- ja ystävyysterapiaa


Hevosterapiaa


Hammam-höyrysaunaterapiaa


Tanssihyppelyjuoksuliikuntajoogaterapiaa


"Nyt nukkumaan"-terapiaa

Epäpäivä

Nukuin pitkään pikkukaupungissa poikaystäväni sängyssä ja kun heräsin, minussa ei ollut yhtään energiaa. Olin niin sanotusti epäenerginen. Siirryin hidastempoisesti keittiöön tekemään aamupirtelöä. Laitoin tehoseikoittimeen epäluomua persiljaa, epäluomua viinirypälemehua, epäluomua pakastepinaattia, puolikkaan epäluomun sitruunan, epäluomubanaanin ja VALMISTA epäluomua Tropicanan vadelma-mansikkasmoothieta. Surruttelin surutta kaiken tämän pirtelön muotoon ja join sen. Annoin vielä poikaystävällekin lasillisen.

Epäterveellisiä asioita


Olin epätehokas. Selvittelin sairasvakuutus- ja sosiaaliturva-asioita netistä, mutten mennyt virastoon hoitamaan niitä. En tullut netissä yhtään viisaammaksi, enkä muutenkaan onnellisemmaksi. Kaikki sivustot olivat monimutkaisia ja epäselviä. Sain selville keskustelupalstojen kysymystulvasta, etteivät ranskalaisetkaan olleet selvillä näistä asioista. Eivätkä kaikista muistakaan asioista. Kuten esimerkiksi oikeinkirjoituksesta. Luin blogeja ja himoitsin herkullisia, eksoottisia ja terveellisiä reseptejä. En kuitenkaan laittanut ruokaa. Tein tanssitunneille läsnäololistan. En printannut sitä.

Luin lisää blogeja. Ahdistuin kemikaalien ja epäterveellisten asioiden paljoudesta. Katselin kalliita lyonilaisia asuntoja netistä. Katselin lisää sairasvakuutuksia.

Epäkäytännöllisiä penkkejä


Nälkäisyys lisääntyi. Jääkaappi oli melko tyhjä, koska lämmitysjärjestelmän rikkinäisyys oli ajanut poikaystäväni pitkäksi aikaa luokseni evakkoon. Löysin kaksi kananmunaa, sipulin, juustoraastetta ja riisikakun. Tein munakkaan ja ajattelin paleo-ruokavaliota, jossa syödään vain kivikauden aineksia. Söin silti myös riisikakun. Onkohan sipuli kivikautinen ruoka?

Ajattelin suihkussa käymistä. En ollut nimittäin käynyt suihkussa. Motivoin itseäni tekemällä epäluomumaidosta, epäluomukaakaojauheesta ja epäluomuhunajasta mukillisen kaakaota. Join sen ja katselin facebookin statuspäivityksiä. Sain selville, että ystäväni aviomies sai auton. Olin hetken tyytyväinen heidän puolestaan. Sitten epätyytyväisyys kasvoi jälleen.

Epätavallinen tarra


Menin suihkuun. Kävin melko pitkässä ja epäekologisessa suihkussa. Tosin tätä päivää edeltävänä päivänä en ollut käynyt suihkussa ollenkaan. Imin ihooni klooria ja muita veteen sekoitettuja epäterveellisiä kemikaaleja, sekä hengittelin niitä höyryn muodossa.

Epämukavat korkokengät


Suihkun jälkeen palasin tietokoneeni ääreen. Tarkistin sosiaaliturva-asioihin erikoistuneen viraston aukioloajat. Se oli mennyt kiinni 20 minuuttia sitten. Rupesin täyttämään sairasvakuutuslomakkeita internetissä. En ymmärtänyt kaikkia kysymyksiä.

Huomasin, että kello on paljon. Kello oli niin paljon, etten ehtinyt enää aikaisemmalle joogatunnille. Jatkoin istumista epäryhdissä tietokoneen ääressä. Poikaystäväni tuli kotiin. Tein itselleni uuden epäluomukaakaon. Epäonnistuin sairasvakuutuslomakkeen lähettämisessä internetissä. Hain kaapista epäluomuja suklaatryffeleitä ja konvehteja. Söin niitä neljä. Viisi.

Epäolennainen kuva


Poikaystävä otti minut mukaansa kauppareissulle, joten jätin toisenkin joogatunnin väliin. Vihannesosastolla sellerin yllä oli kaksi hintamerkintää, kappalekohtainen ja kilokohtainen. Luotin niistä ensimmäiseen. Perässämme ollut pitkä kassajono odotteli, kun juoksin sitten punnitsemaan sen. "Unohtuiko punnitseminen?", kysyi nuori punnitsijapoika naureskellen, kun saavuin takaisin vihannesosastolle juosten.

Kotimatkalla eräs ystävä ilmoitti tekstiviestitse, ettei tule pyynnöstäni huolimatta tapaamaan minua huomenna viidentoista minuutin kävelymatkan päähän sieltä, minne hän aikoo mennä sen sijaan.

Epäystävällisen näköinen pikkulintu


Illalla en kokannut. Söin toisen ihmisen tekemiä epäluomuja, valkoista jauhoa sisältäviä nuudeleita ja lisäainepitoisesta kookosmaidosta tehtyä kastiketta, jossa oli epäluomuja herkkusieniä ja epäluomua keltaista paprikaa. Istuin taas tietokoneeni ääreen, koska poikaystäväni tiskasi.

Ennen nukkumaanmenoa mietin unelmia, pikkukaupunkia, masennuspäiviä, vielä epäolemassaolevia uusia superhyväpalkkaisia töitä ja epätoivoa. Nukkumaanmeno ei ole vieläkään tapahtunut. On epävarmaa, koska se tulee tapahtumaan, kuten usein tällaisina päivinä.

Tämä kirjoitus on inspiroitunut Johanneksen blokista, joka on löytynyt Daily Ekon blogilistalta.

Elämäni Miehet esittävät: Lisää draamaa

Työskentelen tällä hetkellä teatterin puolella vain miesten kanssa. Vastanäyttelijäni ovat kaikki miehiä, samoin ohjaajamme. Uusin mieskolleegani on Louis, mukava ja erittäin lahjakas pariisilainen nuori miesnäyttelijä, joka saapui toissapäivänä keskuuteemme viikoksi. Hän on vastanäyttelijäni toukokuussa esitettävässä näytelmässämme. Olemme tähän asti treenanneet ilman häntä kolleegani Florent'n kanssa, ja hänet on välillä harjoituksissa korvannut Gérald, sympaattinen juuri näyttelijäksi ryhtynyt kolleegani.

Tänään luimme ensimmäistä kertaa yhdessä näytelmän alun läpi tällä viikolla pidettävän läsnäolotyöpajan osallistujien edessä. Tärisin, jännitti ihan hirveästi. Ensimmäistä kertaa "esitin" ranskaksi jotain näin vaikeaa, jotain jossa olen niin syvällä, josta olen innostunut koko sydämeni pohjasta. Tärinää lisäsi se, etten ollut ehtinyt syödä kunnolla (ja hengittäkää äiti ja isoäiti, olen kunnossa!) vaan söin pikalounaaksi vain pari tahinipäällysteistä riisikakkua, pähkinöitä ja rusinoita. Onneksi kolleegani Florent on käsittämättömän taitava, kokenut ja karismaattinen. Minun tarvitsee vain katsoa häntä silmiin kun panikoin, ja rauhoitun heti; Florent on sellaisina hetkinä kapteeni, minä vain purjehdin mukana.


Kun läpiluku oli ohi, jäimme työryhmän kanssa viisistään. Yhtäkkiä tasapainoisen oloinen Louis sai ahdistuskohtauksen. Hän myönsi tuntevansa itsensä uhatuksi ja halusi heti tietää, korvaako kolleegani Gérald hänet toukokuun esityksen jälkeen, tai jopa jo toukokuussa. Hän oli hieman loukkaantunut ja peloissaan. Yritimme vakuutella hänelle, ettei mitään sellaista ollut suunnitteilla. Lopulta Louis totesi, ettei siedä epävarmuutta; jo lukioaikana hän oli saanut tyttöystävien jossittelusta tarpeeksensa.

Kotimatkalla yritin rauhoitella Louis'ta. Katsoin häntä istumassa auton takapenkillä. Hän näytti haavoitetulta, pelokkaalta ja samalla uhmakkaalta. Muistutin, että hänen kannattaa puhua ohjaajalle halustaan olla mukana produktiossa ja suunnata energiansa mielummin rakkauteen (positiivisiin unelmiin ja toiveisiin) kuin pelkoon. Luottaa siihen, että kaikki menee hyvin. "Rohkeutta", toivotin hänelle, kun hyvästelimme Lyonissa.

Jäin miettimään, miten tässä käy. Antaako Louis pelkojensa kuljettaa hänet pois produktiosta, päättääkö ohjaajamme ottaa lahjakkaan, mutta kokemattoman Géraldin Louis'n tilalle, vai voisiko kaikki vaan jatkua kuten alunperin oli sovittu?


Kun Louis oli lähtenyt, jäimme kahden poikaystäväni kanssa. Hän oli väsynyt ja ärtynyt. Auton bensatankin kansi ei avautunut, asunnon lämmitysjärjestelmä on rikki, seiniin tulee tummia läikkiä pattereiden yläpuolelle, kallis ja hieno hifi-stereolaite on rikki, ystävät peruvat tapaamisia, tyttöystävä asuu eri kaupungissa, sen kaupungin asunnot ovat liian kalliita, herätyskello soi aamulla 5:30, jne. Yritin vakuutella, että pahemminkin voisi olla. Ei toiminut.

Katsoimme sohvallani Sinkkuelämää-tv-sarjan jakson, mutta sekään ei keventänyt tunnelmaa. Päähenkilö Carrien poikaystävä masentui ja oli ärtynyt. Miranda ei uskaltanut näyttää rakkauttaan Steveä - lapensa isää - kohtaan ja päätyi koristelemaan leivoksia tämän tyttöystävän syntymäpäiville. Charlotte angstaili eroaan. Samantha, no, puuhaili kaikenlaista.

Halasin poikaystävääni ennen nukkumaanmenoa ja vakuutin, että kyllä kaikki järjestyy. Hän nyökkäsi vaisusti. Ennen nukkumaanmenoa hän manasi vielä bensatankin kantta ja huomisia töitä hetken. Sitten hän nukahti, ja nyt kirjoittamistani tahdittaa tasainen kuorsaus ja tuhina.


Äsken kuuntelin vastaajani, ja entisen tanssikoulupomoni Hérve'in siskohan siellä soitteli. "Hei, tässä on Hérve'in sisko, jos vedät vielä hänen järjestämiään tanssitunteja, niin soittaisitko minulle? Hérve'in terveydentilan takia minä rupean hoitamaan hänen tanssikouluaan. Näkemiin!" Hérve on siis aikuinen mies. Aikuinen mies, joka ei voi itse kertoa minulle mistä on kyse. Aikuinen mies, joka ei soita puolen tunnin päästä lupauksestaan huolimatta, eikä edes seuraavana päivänä. Edellisestä kirjoituksestani voit lukea lisää Hérven draamailusta.


Elämäni miehet, pitäkää huolta itsestänne. Puhukaa ääneen tunteistanne, olotilastanne, terveydentilastanne.. Olkaa positiivisia ja rehellisiä. Sanokaa: Tämä menee varmasti hyvin! Minusta tuntuu pahalta, kun... Minusta tuntuu hyvältä, kun... Kaikki järjestyy! Minulla on voimaa luottaa huomiseen! Minä voin hyvin ja menestyn! Minua rakastetaan!

Onneksi isäni myhäilee nykyään tyytyväisenä kaikenlaisten kivojen eläkeläisaktiviteettiensa (kuten dokumenttielokuvansa ensi-illan) lomassa, eikä draamaile enää ollenkaan yhtä paljon kuin nuorempana. Se vähän rauhoittaa oloani tämän kaiken miesdraamailun keskellä.

Kaikki nimet ovat huonosti keksittyjä.