tiistai 8. maaliskuuta 2011

Nyt uusi unelmakartta kasaan, ihana nainen!


Tänään piti lähteä treeneihin pikkukaupunkiin, mutta en mennytkään. En ole mukana tässä prokkiksessa, joten olisin vaan ollut siellä ylimääräisenä kuuntelijana. Lisäksi junat menivät tyhmästi sinne joko 45 minuuttia liian aikaisin tai 30 minuuttia liian myöhään, ja näin ollen ohjaaja totesi, että tule huomenna mielummin. Tänään siis iski yllättävä vapaapäivä, jollaisia on lähiaikoina ollut hieman liikaa.

Uusia töitä ei näköjään tällä hetkellä löydy ainakaan työpaikka- ja koe-esiintymisilmoituksia selaillen. Tai no englanninkielisen teatteriseurueen koe-esiintymiseen olisi tarkoitus mennä 31. maaliskuuta, mutta jos he nyt sattuisivat valitsemaan minut, se tarkoittaisi töitä vasta marras- tai joulukuusta alkaen. Seurue kiertelee Ranskaa englanninkielisten esitystensä kanssa.

No, kai se on myönnettävä, vaikka laiskottaa. On aika tehdä uusi unelmakartta! Muita lääkekuurini ohjeita olen noudattanut jo jonkun verran, mutta unelmakarttaterapiaa odottamassa olleet värilliset kartongit ja lehtipinot alkavat pölyyntyä huoneeni nurkassa.

Edellisestä unelmakartasta on kulunut jo 8 kuukautta ja siitä on toteutunut tai jollain tavalla toteutumassa jo muutama kohta. Tuntuu siltä, että muutamia unelmia pitää nyt tarkentaa ja selkeyttää. Aarrekarttamaailmassa mainittiin, että kannattaa miettiä tarkkaan millaisia unelmia karttaan laittaa. On tärkeää tietää, mitä ihan oikeasti haluaa. Sen mitä pyytää saattaa nimittäin saada!


Jos vaikka aloittaisin ihan nollasta, ja rohkaisisin teitä lukijoitakin pienin askelin rakentelemaan unelmakarttaanne, vaikka minun kanssani samaan tahtiin!

Ensimmäinen askel:

Mieti, mitä haluat! Mistä unelmoit? Millaiselta unelmiesi toteutuminen näyttäisi? Ovatko kaikki unelmasi varmasti omiasi? Mitä tekisit, jos mikään ei estäisi, vaikeuttaisi tai hidastaisi unelmiesi toteutumista? Tämä on vapaan mielikuvitusirroittelun vaihe. Unohda käytännöllisyys ja rationalisuus! Eteen nousevat ongelmat ratkaistaan sitten myöhemmin!

Tahdon työskennellä yhä pikkukaupungin teatteriseurueeni kanssa säännöllisesti ja jatkossakin hyvin palkatuissa ja mielenkiintoisissa produktioissa. Tahdon myös tehdä elokuva- ja televisiorooleja ja saada yhden todella ison roolin, jolla voin tehdä läpimurron (tulla tunnetuksi alan ihmisten keskuudessa) - kuvaukset voivat olla niin Lyonissa kuin Pariisissakin.

Tahdon välillä vetää kertaluontoisia tai muutaman kerran teatterityöpajoja nuorille ja aikuisille - kuitenkin niin, etteviät ne rajoita mahdollisuuksiani näyttelijäntöiden tekemiseen. Tahdon myös näytellä improvisaatioteatteriesityksessä.

Tahdon tehdä paljon töitä! (Oho puhelin soi, palkallinen avustajaduuni tarjolla elokuvaan. Sentään jotain! Heh, unelmakartan suunnittelukin näköjään auttaa työllistymään!) Tahdon saada kaikesta tekemästäni työstä todella hyvän palkan ja saavuttaa taloudellisesti erinomaisen tilanteen, jotta voin ostaa asunnon poikaystäväni kanssa ja rahaa jää vielä pakollisten kulujen jälkeen reilusti yli luomuruokaan, harrastuksiin, teatterissa käyntiin, matkailuun, ulkona syömiseen ja elokuvissa käyntiin!


Tahdon käydä tanssitunneilla ja laulutunneilla, ja erilaisilla näyttelijäntyön kursseilla! Halvoilla sellaisilla! Tahdon oppia lisää molemmista lajeista ja kehittää itseäni monipuolisemmaksi ja taitavammaksi näyttelijäksi! Tahdon vetää tanssikursseja satunnaisesti eri tanssikouluissa tms.!

Tahdon olla terve, kaunis, urheilullinen, hoikka (kirosana naistenpäivänä, mutta pakko olla rehellinen!), nuorekas (kolmekymppisyys lähestyy), lihaksikas ja notkea! Olenkin jo oikeastaan vähän kaikkia noita, joten on siis pysyttävä samanlaisena ja jatkettava terveellisiä elämäntapoja! Eläköön joka-aamuinen viherpirtelö! Tahdon mennä useammin lenkille!

Tahdon asua yhdessä poikaystäväni kanssa! Tahdon, että löydämme yhdessä meille sopivan ja yllättävän edullisen, mutta tilavan asunnon Lyonin ydinkeskustasta! (Rationaalisuus on todellakin nyt pannassa ja hullu optimismi on in!) Tahdon saada asuntolainen ja omistaa puolet asunnostamme! Tahdon, että muutamme siihen syksyn aikana ja että se on kauniissa rakennuksessa, josta on ihana näköala jokea kohti! Tahdon, että siitä tulee pienellä remontoimisella viihtyisä, upea ja kotoisa koti, jossa me molemmat viihdymme! Tahdon, että poikaystäväni löytää tulevaisuudessa yllättäen työpaikan Lyonista ja että yhteisasuminen helpottuu näin entisestään!


Toinen askel:

Nyt pitää valikoida ja selkeyttää unelmia. Tee 1-5 unelman lista, jossa unelmat kuvaillaan selkeästi. Hmm. En ehkä haluakaan juuri nyt näytellä improvisaatioteatteriesityksessä. Mutta ehkä improvisaation harjoittamisen voisi sisältää tuohon ammatillisen itsensä kehittämisen osioon. Ja ehkä terveellinen elämä nyt toteutuu ilman unelmakarttaakin. No, kokeillaan tällaista listaa:

1. Säännöllisesti lisää töitä ja mielenkiintoisia hyväpalkkaisia prokkiksia pikkukaupungin teatteriseurueen kanssa
2. Iso elokuva- tai televisiorooli (päärooli tai yksi päärooleista)
3. Lisää säännöllisiä, mutta kertaluontoisia tanssi- ja teatterityöpajaduuneja
4. Mahdollisuuksia kehittää itseään improvisaatioteatteri- ja näyttelijäntyötyöpajoissa ja tanssi- ja laulutunneilla
5. Ihana, edullinen, pysyvä, tilava ja Lyonin keskustassa sijaitseva yhteinen koti minulle ja poikaystävälleni

Kolmas askel:

Valitse unelmakartan pohjaväri, eli käy kirjakaupassa tai haali jostain muualta iso värillinen kartonki tai paperiliuska, miksei jopa vanha muistitaulu, mihin voi liimata kuvia ja tekstejä ja kirjoittaa. Minulla on mistä valita juuri nyt, ostin monta kartonkia kirjakaupan loppuunmyynnistä. Violetti ja keltainen houkuttelevat juuri nyt. Hmm, ehkä keltainen! Toisaalta oranssikin on kiva, ja viime kerralla turkoosi inspiroi eniten. Katsotaan! Pohjaväriä valitessa pitää myös muistaa, että liimatuilla kuvilla voi (tasa)painottaa kokonaisuutta haluamaansa suuntaan.


Neljäs askel:

Seuraavaksi eikun leikkelemään unelmiasi symboloivia kuvia ja tekstejä lehdistä, vanhoista seinäkalentereista, postikorteista, jne. Ja omia valokuviakin voi ja kannattaa käyttää. Jos on itsestä kiva ja positiivinen kuva, sen voi vaikka liimata unelmakartan keskelle. Itselläni juuri sellaisen unelmakartan unelmat ovat toteutuneet kaikkien tarkimmin.

Seuraavalla kerralla siis kolme viimeistä vaihetta, ettei mennä liian isoin harppauksin eteenpäin. Viides askel eli kuvien sommittelu unelmakarttaan, kuudes askel eli liimaaminen ja seitsemäs askel eli kartan asettaminen näkyvälle paikalle. Näistä vaiheista kiireisille unelmakarttailijoille tietoa täällä, tosin hieman eri askelin, mutta samalla perusidealla.

Nyt lähden lenkille ja ruokakauppaan ennen vapaaehtoisrunoesityksen harjoituksia! Se on jännä esitys, mukana on eri kansallisuuksia ja kahdeksasta eri runosta on käännökset 5-15 kielelle! Minä ja ystäväni S olemme vastuussa suomenkielisestä annista. Onneksi ihana isoäitini auttoi käännöstyössä ranskasta suomeksi, meinasi mennä puurot ja vellit sekaisin monimutkaisten runojen maailmassa. Toivotaan, että produktio poikii palkallisia, eikun todella hyväpalkkaisia töitä! Hullu optimismi kunniaan!

Ja loppuun lainaan itseäni:

Women! Love yourselves, respect yourselves, make yourselves happy! And never depend on anyone else to do so. If they do, great. If they dont, it's not your problem.

HAPPY WOMEN'S DAY!

torstai 3. maaliskuuta 2011

Suullinen sopimus


Olin toissapäivänä tapaamassa ystävääni pikkukaupungissa. Hän muistutti minua siitä, että minulla on oikeus elää elämääni siten, että se tuottaa minulle iloa ja nautintoa. Minulla on oikeus omiin toiveisiini ja mieleisiini valintoihin. Olin samana päivänä ollut Ranskassa tasan kaksi vuotta ja kun kuuntelin kahvilassa ystävääni, ymmärsin yhtäkkiä, että masennukseni johtui paljolti parisuhteemme sekavasta ja epäselvästä tilasta. Tajusin, että minulla on oikeus tietää, haluaako poikaystäväni koskaan muuttaa pois asunnostaan asuakseen kanssani jossain, missä me molemmat tykkäämme asua.


Kysymys kuuluu, miksi en sitten vain muuta takaisin poikaystäväni omistusasuntoon?

Koska se on meluisan ja liikennöidyn tien kyljessä. Koska se on 20 minuutin kävelymatkan päässä pikkukaupungin keskustasta. Koska sinne on erittäin huonot liikenneyhteydet. Koska siellä minulla on vain yksi ystävä, joka luonnollisesti asuu pikkukaupungin keskustassa.

Koska olen kadun ainoa blondi ja yksi harvoista huivittomista naisista. Koska minua sen vuoksi tuijotetaan ja perääni huudellaan kaikenlaista. Koska tunnen siellä itseni eristetyksi. Koska siellä asuminen oli masentavaa. Koska haluan asua ympäristössä, jossa minulla on hyvä olla.


Aloin olla yhä varmempi siitä, ettei poikaystäväni haluaisi ikinä luopua asunnostaan. Tai muuttaa pois työpaikkansa läheltä, sillä matkaa Lyoniin on 30 kilometriä. Hänen olisi kertakaikkiaan mahdotonta luopua vuosien remontoimisen tuloksesta, hyväksyä kodikseen hieman pienempi ja vaatimattomampi asunto, etsiskellä joka päivä autolle parkkipaikkaa tai hankkia autotalli Lyonista, ajaa joka päivä kymmenen kertaa pidempi työmatka, tai herätä kohtuuttoman aikaisin matkustaakseen matkan junallla - eikä minulla ollut oikeutta vaatia häneltä tätä kaikkea.

Toisaalta, ei hänelläkään ollut oikeutta vaatia minua muuttamaan pikkukaupunkiin. Ei pidä unohtaa, että vaihdoin jo maata. Koin oikeudekseni asua uudessa kotimaassani minulle mieleisessä paikassa.


Ehdotin, että ehkä on parempi, että jatkamme elämää kukin omilla tahoillamme. Myönsin, että kolmen vuoden yhdessäolon ja hänen perässään Ranskaan muuton jälkeen minulle on todella tärkeää tietää, että asumme lähitulevaisuudessa yhdessä. Ja jos yhdessäasuminen ei ole mahdollista, olisi ehkä parempi luovuttaa. Olin odottanut kaksi vuotta tilanteen selkeytymistä ja minua väsytti.

Keräsin tavaroitani kasaan, itkin. Puhuimme. Puhuimme lisää. Yhtäkkiä poikaystäväni ilmoitti, ettei hän halua asua hienossa asunnossaan ilman minua. "Ehkä me voisimme syksyllä muuttaa Lyoniin, jos sinun rahatilanteesi on silloin vakaampi." Ajattelin rahatilanteeni tähänastista kehitystä ja tässä kuussa tililleni vuokran maksamisen jälkeen jäänyttä 1750 euroa. "Okei, sovitaan näin."


Halasimme. Hymyilin kyynelten läpi epätodellisen onnellisena, mutta samalla ärsytti pirusti. Ihan liian tyypillinen draama, jossa nainen uhkaa jättää miehen, kun tämä ei uskalla ottaa askelta eteenpäin tai edes johonkin suuntaan.

Erona tyyppilliseen draamaan oli ehkä se, että lakkasin vaatimasta ja luovutin, ihan oikeasti. Sanoin itselleni, että saan lähteä, jos tilanne näytää mahdottomalta. Sanoin ääneen, että saamme olla sellaisia kuin olemme ja elää elämiämme haluamillamme tavoilla. En uskonut, että poikaystäväni uskaltautuisi muuttamaan, mutta olin väärässä. Onneksi.

Totesimme lopuksi toisillemme, että haluamme jakaa elämän yhdessä toistemme kanssa, kuolemaan saakka. Eikä siihen tällä kertaa tarvittu sormuksia. Suullinen sopimus riitti.