Toissayönä näin painajaista, jossa ihan Timo Soinin näköinen mies johti eriskummallista lahkoa. Lahko oli pelottava. Syntyi joukkopako: kaikki uhanalaiset eläimet pakenivat lahkon alta. Pakolaisten muodostamassa jonossa oli valaita, tiikereitä, hylkeitä, laulujoutsenia...
Yöllä luin uutisia netistä, ja uni palasi mieleeni. Ajattelin kaikkia uhanlaisia eläimiä ja aarniometsiä, jotka eivät kiinnosta perussuomalaista (eivätkä välttämättä kovasti kokoomuslaista tai demariakaan) - paitsi sitten kuin halot loppuvat kiukaasta.
Eilen illalla kuulin myös poikaystäväni suusta, ettei hän nyt sittenkään tiedä, voiko hän luopua asunnostaan ja muuttaa Lyoniin. Hän mainitsi myös, ettei tiedä, mitä tekee huonekaluilleen. Heittääkö hän ne jokeen? Myöhemmin hän kuitenkin myönsi, että kyse ei ole huonekaluista. Hän ei vaan halua muuttaa. Hän pelkää taloudellisia riskejä, hän haluaa pitää asuntonsa.
Huomenta maailma. Huomenta Suomi, ja huomenta Ranska. Aamulla oli onneksi fyysisen näyttelijäntyön treenit ja siellä potkuja harjoitellessa ja juostessa ja punnertaessa en ajatellut mitään muuta. En unia, en todellisuutta. Treenasimme ulkona. Aurinko lämmitti kasvojani ja tuuli tuiversi hiuksissani. Kävelin silmät kiinni kivejärkäleen päällä toisten näyttelijöiden ja tanssijoiden seassa. Hengitin.
Treenien vetäjä kysäisi lähtöä tehdessäni, että olihan hänellä minun numeroni. Totesin reippaasti, että kyllä hänellä on ja sähköpostiosoite myös. Työtarjous tulossa ehkäpä? Niitä onkin alkanut tulla kiitettävästi lähiaikoina. Viime lauantaina sain esimerkiksi uuden työtarjouksen todella mielenkiintoiseen teatteriproduktioon. Kannatti lukea ilmaiseksi runoja suomeksi.
Suomeksi. Suomalainen. Perussuomalainen. Ikävää, että tuollainen konservatiivinen ja osittain ulkomaalais- ja maahanmuuttajavihamielinen puolue omi itselleen yhdyssanan, jonka jälkimmäinen osa on "suomalainen". Kuten kommentoin Hujan Hajan-blogiin, onkin jollakin tapaa helpottavaa juuri nyt olla tavallaan koditon ja juureton, maailmankansalainen.
En kuitenkaan häpeä suomalaisuuttani, sillä minun mielestäni suomalaisuus on kansainvälisyyttä, kielitaitoisuutta, avoimuutta, tasa-arvoisuutta, nykyaikaisuutta ja innovatiivisuutta. Suomalaiset tunnetaan myös maailmalla kielitaitoisina ja kansainvälisinä! Onneksi sentään 80% suomalaisista ei äänestänyt perussuomalaisia. Nimeän täten heidät erityissuomalaisiksi. Kiitos heille, kiitos meille. Ja Helsingissä vasemmistoliiton Paavo Arhimäki voitti surullisenkuuluisan Halla-Ahon. Toivoa siis on!
Näin kirjoitti yksi tuttu: "Älkää leimatko ihmisiä idiooteiks ja höpöttäkö maasta muuttamisesta vaan olkaa rohkeita ja käyttäytykää itse joka ikinen päivä sen mukaisesti kuin toivoisitte muitten käyttäytyvän.”
Toivottavasti kaikki viisaat suomalaiset heräävät nyt vaikuttamaan asioihin konkreettisesti ja edistämään suvaitsevaisuutta, luonnonsuojelua ja monipuolista kulttuurielämää Suomessa. Nyt on aika nousta näyttämään, ettei suomalaisuus ole takapajuisuutta ja ulkomaalaisvastaisuutta vaan kaikkea muuta!
Tuumasta toimeen ja liittymään puolueisiin, kirjoittamaan yleisönosastoille ja keskustelupalstoille, osallistumaan maahanmuuttajien kotoutukseen ja kielenopetukseen (terveisin yksi maahanmuuttaja, jolle olisi alussa kelvannut apu), toimimaan järjestöissä, järjestämään tapahtumia, jne. Ja Suomi pelastuu!
Ja mitä minuun tulee, minä olen ja elän nyt täällä. Ranskassa. Paluumuutto kävi jo mielessä eilen illalla huonona hetkenä, mutta minulla on täällä nyt niin hyviä työkuvioita käynnissä ja käynnistymässä, ettei se tunnu oikealta vaihtoehdolta.
Niin ja mainittakoon, etten nyt sano perussuomalaisista tai suomalaisten taiteilijoiden tulevaisuudesta mitään, sillä loppujen lopuksi perussuomalaisia on vain 39 kahdestasadasta kansanedustajasta. En pelkää taiteen puolesta. Luotan siihen, että 80% kansasta ja sen edustajista älähtää melko kovaa, jos perussuomalaisten taiteen monimuotoisuutta rajoittavia tavoitteita aletaan toteuttaa käytännössä.
Pyysin äsken puhelimessa poikaystävääni miettimään itsekkäästi itseään; hänen omia unelmiaan, toiveitaan ja ihanne-elämäntilannettaan. Hän totesi, ettei tähän mennessä ollut harkinnut vuokra-asumista vakavasti, mutta että se ehkä voisi... Keskeytin hänet ja pyysin, että hän nyt ihan rehellisesti miettisi ensin, mitä hän itse haluaa.
Minä tiedän jo mitä haluan, ja olen ilmaissut sen selkeästi. Haluan asua poikaystäväni kanssa. Haluan jakaa elämäni hänen kanssaan. Enkä jaksa enää odottaa vuosikausia.
Kohta voima palaa taas jäseniini, ja astun ulos ovesta. Kohta olen auringossa ystävien ympäröimänä. Ja kohta kaikki taas järjestyy, kuten ennenkin, eikä enää tarvitse toivoa, että joku herättäisi minut. Siihen asti hengitän vaan.
Ps. Kertokaa muuten muut Ranskan suomalaiset, että mistä nettisivuilta löydätte/ostatte halvat liput Suomeen? Kun kesäksi pitäisi taas kohta ostaa liput...
