Muutama sana Pekasta ja Pekalta

En ole koskaan ollut kovin poliittinen ihminen, joskin olen aina äänestänyt. Nyt kuitenkin olen aika monen muun suomalaisen tavoin herännyt siihen, että Suomella on tilaisuus saada erittäin pätevä, sydämellinen ja viisas presidentti. Jos hyvin käy. Visualisoin koko ajan, että käy.

Muutos lähtee tästä, ihmiset aktivoituvat, on hyvien tekojen aika. Jos mietit vielä, katso seuraavat videot ja muodosta niistä omat johtopäätöksesi.

Rakkaan isoisäni nimi on Pekka. Se saattaa myös vaikuttaa päätökseeni.













Ps. Tässä facebook-päivitykseni ykköskierroksen jälkeen: "Loistavaa Suomi! Pekka "Sillanrakentaja" Haavisto voi olla kaikkien suomalaisten presidentti, hän voittaa Niinistön tuoreudellaan, sympaattisuudellaan, puoluerajat ylittävällä ymmärryksellään ja rautaisella kokemuksellaan. Ja Pekka on myös aina niin zen ja positiivisen rauhallinen!"

Elämänohjeita itselle, juuri nyt

Palasin juuri viikonloppuretkeltä Barcelonasta rakkaan ystävän luota. Lentokoneessa ohjeistin itseäni näillä ajatuksilla, saa varastaa omaan käyttöön.

1. Älä laskelmoi, vaan anna palaa, juuri niin kuin olet tehnytkin. Avaa suusi ja sydämesi rehellisesti, avoimesti ja rakkaudella. Sinulla ei ole mitään menetettävää.

2. Osta itsellesi kukkia.

3. Sano kivan kuuloisille ehdotuksille kyllä.

4. Viimeistele uudet unelmakartat (niitä on tekeillä kaksi!) ja laita ne seinälle. Kirjoita lapuille affirmaatioita ja laita nekin seinälle.

5. Järjestele kotisi kuntoon niin, että siellä on hyvä olla. Hankkiudu eroon turhista tavaroista ja järjestele paperikasat.

6. Käy ulkona uusien ja vanhojen ystävien kanssa. Mene teatteriin, elokuviin, viinilasilliselle, konsertteihin, syömään ja jazz-yökerhoon tanssimaan.

7. Lue lisää kirjoja. Ranskaksi.

8. Joogaa tai lenkkeile joka aamu. Tanssi.

9. Mene kampaajalle, hierojalle tai hammamiin (eli turkkilaiseen saunaan). Nauti.

10. Halaa ihania ihmisiä. Kerro heille, että he ovat ihania.

11. Jos kengät menevät rikki, saat ostaa uudet. Joo, ihan uudet. Menet sitten Suomessa taas kirppikselle ja UFF:iin.

12. Mene nukkumaan ennen kahtatoista. Oho, no vaikka sitten huomisillasta lähtien.

13. Hymyile. Kaikki on hyvin.

Kahdestoista kerta toden sanoo?

Olin perjantai-iltana ystävien kanssa lyonilaisessa kulttimainetta nauttivassa pienessä jazz-baarissa, jossa musiikki soi liian kovalla, ihmiset tupakoivat sisällä kiellosta huolimatta, omistaja istuu välillä pianon ääreen sooloilemaan ja kaikki tanssivat riemukkaasti tungoksessa vauhdikkaan jazzin, rokin ja muun lanteita keikuttavan musiikin tahdissa.

Illan loppumetreillä seisoin parin tytön vieressä, toinen heistä oli juuri eronnut ja sai vaivoin pidäteltyä itkunsa. Kuuntelin hetken heidän keskusteluaan ja sanoin sitten tytölle, että jos yhtään lohduttaa niin itse erosin juuri yhdennentoista kerran. Hänen kyyneleensä tyrehtyivät ja hän tuijotti minua hämmästyneenä. "Yhdennentoista kerran? Vraiment?" Nyökkäsin hymyillen. Jep, näin on näreet.

Pysähdyin tässä itsekin sitten miettimään, että takanani (no hyvä on, enemmän tai vähemmän takanani) on todella 11 parisuhdetta. Aloitin seurustelun 15-vuotiaana, ja sen jälkeen minulla on ollut muutamien kuukausien sinkkuaikoja suhteiden välissä. Muuten olen aina ollut jonkun tyttökaveri.

Ensimmäiset suhteet olivat tietysti hieman "teinimpiä", joten vakavampia ja pitkäaikaisempia suhteita on oikeastaan ollut "vain" 6. Silti, kaikki poikaystäväni ovat olleet minulle tärkeitä ja muistelen jokaista suhdetta lämmöllä, ongelmista ja kipeistä eroista huolimatta.

Olen kulkenut pitkän matkan. Muistan millainen olin esimerkiksi kymmenen vuotta sitten, miten vaikeaa kaikki parisuhteisiin liittyvä oli. Miten vaikeaa minun oli hyväksyä rakkautta, rakastaa itseäni siis. Hain huomiota joka puolelta, mutta mikään hyvä ei imeytynyt minuun. Olin pohjaton kaivo.

Pelästyin kaikkea, mikä heijasti peilikuvani silmieni eteen - siis intiimejä ja turvallisia parisuhteita. En kyennyt myöskään tarjoamaan turvaa tai läheisyyttä kenellekään. Jos aistin sen suuntaisia toiveita tai tarpeita, pakenin pää kolmantena jalkana johonkin hankalampaan suhteeseen.

Vuosien aikana olen jättänyt, tullut petetyksi, pettänyt, tullut jätetyksi, uhrautunut, manipuloinut, tullut manipuloiduksi, syyllistänyt, syyllistynyt... Olen myös rakastunut, rakastanut, tullut rakastetuksi, tukenut, saanut tukea, luottanut, ollut uskollinen, ollut turvassa, kuunnellut, tullut kuunnelluksi, oppinut, ymmärtänyt, panostanut...

Mitä olen oppinut? Huikean paljon. Kadunko jotain? En oikeastaan. Kaikilla kokemuksilla, virheillä, villeillä rakastumisilla, harha-askelilla ja rohkeilla hypyillä tuntemattomaan on ollut tarkoituksensa, tai ainakin olen niistä jälkeenpäin sellaisen löytänyt. Kipua ja sen "aiheuttamista" ei voi välttää, ja lopulta vaikeat tunteemme ja reaktiomme ovat meidän omiamme - jotain, jota kohti olemme menneet ja jota olemme tarvinneet kasvaaksemme. Kipujen ja kriisien kautta olen itse oppinut kaikkein eniten elämästä ja itsestäni.

Minun ei onneksi enää tarvitse taistella ja harhailla niin kovasti, tiedän suurinpiirtein kuka olen. Uskallan rakastaa, luottaa ja ottaa vastaan - vaikka helppoa se ei aina tietenkään ole. Osaan yhä enenevissä määrin kuunnella, sopeutua ja katsella itseäni kriittisesti peilistä. Osaan pitää paremmin puoleni ja olla tarvittaessa suora ja rehellinen, rakkaudella. Uskallan myös sitoutua.

Tiedän, että minulla on paljon annettavaa. Olen hauska, kaunis ja säteilevä, osaan tsempata ja antaa toisille hyvää energiaa, olen hyvä hieroja, toisten hyvinvointi on minulle tärkeää. Osaan antaa ja ottaa vastaan turvaa, hoivaa, hellyyttä ja rakkautta. Olen myös ruvennut entistä tarmokkaammin opettelemaan yhä parempaa ja avoimempaa kommunikaatiota ja muita parisuhdetaitoja, tietenkin rennolla otteella. Luulen siis, että kanssani suhteessa oleminen voi parhaimmillaan olla aika luksusta.

Olen tietenkin myös kontrolloiva, itsepäinen, narsistinen, masentuvainen, melodramaattinen, vuoristoratamielialainen, nirso ruokailija ja liian huomionkipeä. Tasapainon ja mielenrauhan löytäminen on työn alla. Kai se on hyväksyttävä, kukaan ei ole täydellinen. Mutta olen silti aika kiva.

Nyt olen yksin. Seuraavaksi haluan olla yhdessä jonkun kanssa, joka näkee minut sellaisena kuin olen - ihanana ja ainutlaatuisena olentona. Jonkun, joka tietää, että hän haluaa olla juuri minun kanssani ja on valmis näkemään hiukan vaivaa sen eteen.

En halua enää tehdä jättikompromisseja, kuten asumista jossain, missä en tahdo asua. Tai jättisopeutumisia, kuten alusta asti olemassaolevien isojen kommunikaatio-ongelmien sietämistä ja niiden työstämistä. Olen valmis asettumaan johonkin, missä on hyvä ja helppo olla. Ja jos näin ei ole, olen mielummin yksin. Sekin on kai terveellistä.

Kaikki on nyt mahdollista

Istun futonillani pienessä huoneessani Lyonissa. Kietoudun villahuopaan, patteri ei vielä ole lämmittänyt huonetta, jossa nukuin viimeksi reilut pari viikkoa sitten. Kämppis oli majoittanut tänne ystävänsä pariksi yöksi. Raukka oli varmaan ihan viluissaan, ei ollut hoksannut laittaa patteria päälle.

Suomessa oli mukavaa. Esittelin Rumpalille lumettoman pimeyden maan ihmeitä; sisätilojen jatkuvan t-paitakelin, pari valkohäntäpeuraa metsässä, kasvisravintola Silvopleen Helsingissä, (melko mykkänä) joulupukkina olemisen taian, aattoillan yökävelyn jouluvalojen loisteessa, piparkakkutalon valmistamisen vaikeuden ja ihanuuden, suomalaiset jouluherkut ("Häh? Joka vuosi samat ruuat?"), takametsän joulukuusen kaatamisen & koristelun ihan itse...

Nyt Rumpali on kaukomailla, otimme hieman aikaa omilla tahoillamme elämiseen. Katsotaan sitten myöhemmin, palaammeko yhteiselle tielle vai jatkammeko omia polkujamme. Tällä hetkellä näyttää kuitenkin melko vahvasti siltä, että omat polut vievät kummankin mukanaan. Että yksin taas sitten.

Niin, se uusi vuosi. Nyt juuri tuntuu vähän sekavalta, mutta olen ollut rauhallisen tai jopa riehakkaan optimistinen lähiaikoina, vähän päivästä riippuen. Vuosi 2011 oli aika rankka työllistymis-, raha- ja parisuhdeongelmien takia. Erosin rakkaasta ihmisestä. Isot työprojektit peruuntuivat yksi toisensa jälkeen. Rahaa ei ollut ollenkaan. Masennuin.

Myös upeita asioita tapahtui. Ystävyyssuhteeni syvenivät. Vietin ihanan kesäloman Suomessa. Rakkaat ihmiset menivät naimisiin, saivat ihania lapsia tai kertoivat saavansa niitä tulevaisuudessa. Kotini muuttui kotoisemmaksi. Tapasin Rumpalin ja huomasin, että uskallan yhä rakastaa ja heittäytyä. Minut valittiin uuteen teatteriseurueeseen. (Siihen Shakespeare-porukkaan!)

Tänä vuonna soisin, että pysyisin ylä- ja alamäissä vankemmin omilla jaloillani, tasapainossa. Ja että osaisin ympäröidä itseni sellaisilla ihmisillä ja asioilla, jotka vahvistaisivat tätä tasapainoa ja tekisivät minulle hyvää. Ja että en olisi koko ajan niin köyhä, vaan saisin nyt ihan oikeasti kunnolliset ja säännölliset kuukausitulot.

On hieman surumielinen olo. Yksinäinen, tyhjä. Toisaalta vapaa ja öö, tavallaan tosi utelias. Uudenvuodenaattona tapahtui kaikenlaisia asioita, joista muistin, miten erikoista ja ihmeellistä elämä on. Pääni meni hieman sekaisin ihan ilman samppanjaa, mutta sydämessäni tuntui yhä varmemmalta ja rauhallisemmalta. Tunsin itseni vapaaksi turhista odotuksista ja valmiiksi ottamaan vastaan kaiken.

Kaikki on nyt mahdollista. Kyllä. Pitää vaan luottaa ja visualisoida. Uusi unelmakartta, joo no se on edelleen tekemättä, mutta nyt alkaa kuitenkin jo hahmottua, mitä siihen voisi tulla. Aloitan huomenna.