Miltä nyt pitäisi tuntua?

Kaikenlaista. Polvi meni vähän rikki treeneissä, mutta voi jo paremmin. Kurkkukipu parantui viikon kärsimisen jälkeen homeopatian, eteeristen öljyjen, onnellisuuden, d- ja c-vitamiinin, Yogi-teen ja valkosipulin avulla.

Elämä tuntuu kauhean hyvältä. Minulla on esimerkiksi hirveästi ihania ja kiinnostavia töitä. Kaikki projektit tuntuvat lisäksi mahtuvan kalenteriini aika hyvin, mikä on loistojuttu! Kun vielä ne palkatkin alkaisivat jolkutella tiliäni kohti...

Esitän William Shakespearea (siis häntä itseään, en hänen näytelmäänsä) uuden teatteriseurueeni kanssa. Ja se ohjaaja, joka joskus muinoin muutti mieltään eikä halunnutkaan tehdä töitä kanssani, no nyt se sitten haluaa kanssa kovasti tehdä töitä kanssani. Lisäksi harjoittelen suomeksi laulavan naiskuoron kanssa unelmienitäyttymystyyppistä esitystä, jossa tanssin, laulan ja lausun tekstejä muunmuassa Kalevalasta.

Ja sitten huomenna alkaa toinen kierros koe-esiintymisistä hip hoppia, beatboxingia ja commedia dell'artea yhdistelevään esitykseen isoon Lyonilaiseen teatteriin, pääsin jo jatkoon 90:n hakijan joukosta, nyt meitä on 15 ja kuusi valitaan! Jännää!

Ja sitten vielä sekin, että olen ihan kauhean rakastunut. En ehkä ole koskaan ollut näin rakastunut, näin kokonaisvaltaisesti, kaikki vaan tuntuu natsaavan. Ajoitus, kypsyys rakastaa ja ennenkaikkea yhteensopivuus. Aivan käsittämätön yhteensopivuus.

On rento, hyvä ja helppo olla, on samantyyppiset elämänarvot ja yhteisiä mielenkiinnon kohteita. Ja lisäksi on tämä rakkaus, pikkuvarpaista aina päälakeen asti ja sormenpäihin ja niistä ulospäin virtaava rakkaus, joka vaan kasvaa koko ajan. Täyttää vaan minut ihan kokonaan.

Miltä nyt pitäisi tuntua? Aaaaaahhhhh.... En kai edes uskaltanut kuvitella villeimmissä unelmissani, että elämäni voisi olla tällaista. Tai okei, ehkä sittenkin, sillä uudet unelmakartat valmistuivat juuri ennenkuin alkoi tapahtua.

Toinen unelmakartta oli töistä, ammatillisesta kehittymisestä ja asumisesta, toinen taas parisuhteesta. Tein sen vähän väkisin ja ajattelin, että ensin olen pitkään yksin. Päätin silti, että on hyvä valmiiksi hieman muistutella itselleen, millaisessa suhteessa haluaisin olla sitten myöhemmin.

2012 on ehdottomasti menestyksen ja rakkauden vuosi. Eikun unelmiasi toteuttamaan sinäkin siellä, pieniä tai suuria!

Ai niin, ja se on sinisilmäinen blondi, joka joogaa, tanssii, hieroo kipeää polveani, tekee minulle eväät treeneihin ja hymyilee niin, että sulan. Hih.

Pekka on zen

Lähipäivinä olen ollut pienen vuoristoradan kyydissä. Sellaisen lasten version, jossa ottaa vain ihan vähän vatsanpohjasta ja tukka heiluu tuulessa. Olen juossut ympäri kämppää teinimäisiä iik-huudahteluja päästellen, olen saanut universaalilla rakkaudella kyllästettyjä maailmanparannuskohtauksia, olen ärsyyntynyt jumalattomasti, olen jännittänyt sydän tykyttäen, olen itkenyt, olen kuvitellut loistavan tulevaisuuden, olen pettynyt.

Olen jutellut itselleni ymmärtäväisesti. Olen muistutellut itselleni, että ei se mitään, vaikka ärsyttää, pelottaa, jännittää, itkettää, masentaa tai suututtaa. Eikä sekään mitään, jos välillä riehun riemusta. Kaikki tunteet ovat sallittuja.

Olen tarkkaillut itseäni ja todennut, että kappas, tällainen olo on nyt!

Ai miksi?

Koska sain pääroolin, esitän maaliskuussa kahdeksan kertaa herra William Shakespearea, häntä itseään. Yhdennäköisyys ei ole huimaava, mutta ohjaaja ilmeisesti ihastui brittiaksenttiini (osa tekstistä on englanniksi, osa ranskaksi) ja ehdotti roolia minulle.

Koska Suomi voisi tai ei voisi tai voisi tai ei voisi tai toivottavasti voisi saada kauhean hienon presidentin.

Koska ihastuin ihan kauheasti yhteen mukavaan ihmiseen, josta tulee melko varmasti joko todella hyvä ystäväni tai sitten elämänkumppanini - kaikki on plussaa!

Koska hormonit ovat osa ihmisen elämää.

Koska ranskalaiset eivät vaan osaa tehdä lettuja oikealla tekniikalla.

Oikeaoppinen lettu.

Pekka Haaviston presidentinvaalikampanja on luonut hauskan ilmaisun kannattajien keskuudessa: "Mitä Pekka tekisi?" Tajusin juuri, että siitä lähtien, kun innostuin kannattamaan Pekka Haavistoa presidentiksi, olen tehnyt yhä enemmän töitä asenteeni muokkaamiseksi. Olen yrittänyt olla positiivinen, avarakatseinen, kuunteleva ja rauhallinen. Olen yrittänyt olla enemmän zen.

Ulkomailla Suomi opittiin vuosi sitten tuntemaan perussuomalaisten menestyksen vuoksi ulkomaalaisvastaisena maana. Tämä käsitys on toki viivojen suoriksi vetelyä, eikä todennäköisesti kuvaa läheskään kaikkien perussuomalaisten ehdokkaiden tai äänestäjien näkemyksiä. Silti, otsikot täällä Ranskassakin kertoivat surullisen maan tarinan; maan, jonne ei ehkä kannata astua jalallaan, jos ei ole suomalainen.

Olen pitkästä aikaa todella ylpeä suomalaisuudestani jo sen vuoksi, että Pekka Haavisto on päässyt näin pitkälle. Haaviston valinta presidentiksi nostaisi Suomen maineen uuteen nousuun maana, joka ei pelkästään taistele ennakkoluuloja ja syrjintä vastaan, vaan jossa ojennetaan käsi kaikille. Ihan kaikille. Maana, jossa ollaan zen.

Pekka Haavistolla on taipumus rauhoittaa ihmiset ympärillään. Unohtamatta rautaista kokemusta ja terävää päätä. Jos Suomea edustaa ulkomailla tämänkaltainen henkilö, on Suomelle luvassa loistava tulevaisuus.



Ps. Pahoittelut vaalihehkutuksesta. Kun en pääse kadulla jakamaan tietoa, niin täällä sitten.