Suuri ja Juhlallinen uutinen: Minut valittiin siihen hip hoppia, beatboxingia ja commedia dell'artea yhdistelevään esitykseen isoon Lyonilaiseen teatteriin! Ensimmäisissä koe-esiintymisissä oli noin 90 näyttelijää ja tanssijaa, ja jatkokierrokselle valittiin 15. Lopulliseen esitykseen meitä otettiin 6. Eli ihan kiva olo! Mitä nyt teatterin johtopuolella näyttää olevan vähän järjestelyongelmia harjoitus- ja esityspäivämäärien päättämisen kanssa, mutta en nyt ota siitä stressiä, kaikki menee varmasti hyvin ja päivämäärät osuvat hyviin koloihin kalenterissani! Nyt on aika fiilistellä ja iloita!
Tähän projektiin valituksi tuleminen on minulle ehdottomasti yksi näyttelijyyteni suurimmista etapeista. Kyseessä on niin hyvä ja korkeatasoinen työryhmä, että tämän jälkeen en enää kertakaikkiaan voi vähätellä itseäni tai taitojani. Luonnollisesti minulla on vielä ja aina huikean paljon opittavaa - onneksi! Silti, tuntuu ihanalta katsoa itseäni peilistä ja sanoa, että "hittolainen tyttö, sä teit sen!"
Kolme vuotta sitten tulin Ranskaan puhumatta sanakaan tätä ihmeellisten ääntämysten kieltä, nyt näyttelen täällä kiinnostavissa ja hyvin palkatuissa prokkiksissa. Minulle soitellaan, minut halutaan töihin, minua lähestulkoon syyllistetään, jos minulla onkin jo kalenteri täynnä! Heh, enpä olisi arvannut kolme vuotta sitten. Tai ehkä arvasin, mutten ihan uskaltanut uskoa...
Juuri nyt treenaan Viiltäjä-Jackistä kertovaa esitys-performanssi-lukudraama-hässäkkää yhden mukavan, lahjakkaan ja menestyvän näyttelijä-ohjaajan kanssa. Tiimissä meitä on ohjaajan lisäksi kaksi näyttelijää (tai no itse olen tällä kertaa oikeastaan enemmän tanssija), saksofonisti ja sarjakuvapiirtäjä, jonka piirroksia heijastetaan minuun ja valkokankaalle. Esitys on perjantaina, mutta harjoitukset ovat lähteneet aika rennosti käyntiin. Toisaalta, hyvä niin. Saan vähän improilla, eikä tarvitse stressailla turhaan, esitys on joka tapauksessa hyvin performanssimainen ja vapaamuotoinen.
Kaikki ei tietenkään ole pelkästään ruusuista. Polvivaivani ei näytä lähtevän pois helpolla, vaikka se vähän lievittyykin. Ja parisuhdekin joutui ihan vähän koetukselle stressin ja kiireen alla, mutta selvisimme hienosti kommunikoimalla ja näkemällä toisiamme vähän vähemmän kaikkein kiireisimpinä päivinä. Ja kaikesta huolimatta, joka päivä on täynnä molemminpuolisia rakkaudenosoituksia ja toisen huomioonottamista. Ihmeellistä. Kiittelen yhä koko ajan maailmankaikkeutta siitä, että tielleni on tullut tällainen ihana menninkäispoika.
Ai niin, ja vielä yksi juttu. Olen suklaalakossa erään rakkaan ihmisen tueksi. Hän on lopettanut tupakoinnin, ja päätin auttaa omalla pienellä tavallani. Lupasin jopa, että saatan lopettaa suklaan syömisen ihan kokonaan, siis ihan kokonaan. Suklaa aiheuttaa minussa riippuvuutta, ja sen terveyshyödyt eivät ole niin ainutlaatuisia, etteikö samoja hyötyjä voisi saada muusta terveellisestä ravinnosta. Ja ennenkaikkea, jos voin tukea tätä ihmistä hänen valinnassaan, lopetan ilomielin suklaan syömisen koko loppuelämäni ajaksi!
