Takana ihana Suomi-loma, edessä paluu arkeen täällä Lyonissa. Huomenna lähdemme teatteriseurueen kanssa Grenobleen, jossa esiinnymme teatterifestareilla. Sitä ennen kuitenkin hehkutan hieman Suomen reissua.
Toinen blondi odotti matkaa innolla, mutta jännitti tietysti sukuni ja ystävieni tapaamista. Itse ajattelin, että joko kaikki menisi ihan kauhean hyvin, tai sitten yhdessä matkalla olo olisikin jotenkin kamalaa ja hankalaa, tai siis että minusta paljastuisikin jotain ennennäkemättömän kamalaa hänelle, tai no juu, tiedättehän tällaiset peruskauhukuvitelmat. No, kaikki meni ihan kauhean hyvin!
Olimme ensin muutaman päivän vanhempieni luona metsän keskellä. Oli ihanan rauhallista ja toinen blondi tuli vanhempieni kanssa toimeen täydellisesti. Saunoimme, uimme ja söimme ruisleipää, lohta, hapankorppuja ja karjalanpiirakoita munavoilla. Kävimme veljeni kanssa kävelyllä merenrannalla ja sitten karkasimme järvi-Suomeen mökkeilemään, isänikin tuli mukaan.
Saunoimme lisää. Soutelimme. Uimme. Näimme laulujoutsenperheen ja kuikkia. Retkeilimme saarissa. Opimme, että variksenmarjat ovat todella terveellisiä. Söimme savusiikaa, uusia perunoita (voilla ja tillillä, tietenkin), ruisleipää, kanttarelleja, mustikoita, variksenmarjoja, vadelmia ja nuotiolla paistettuja lettuja - kaikilla mausteilla.
Helsingin päässä meitä odotti viikon kestävä suvun- ja ystäviennäkemismaraton - lisätehtävänä oli toisen blondin esittely näille kaikille. Menimme ihanien isovanhempieni kanssa Kappelin ravintolaan syömään ja olin niin onnellinen, että sain esitellä iki-ihanan blondini heille. Myöhemmin isoisäni kehui häntä miltei savolaiseksi - mikä kohteliaisuus!
Tapasin ensimmäistä kertaa rakkaan ystäväni ihastuttavan vauvan, olin ihan häkeltynyt kahden rakkaan ystäväni masuista (erityisesti niiden sisällöistä) ja puuhastelin ja hassuttelin vielä kahden toisen rakkaan ystävän taaperoiden kanssa - ihanaa, leikki-ikä on alkanut ja blondi-täti saa nyt tehdä sitä, mistä tykkää eniten: viihdyttää!
Lopulta meitä alkoi hieman uuvuttaa, kun lyonilainen ystävä saapui vielä lisäksi visiitille ja piti sitten samalla olla oppaanakin, tapaamisrumbaa yhä jatkaen. En ehtinyt nähdä kaikkia rakkaita ihmisiä ja tulin ensin salaa pahantuuliseksi, mutta sitten päätin rentoutua ja viikonloppu meni hieman rauhallisemmissa merkeissä.
Toinen blondi sai kovan päänsäryn ja tajusin, että täytyy ottaa enemmän aikaa olemiselle ja olla syyllistymättä siitä, etten ehtinyt olla kaikkiin yhteydessä. Annoin (melkein) itselleni luvan olla vaan ja antaa virran viedä.
Tapaamisrumbaviikon loputtua tajusin, että minulla on Suomessa aivan uskomattoman ihania ystäviä, jotka ymmärtävät minua ja joiden kanssa on vaan niin helppo olla! Aaaah, sellaisia joiden kanssa näkeminen tuntuu vaan aina siltä, kuin tulisi kotiin, ja jotka ymmärtävät minua, tuntevat minut, hyväksyvät minut, ehdimme sitten nähdä tai emme. Kiitos ystävät!!!
Lopuksi vietimme toisen blondin kanssa pari viimeistä päivää vanhempieni luona rentoutuen, saunoen ja metsässä samoillen. Kävimme kävelyllä suomalaisessa perinnemaisemassa vanhempieni kanssa ja teimme heille susheja. Viimeisenä aamuna menimme aamiaiselle veljeni firmaan, en ollut ehtinyt nähdä häntä paljoa ja oli kivaa syödä yhdessä ja jutella vähän niitä näitä.
Lento-asemalla tuli suru puseroon. Yhtäkkiä tuntui aivan hirveältä, että meidän pitäisi lähteä. Meillä oli ollut niin ihanaa, olin ollut rakkaitten ihmisteni ympäröimänä, kaikki oli mennyt niin hyvin, olimme saaneet olla rauhassa, luonnon keskellä. Loman aikana suhteemme oli syventynyt ja olimme löytäneet taas tasapainon. Nyt meitä odotti paluu Lyoniin, arjen kiireiden keskelle, eri asuntoihin, kämppisten sekaan...
Kun istuimme Lyonissa raitiovaunussa matkalla keskustaan, katsoimme toisiimme merkitsevästi ja kuin lukien ajatukseni toinen blondi totesi suomeksi: "Mä haluun mökille."
Pakenimme kaupungista suoraan Beaujolais-alueelle poimimaan karhunvatukoita ja ihmettelemään viiniviljelmiä.
Haluan muuttaa yhteen rakkaani kanssa, haluan pois ydinkeskustasta, haluan lisää mustikoita ja metsää ja rauhallista elämänrytmiä... Mutta onneksi huomenna alkaa taas työ ja tänä syksynä on luvassa sellaisia prokkiksia, joista en ole koskaan edes uskaltanut unelmoida, tai olenpas. Kaikki on siis silti todella hyvin. Nyt replat kertaamaan ja nukkumaan...
