Syksy on alkanut myös täällä hieman eteläisemmässä Ranskassa. Ihmiset ahdistuvat töihinpaluusta ja masentuvat pilvisistä päivistä, sekä mukaviilenevästä säästä. Oma paluukriisini jatkuu, olotila laineilee lähinnä rauhallisen zen-fiiliksen, tyhjän haluttomuuden ja syvän toivottomuuden välillä. Jumitun kotiin, enkä saa mitään aikaiseksi. En jaksa mennä ulos, suoraan ostoskadun ihmisvilinään. Kunpa jotain kivaa tapahtuisi.
Työpuolella kaikki on hyvin (vaikka toistaiseksi vanhat duunit loppuvat ja uudet antavat odottaa alkamistaan, sekin ehkä vähän masentaa), rakkauskin on hyvin, koti on ja toinen vielä parempi tulee, kun uusi toisen blondin kanssa tehdy unelmakartta alkaa toimia!
Mutta ystävät. Ystäväporukka, jonka kanssa mennä kahvilaan tirskumaan (enkä nyt viittaa mihinkään tiettyyn helsinkiläiseen ystäväporukkaan, jonka kanssa olisin mennyt Mbariin tirskumaan minään erityisenä elokuisena sunnuntai-iltana). Ystävät, jotka tuntisivat minut läpikotaisin, ja jotka tulisivat lyhyellä varoitusajalla pienille spontaaneille lettukesteille (enkä edelleenkään viittaa mihinkään tiettyihin ystäviin lettukesteillä vadelmien kera minkään erityisen keltaisen talon takapihalla elokuun auringonpaisteessa).
Minulla on valtava verkosto Lyonissa, tunnen paljon väkeä ja kaikissa teatteri- ja tv/elokuva-alan tapahtumissa törmään aina johonkin tuttuun naamaan. Mutta läheisen ystäväporukan rakentaminen on ollut vaikeampaa kun kuvittelin, ja siinä on aika ajoin tullut takapakkia monenlaisista syistä.
Oma ystäväpiiri on elintärkeä ulkomailla asuessa. Perhe ja vanhan kotimaan ystävät ovat kaukana, eikä skypessäkään voi roikkua koko ajan. Aluksi jaksoin järjestää kahvilahetkiä ja tutustuttaa porukkaa toisiinsa, ja pikkuhiljaa se alkoikin toimia. Sitten tästä porukasta muutti (takaisin) ulkomaille yksi toisensa jälkeen. Jotkut jäivät, mutta yhteiset tapaamiset vähenivät. Viime keväänä työpaineet ja uusi rakkaus imivät minut mukaani niin, etten liiemmin ehtinyt tsempata ystäväosastolla.
Nyt olisi kivaa, kun olisi joku joka kokoaisi kaikki kasaan. Rakkaan ystävän paluumuutto Suomeen aiheutti yhtä ihmistä isomman tyhjiön, hän kun jaksoi järjestää juhlat tai piknikin Rhône-joen rannalla juuri silloin, kun minulla ei ollut voimaa, ja päinvastoin.
Kaipaisin kaikkea kivaa, sen lisäksi että tässä kuussa pitää harjoitella beatboxingia ja hip hop-tanssia. Ostin kahta yogi-teetä - Classic eli Cinnamon Spice & Egyptian Spice - ja toista lemppariani: Melvitan myski-inkivääri-hajuvettä. Ja probiootteja - niistä saa kuulemma apua myös masennukseen!
Muuta kivaa, mikä olisi kivaa:
- Unelmakartta ystäväporukasta
- Soitto jollekin ystävälle (erityisen vaikeaa silloin, kun tuntee itsensä yksinäiseksi, mutta teenpä tämän heti - ystävä ei vastannut puhelimeen, uusi yritys huomenna)
- Saunaan! (Hih, ihana suomalainen lyonilaisystävätär kutsui minut äsken hänen ranskalaiselle mökilleen viikonloppuna saunasta ja uima-altaasta nauttimaan!)
- Hierontaa
- Puistoon kävelylle, piknikille, meditoimaan, joogaamaan, tanssimaan...
- Hyvää ruokaa, kaikkia terveellisiä herkkuja ja vitamiineja (D, omegat ja C!)
- Huomenna aamulla kaikille avoimeen aamutanssitreeniin
- Leffaan / konserttiin / teatteriin ystävien kanssa!
Lisäksi jatkan joogailua joka päivä, se helpottaa mielialavaihtelujen lisäksi myös kehon pieniä kremppoja. Olen nyt joogannut polvivaivan takia joka ilta vahvistaen ja venyttäen polvea ympäröiviä lihaksia ja tasapainottaen koko kehoa, se on auttanut! Huomasin myös, että metsässä kävely ja järvissä uinti tekivät ihmeitä. Luonto parantaa!
Voimaa kaikille teille syksyyn, pitäkää huolta itsestänne ja varatkaa aikaa hemmotteluun, luonnossa oleiluun ja iloisiin juttuihin!
