Pitkästä aikaa, ja kyyneliä Pariisin metrossa

Istun Pariisissa, pienessä vaaleassa hotellihuoneessa. Seitsemännessä kerroksessa ikkunastani näkyy kaukainen kukkulan päällä seisova Sacré Coeur, valaistuna himmeästi. Olen täällä kameranäyttelemiskoulutuksessa, halusin majoittua jotenkin luksuksemmin, aikuisemmin, "yksityisemmin", enkä enää kavereiden nurkissa. 

Vuosi sitten aloitin terapian, se on tuntunut tosi tärkeältä paitsi tietenkin omien sisäisten solmujen avaamisessa niin myös työni kannalta. Se on tukenut minua paineissa ja hankalissa tilanteissa, joita freelancerin arjessa riittää. Se on auttanut minua vapautumaan, olemaan rennompi, näyttelemään paremmin, hyväksymään itseni syvemmin. Hyväksymään tämänhetkisen tunnetilani. Olemaan läsnä.

Kaikki alkoi reilu vuosi sitten, olin kameranäyttelemiskurssilla, jolla yhtäkkiä kaikki hanat minussa aukesivat ja aloin saada paniikkikohtauksia, masennuin, itkeskelin. Hakeuduin terapiaan, ja pikkuhiljaa työstimme auki vyyhtiä, johon olin kietoutunut vuosien myötä. Pärjännyt, kannatellut, taistellut, ollut vahva. Nyt sainkin ihan oikeasti olla heikko. Vieläkin se on kyllä vaikeaa.

Olen nyt uudelleen intensiivitreenissä kameran edessä, tuntuu että vuoden aikana on tapahtunut paljon muutosta. Harjoittelen erityisesti muutamaa "simppeliä" perusasiaa:

1. Itseeni kontaktissa olemista, ilman että huolehdin muista tai siitä, mitä ympärilläni tapahtuu.

2. Oman tunne-/olotilan tunnistamista ja hyväksymistä, ilman että yrittäisin piilottaa sen, se voi olla voimavara vaikka kuvittelisin, ettei sitä saa näyttää!

3. Itkemistä, tai toisin sanoen tunteen vapauttamista itsessä. Koulutuksen vetäjä Nora - ihana pariisilainen casting-legenda - sanoo kauniisti, että tunne ei tule pakottamalla, vaan sitä pitää silittää.

4. Roolihahmon hyvää ja syväluotaavaa valmistelua koekuvausta varten, esimerkiksi vuorosanojen suhteen. Jokaiselle roolihahmon sanomalle (ja sanomattomalle) sanalle on oltava syy, teksti on osattava ulkoa täydellisesti ja se pitää pystyä puhumaan luontevasti ja vaivattomasti. (Mikä ei aina ole helppoa meikämaahanmuuttajalle...) Hyvä valmistautuminen auttaa jännittämiseen ja lisää muuntautumiskykyä. Kun teksti on opittu ja analysoitu, niin se on miljoona kertaa helpompaa puhua eri tunnetiloissa, tms.

5. Armollisuutta, itseni rakastamista ja hyväksymistä.

Tiukka työtahti jatkuu vielä jonkun aikaa. Koulutus ja sen aiheuttamat Lyon-Pariisi-menopaluut sekä kuvaukset suomalaisen taiteilijan ja lyonilaisen koreografin kanssa vievät valtavasti energiaa. Välillä haluaisin vaan jäädä sängyn pohjalle. Olen väsynyt, mutta yritän samalla muistaa nauttia kaikesta tästä, monet unelmani ovat toteutuneet aika uskomattomilla tavoilla... Jos vaikka lukee tämän blogin ensimmäisiä tekstejä, niin muutos on huima. 

Kiireen ja syväluotaavien prosessien keskellä muistan aina välillä olla kiitollinen.

Ylläolevan harjoittelulistan viides kohta tuppaa myös välillä unohtumaan ja ankara "inner critic" nousee rattiin. "Et lausu tarpeeksi hyvin, et ole tarpeeksi hyvä, valivali, ruoskruosk.." Mutta silloin kameranäyttelemiskoulutuksen vetäjä Nora katsoo minua tiukasti silmiin ja toteaa, etten ollut aito, ettei minussa tapahtunut mitään, ja että pystyn parempaan. Ja kappas, samassa kyyneleet tulvivat poskilleni ja olen yhtäkkiä kontaktissa pahaan oloon, jota olin pidätellyt. 

No, vedän kohtauksen täysillä, itken lopussa ja kun katsomme kurssipäivän päätteeksi kohtaukset, näen edessäni nuoren asunnottoman naisen, joka on vihainen, surullinen ja väsynyt taistelija. Joka ei esitä tai poseeraa, vaan on vaan hän. Se en ole enää minä, tavallaan, tai ainakaan se minä, joka hetki sitten murehti kömpelöä ranskan aksenttiaan.

Ehkä olen muutenkin vähän kuin joku uusi ihminen, tai ainakin kynnetty pelto, jossa kaikki on uudessa järjestyksessä, ja uudet siemenet alkavat itää, versoa. Eilen itkin metrossa, kun ihana katulaulaja lauloi sydäntäsärkevällä äänellä tutttua reggae-melodiaa, älä itke nainen... Itkin vuolaasti, laitoin kympin setelin hänen hattuunsa, mutisin kyynelten lomasta: "you touched me" ja juoksin ulos Pariisin pimenevään meluun.