Kuvitellaanpa hetki, että olisin turvallisuuden ja rauhallisen elämäni sisällä, pienessä kuplassa. Sitten joku tulisi koputtelemaan oveen ja ehdottaisi jotain kovin monimutkaista. Sanoisin vaan, että kiitos ei kiitos. Jatkaisin uniani mukavaan villahuopaan kääriytyneenä, ja seinällä olisi kaunis huoneentaulu, jossa lukisi "Oma Mukavuusalue Kullan Kallis". Mutta kun ei.
En väitä, että olisin villi seikkailija tai loputon maailmanmatkaaja, mutta ulkomailla asuminen jo itsessään tekee elämästä sen verran monimutkaisempaa, että yhä kahdeksankin vuoden jälkeen kaikki tuntuu välillä liian hankalalta ja on välillä ihanaa palata lepäämään äidin ja isän luo metsän keskelle Suomeen. (KIITOS ❤)
Mukavuusalueelle meinaa päästä ulkomaillakin, jos esimerkiksi seurustelee kolme vuotta saman miehen kanssa. Sen, jonka perässä on lähtenyt Ranskaan. Ja alkaa löytää pikkuhiljaa töitä, ystäviä ja kielikin alkaa sujua. Mutta matka kohti Mukavuusaluetta katkeaa nopeasti, jos eroaa siitä miehestä, löytää itsensä uudesta maasta "yksin", työprojektit peruuntuvat yksi toisensa jälkeen ja Suomeen paluu tuntuu kaikesta huolimatta jo liian hankalalta ajatukselta.
Sitten Mukavuusalue taas lähestyy. Töitä alkaa löytyä, rahatilanne alkaa olla ok, läheisiä ystäviä on jo muutama ja lopulta uusi mieskin löytyy. Mutta haastavien työprojektien tiivis vaihtuvuus, epävarma työtilanne ja parhaiden ystävien muutot ulkomaille pitävät yhä huolen siitä, että Mukavuusalueen portti pysyy kiinni.
Pikkuhiljaa työkuviot tasaantuvat ja töitä on riittävästi. Työryhmissä esiintyy tietysti kaikenlaisia ongelmia ja kriisejä, mutta noin yleisesti elämä on melko mukavaa. On ihana asunto ihanan miehen kanssa, on ystäviä, on töitä, muttei liikaa. Mutta juuri, kun Mukavuusalueen portti aukeaa, niin mies rakastuu toiseen naiseen. Tulee ero.
Alkaa sopusointuinen elo Epämukavuusalueella. Todetaan, että "Tällaista mun elämä näköjään nyt sit on." Epämukavuusalue mahdollistaa, kuten aina, mutta nyt yhä selvemmin spontaanimman ja riemukkaamman elämän elämisen. Nyt epämukavuusalue alkaa tuntua kotoisammalta. Vaikka se väsyttääkin välillä.
Työt tulevat ja menevät, miehet tulevat ja menevät, ystävät tulevat ja menevät. Osa jää, osa ei. Kukaan mies ei jää. Joko ne ajetaan pois, tai sitten ne lähtevät Kanadaan tai Etelä-Amerikkaan. Lopulta yksi mies jää. Mutta Mukavuusalue kuiskuttelee, ettei sinne ole vieläkään asiaa, ja mies alkaa kommunikoida negatiivisella ja epäkunnioittavalla tavalla. Mies ajetaan pois. Syntyy päätös siitä, ettei Mukavuusalueelle edes kannata yrittää.
Ehkä Mukavuusalue on kuitenkin onnistunut hivuttautumaan hiljaa lähemmäksi. Oma kiva asunto, ystävät, ihanat työprojektit ja onnellinen sinkkuelämä houkuttelevat luultavasti sitä taas avaamaan porttinsa. Nyt Epämukavuusalue kokee joka tapauksessa olonsa niin uhatuksi, että johdattaa paikalle miehen, joka asuu puolet vuodesta Länsi-Afrikassa. Mukavuusalue luisuu kauemmaksi ja Epämukavuusalue juo samppanjaa.
Epämukavuusalue rakastaa sitä, että miehelle tulee lähtö kaukomaille vain yhden kuukauden tapailun jälkeen. Ja taas kuukauden päästä seuraa matka miestä tapaamaan sinne kauas. Mukavuusalue odottelee yhä vierailua ja piirtelee tylsistyneenä huoneentauluja, joissa lukee "Let It Be", "Let Things Come to You" ja "Don't Force It".
Mutta lentokone nousee, laskeutuu, oudon kaupungin punainen pöly tarttuu varpaisiin ja koetaan maagisia ja traagisia hetkiä. Epämukavuusalue hykertelee, kun parisuhde osoittautuu haastavanlaatuiseksi. Etäisyys ei riittänyt sille, se halusi lisää.
Mies ei ole aina kovin hellä, ei kovin lempeä, ei kovin huomioonottava. Ja miestä ärsyttää, kun ollaan kävelyllä Afrikassa puolenpäivän aikoihin, sillä selviää, että vesi on unohtunut. Pitää kääntyä takaisin hakemaan vettä. Mies itse voisi kävellä tuntikausia juomatta vettä. Mies on seikkailija. Epämukavuusalue rakastaa tätä miestä niin paljon.
*
Istun pienen kotoisan yksiöni sohvalla Lyonissa, viikko sitten palasin Burkina Fasosta, jonne matkustin heti Suomen joulureissun jälkeen. Olen kovassa flunssassa. Viikolopun improvisoidun musikaalin workshop jää siis väliin. Tiistaina lähden jälleen esiintymään Martiniqueen ja uusi mies tulee sinne myös, lomailemme siellä yhdessä reilut kaksi viikkoa.
En ole ihan varma siitä, mitä mukavuusalueella edes tarkoitetaan. Onko se sellainen kupla, jossa ihminen kuvittelee, että kaikki tulee aina jatkumaan näin ja välttää kaikkia muutoksia? Voisiko siellä hengailu olla ihan jees? Joka tapauksessa, välillä vähän rauhallisempi tahti näissä muutoksissa sopisi kyllä ihan hyvin, ja jonkinlainen juurtuminen johonkin, ja jonkun kanssa.
Nyt just juon vaan tässä teetä Epämukavuusalueen kanssa, tiistaina meillä alkaa yhteinen loma.
